Siskot kokkaa

Ja sitten koitti se torstaiaamu, minkä takia Boschin porukat olivat räväkän bloggaajalaumamme Köpikseen raahanneet. Se, miksi Bosch meitä Oikeastaan Köpikseen pyysi, olivat heidän uudet uuninsa. Bosch oli panostanut oikein urakalla uuden Series 8 uunisarjan lanseeraukseen ja paitsi meille bloggaajille, pressitapahtumia järjestettiin suurelle joukolle lehdistöä, jälleenmyyjiä, yhteistyökumppaneita ja sisäänostajia koko viikon ajan.

Käyttäjätutkimusten tuloksista kerrottiin meille huumorilla höystettynä... :)

Bosch oli tehnyt kuluttajatutkimusta uuniensa käytöstä ja todenneet ihmisten kokkaavan enemmän fiiliksellä kuin tiedolla ja taidolla. Ja vaikka yritystä olisi niinkin paljon että lihaan tökätään paistimittari, läheskään aina sillä mittarilla ei osuta oikeaan kohtaan, vaan mittakärki saattaa jäädä liian pintaan, osua täytteen keskelle tai luuhun.

Ja niinpä Boschilaiset olivat lähteneet miettimään uunia arkiruuanlaittajille joilla a) ei arjen kiireen keskellä vältsisti riitä aikaa ja intohimoa ottaa selvää ruuan oikeasta paistotavasta b) ei ole motivaatiota vahtia ruokaa herkeämättä ja käännellä peltejä uunissa tasaisen paiston aikaansaamiseksi ja c) prioriteetit kuten lasten kanssa leikki ja muut harrasteet ovat lopultakin kokkaukseen kulutettua aikaa tärkeämpää.

”Olemme käyttäneet Serie 8 -uuneissa uusinta sensoriteknologiaamme. Elektroniset tunnistimet toimivat täysin automaattisesti, eikä niitä tarvitse valvoa. Uusissa uuneissamme yhdistyy näin kaksi tärkeää vaatimusta ruoanlaitolle: täydellinen paistotulos ja mahdollisimman helppo käytettävyys. Serie 8 -uunit johdattavat käyttäjän helpointa tietä pitkin läpi monipuolisten toimintojen, jotta saavutetaan paras mahdollinen tulos,” - Lainaus on paikalla jaetusta pressimateriaalista, jossa kommentoi Saksan Bosch-kodinkoneiden toimitusjohtaja Harald Friedrich.

Series 8:aan oli Boschin poppoon mukaan tehty kolme isompaa parannusta; uuniin on lisätty kahteen suuntaan pyörivä kiertoilma, ohjelmallista automatiikkaa ja sensoreita. Sensoripuolella lisäyksiä oli tehty sekä itse kiinteään laitteeseen että paistimittaritikkuun, joka mittaa lämmön kolmesta eri pisteestä.

Uunille kerrotaan ohjelmavalitsimella mitä ollaan kypsentämässä ja millaisessa astiassa (esim. onko metallinen muffaripelti vai joku paksu posliinikippo) ja uuni hoitaa lopun kotiin magiikallaan; tarkkailemalla uunin sisälämpöä ja ilmankosteutta sekä jos kyseessä on paisti, myös paistimittarin arvoja.

Ja koska laitos luottaa täysin mm. ilmankosteusmittariiin sitä uunin luukkua EI sitten SAA avata kurkkiakseen, muuten ruoka palaa tai jää alikypsäksi taatusti kun uuunin sisällä oleva vesihöyry karkaa.

Bosch lupaa että "uskon varassa hyppy" kannattaa; että mutakakku, kana, kala ja liha tulee ulos juuri täydellisenä.

Kanelsnurraneita ja kotimaisia puusteja; uusissa uuneissa kypsennettynä.

Me emme valitettavasti päässeet käsiksi ihan hands on - mokailuun uunien kanssa, joten en tiedä miten hyvin uuni lupauksensa lunastaa. Mutta vähän tämmöisenä yli-uteliaana oman elämänsä superkokkina ahistaa ajatus, etten pääse tökkimään sitä ruokaa omilla ihanilla mittareilla, nuuhkimaan ja kopistelemaan. Meikäläistä kun ahistaa jo se Kenwoodinkin autosensori joka rajoittaa vatkaimen kierrokset matalalle kun kulhoon laittaa perunamuusia varten keitettyjä pottuja. Toiminteen voi kyllä ohittaa pakottamalla, jos vaan muistaa mikä nappi se on. Arvatkaa muistanko koskaan? What can I say; en taida lihanvalmistusvakaumuksineni ihan kuulua tuotteen kohderyhmään; toisten ilmeisesti pitää vaan päästä polttamaan itsensä ja ruokansa koska Mmminä itte!;)

Kenelle sitten? Sanoisin, että uuni sopii erinomaisesti niille kotikokeille jotka arvostavat helposti valmistuvaa ja terveellistä ruokaa (huom, uunissa on Boschin mukaan myös hyvä höyrytystoiminto!), mutteivät ehkä jaksa tai koe tarpeelliseksi panostaa aikaa ja energiaansa uuniin työnnettävien asioiden paijailuun ja auran aistimiseen paistokokemuksen aikana.

Nicholaos Strangas

Ja kun kaikki se markkinointipuhe oli pidetty, meidän bloggaajien viihdykkeeksi oli järjestetty se etukäteen stressaamani "kakkukisa"jossa paistettiinkin lopulta tanskalaisia kanelsnurraneita ja improvisoitiin jälkiruoka. Nicolaos Strangas näytti meille miten kanelsnurran pyöräytetään, kertoi että kun kanelipullan täytteeseen sekoitetaan mantelimassaa pulla ei pääse luistelemaan liiallisen voin vuoksi ja kehotti meitä olemaan luova muutaman jälkiruoka-aineen kanssa.

Kuvassa vasemmalla aineet, joista kaikkien neljän tiimin tuli valmistaa sitruunakakkuhenkinen jälkiruoka.

Ja noh, mikä oli lopputulos?

Kanelipullaosiossa me varmaan ymmärsimme tehtävänannon parhaasta kanelipullasta väärin; päädyimme viimeisiksi kansallisten kanelipulliemme takia; vain snurranit arvioitiin pelkän visuaalisen perusteen mukaan ja Norja voitti.

Ja sitten se impro-osuus meni niin, että kaikki neljä tiimiä saivat yhden lautasen, kynän ja vihkon jonka jälkeen kaikki rynnivät haalimaan pöydän kulhoista aineksia. Omalla työpöydällämme odotti vatkain ja kulho, muutamia kertakäyttöisiä pursotuspusseja ja pari teelusikkaa. Aikaa oli puoli tuntia.

Norjan jälkiruoka

Ruotsin kansallismielinen annos; huomaa mustikka-lemoncurd lippu takana!

Tanskan taituruutta

Suomen, eli - MEIDÄN annos jonka nimesimme "metsäpoluksi"

Ja yhteistyö oli voimaa; Hanna teki lemoncurdista pyyhkäisyn, Mari taisi asetella muruset, Nanna liimasi lemoncurdilla marenkeja, Merituuli asetteli mustikoita ja kentunleipiä, Johanna sekoitti jätskistä ja lemoncurdista tahnaa ja lopulta kävi Tanskan puolella jätskivarkaisssa, kun olivat vieneet kaiken jäden, minä asettelin timjamia ja juoksutin tavaroita eestaas sekä tein kaikkia kokeellisia elementtejä, Hanna taisi lopulta tehdä myös jätskikvenellin vaikka se jäde alkoi jo sulaa, miehet pyörittelivät päätään tuskaisen näköisinä ja koittivat pysyä poissa jaloista ja varmaan unohdan jotain mitä joku tekikään. Lopuksi Mari vielä älysi nyppiä muutamia pistaasimuruja marenkien pinnasta jätskin päälle ja - AIKA!

Idean ja ulkonäön perusteella Strangas lausui että hän kallistuisi Suomen annoksen puoleen, koska meillä oli enemmän yritystä leikkiä mauilla. Bosch - ihmiset olivat Tanskan puolella. Strangas haastoi meitä miksi sekoitimme jätskiä ja lemoncurdia yhteen ja päivän paras lohkaisu tuli siihen väliin Nannalta; "miksi kannattaa yhdistää uunit ja mittarit?" ;)

Viimeiselle kierrokselle selvinneet annokset joita maistettiin; Suomi ja Tanska.

Lopulta Tanska vei voiton makutestin jälkeen, koska tehtävänä oli ollut sitruunatorttujälkiruoka ja Tanskan annoksessa sitruunaa oli sitten lopulta enemmän.

Ja vaikka ehkä (?) vähän jäin kaipailemaan blastchillereitä, sifoneita, ruokalusikoita ja muita Masterchefistä tuttuja välineitä sekä katkeria hikikarpaloita ja kyyneliä kun se kakku ei sitten kohoakaan, taisi olla kaikille helpotus ettei vatkainta tarvittu kuin mahdollisen kerman vaahdotukseen.

Ja vaikka toiseksi sitten lopulta jäätiinkin, saatiinhan me ne pisteet luovasta yrityksestä ;)

Bosch kustansi matkan pressiin Kööpenhaminaan, illallisen ja majoituksen. Kiitokset koko tiimille, oli kiva matka.

Anoppini vertaa itseään mieluusti muuttolintuihin; kuinka ne talven tullessa lentävät etelään ja valon lisääntyessä lähestyvän kevään myötä linnut palaavat ja niiden mukana myös Riitta. :)

Ja minusta se on todella osuva vertaus; muistan sen joka ikinen kerta kun Riitta lähtee jokavuotiselle off-season retriitilleen Italian maaseudulle marraskuun lopulla ja taas sunnuntaina se palasi mieleeni, kun pakkauduimme autoomme ja huristelimme kuulaassa auringonpaisteessa kutsuttuna lasten ja lastenlasten yhteiselle sunnuntaipäivälliselle.

Falornilta tuodut leikkeleet ja upea pecorino katosivat alkupalapöydästä nopeasti; Dariolta ostettu punapippurihillo on jumalaista, ei siitä pääse mihinkään.

Koska tämä ihana kutsu on käynyt osaksemme joka vuosi, osasin jo vähän arvata että meitä odottaa paikanpäällä jokin upea pala Chiantilaista nautaa, jonka preparoinnin on epäilemättä suorittanut Dario Cecchini itse ja jonka paistaminen saattaa tarvita V:n kansalaisrohkeutta. :) Myös V oli arvannut tämän ja ottanut mukaan vielä miestäkin rohkeamman Thermapenimme ja kunnon grillipihdit :)

Megakokoinen Chiantin "pihvi" kypsennettiin takassa

Kotona tuumasin, että mielelläänhän minäkin jotain veisin emännälle tuliaisiksi ja kuitenkin samalla tiedän ettei mitään oikeasti tarvita. Ajattelin, että kokemustuliaisten hengessä teen Manfredsillä syödyistä sipuleista oman version. Oman, koska minulla ei ollut seljankukkaa (kuivattu olisi varmaan täydellistä) eikä sitä Havgus - juustoakaan. Idea oli kuitenkin minusta sovellettavissa - niillä aineilla mitä minulla nyt sattui olemaan. Paahtunut sipuli ja hyvä, vahvaksi kypsynyt pehmeärakenteinen juusto taatusti käy lihan kylkeen contorni - henkiseksi lisäksi vaikkei Havgusta olisikaan:)

Sipulit paistetaan, haudutetaan ja jäähdytetään ennen juuston lisäämistä. Kätevä ruoka siis vaikka piknikille mukaan.

Ruuan salaisuus piilee siinä, että sipulilohkoihin annetaan ensin kunnolla ruskistunut, hyvä karamellinen leikkuupinta KUIVALLA pannulla. Silloin sipulin pinta karamellisoituu ja koko ruokaan tulee siitä upeaa makeutta. Riitan pöydän ympärillä oltiin hämmästyneen näköisiä kun vakuutin, ettei sipuleissa ole yhtään sokeria tai hunajaa; kaikki makeus tulee pinnan karamellisoitumisesta. Leikkauspintojen karamellisoinnin jälkeen sipuleille annetaan pieni loraus hyvänmakuista nestettä (= lasin verran valkkaria) ja lohkot pannaan uuniin folion alla n. tunniksi kunnes sipuli on ihanan pehmeää, muttei vielä muusaannu täysin.

Laitoin valkkarin mukaan kuumaan teflonkasariin jossa paahdoin sipulit, jotta sain kaavittua lastalla kaiken maun talteen pannusta. Lisäsin vielä syvyytä tuomaan n. 1,5 tl hyvää jerezin sherryviinietikkaa, jossa on hieman raikkaampi ja marjaisempi maku kuin balsamicossa. Mutta muutama tippa semmoista upeaa, oikein ikääntynyttä balsamicoa tottakai kävisi myös. Balsamico jotenkin nostaa sipulin omaa makeutta esiin ja tekee mausta monitahoisemman; sipulin makeus saa sopivaa raikkautta & kärkeä eikä jää latteaksi. Seljankukka varmaan toimisi vähän samaan tapaan, jos sitä olisi käyttänyt. Pitää kokeilla sitäkin joskus, mutta tämä toimi tosi hyvin näinkin!

Tunnelmaa; Italialaista ihanaa viiniä, rosmariineja ja lupaus keväästä tulppaanien muodossa. Riitan keittiössä on jokaiselle lapsenlapselle oma, erityisesti maalattu tuoli. I:lläkin on jo omansa. :)

Juustoksi käytin nyt Comtea, joka oli minusta aika hyvä, mutta V sanoi että vahvempikin kävisi, ja on oikeassa näin sanoessaan. Tuumailimme kotimatkalla autossa ääneen, että semmoinen "musta" (pidemmälle kypsytetty) Appenzeller voisi olla vielä särmikkäämpi vaihtoehto. Mustapippuriakin saa ruokaan laittaa oman maun mukaan, vaikka tähän sitä ei tainnut mennäkään. Mutta Chiantin yrttisuolaa (profumo del chiantia ) jota Riitta oli tuonut ihan tuoreen purkin, ripsautin jäähdytettyjen sipulien päälle ennen juuston lisäämistä.

Ja siihen me sitten istuimme Riitan noin kahdeksan hengen pöydän ääreen; seitsemän aikuista ja kuusi lasta. :) Emäntä kantoi uunista valtavan kulhon paahdettuja perunoita, isäntä kaatoi viiniä ja V leikkasi lihaa. Sitten yhtäkkiä hurja, riemullinen hälinä hiljentyi hyvin suomalaiskansallisesti tyytyväiseksi muminaksi ja aterimien kilinäksi.

Ilmassa oli selvästi aistittavissa jotain hyvin, hyvin keväistä tunnelmaa.

Paahdettua sipulia ja comte - juustoa (maistipala/pieni lisuke n. 8-10:lle)

4-6 suurehkoa sipulia
lasillinen valkoviiniä (kuivaa)
1,5 tl jerezin sherryviinietikkaa tai muuta sopivan tammista ja marjaisaa kypsytettyä etikkaa
n. 2 rkl hyvää oliiviöljyä
hyvää yrttisuolaa, esim. profumo del chiantia (jota muuten voi tilata Darion nettikaupasta)
(mustaa pippuria)
n. 150g pala comtea tai kypsytetty Appenzelleriä
viimeistelyyn hyvää oliiviöljyä (halutessa, ei pakollista)

Kuori sipulit ja leikkaa ne isohkoiksi lohkoiksi.

Paahda sipuleihin pinnat kuivalla, kuumalla pannulla (ehkä n. 3 min per puoli?) ja käännä sipulit paiston puolivälissä varovasti niin, että saat pidettyä lohkot koossa. Sipulien pinnat saavat olla syvän pähkinänruskeita.

Sammuta sitten tuli kasarin alta ja kaada sekaan lasillinen valkoviiniä ja sherryviinietikkaa. Asettele sipulit varovasti uunikippoon ja kaavi pannusta kaikki liemi mukaan.

Voit maustaa sipuleita hieman suolalla ja pippurilla ja laita sitten päälle folio ja anna hautua n. 180 asteisessa uunissa n. reilun tunnin verran, kunnes sipulit ovat pehmenneet mutta niissä on vielä rakennetta eivätkä ole pehmenneet vielä ihan muusiksi.

Jäähdytä sipulit, tarkista suola ja pippuri. Juuri ennen tarjoilua siivuta vihanneskuorimella tai juustohöylällä sipulien päälle runsaasti juustolastua. Halutessa voit pirskauttaa päälle vielä öljyä, muttei se ole mitenkään pakollista.

Tarjoa lisukkeena tai tapastyyppisenä jaettvana annoksena.

Jos haluat tarjota jotain suhteellisen helppoa ja mukavalla tavalla uudenmakuista herkkua rakkaillesi viikonloppuna, kokeilepa tehdä valkosuklaasta karamellisoitua jätskinpäällistä. :) Siitä tuli myös mukava vieminen anoppilaan, kun kuulin pikkulintujen sirkuttavan että jälkiruuaksi on suunniteltu jäätelöä.

Karamelli tuo valkosuklaaseen paljon vivahteikkuutta ja jopa V joka ei tykkää valkosuklaasta ja vieroksuu karamellia söi tätä hyvällä halulla. Ja mikä parasta, tämän herkun tekeminen on onneksi vielä tavattoman helppoa!

Subjektiivisella äidinrakkaudella varustettu mielipiteeni tästä soosista ja sen parhaista kavereista oli, että; ihan parasta kolmen kaverin valkosuklaa-vadelmajätskin ja tuoreiden vattujen kanssa. Olisiko tässä ystävänpäivän verrattomin (ja vielä gluteeniton!) somejälkkäri? ;)

Supermarkettien superfood - hyllyssä saattaa löytää kaakaovoita, mutta rypsiöljykin käy hyvin

Ja soosin syntytarina menee kutakuinkin niin, että: olen muutamaan kertaan manannut kun olen onnistunut polttamaan valkosuklaan mikrossa; liian kuumalla sulattaminen tekee valkosuklaaseen krokanttimaisia karamellikiteitä, joita siinä puuhassa ei yleensä haeta. Olen siinä harmissani sitten maistellutkin kiteitä ja miettinyt että ne ovat hyvänmakuisia; mutten oikein koskaan päässyt aiheessa sen pidemmälle. En, ennenkuin törmäsin kakkujumppaan ideoita haravoidessani David Lebovizin blogissa karamellisoiden valkosuklaan ohjeeseen.

ripottelin suklaan sekaan kaakaovoihippuja, ne sulavat pellille ensin; sekoita suklaa varovasti lastalla sulaneen voin sekaan.

Olen nyt tehnyt sitä pariin otteeseen; sekä siitä fazerin leivontavalkosuklaasta että sunnuntaina, Riitan luo mennessä Maraboun valkosuklaalevyistä. David mainitsee ohjeessaan, että karamellisointiin pitäisi käyttää laadukasta valkosuklaata, jossa on optimitilanteessa 30% kaakaovoita. Tällöin massa sulaa nätisti, eikä jämähdä samaan tapaan kuin vähemmän kaakaovoita sisältävät valkosuklaat. Noh, näissä kotimaisissa suklaissa ei edes kerrota paljonko rasvasta on kaakaovoita, mutta Maraboussa rasvaa oli kokonaismäärältään n. 29% joten kokeilin ottaa sitä. Matalampikaan kaakaovoipitoisuus ei kuitenkaan haittaa, sillä Davidin vinkin mukaan lisäsin siihen leivontasuklaan sekaan tehdessäni mautonta öljyä ja tähän Marabou-valkosuklaaversioon meni raakaruokailijoiden supermarketteihin tuomaa puhdasta kaakaovoita. Lisärasva sekoitetaan sulavan suklaan sekaan ja massasta tulee helpommin levittyvää.

Kuvassa näyttää vielä vähän liian vaalealta, suklaasta saa tehdä ihan kauniin pähkinävoinruskeaa.
Maistamalla varovasti niin tiedät koska on hyvä. Varo&muista; kuuma suklaa on kuumaa!

Koko homma menee siis niin, että uuni lämmitetään 120 C asteeseen, suklaa ja kaakaovoi pellille ja pelti uuniin. Sekoittele n. 10 min välein ja lisää tarvittaessa kaakaovoita tai öljyä. Lasta on hyvä sekoitusväline, jotta saat käänneltyä ja paineltua massaa tasaiseksi. Kun suklaa on n. maapähkinävoin väristä, ota pelti pois uunista ja käytä karamellisoitunt valkosuklaa haluamallasi tavalla.

Tuohon jätskikastikkeeseen lämmitin mikrossa vähän kättä lämpimämmäksi n. 2,5-3 dl kermaa ja sitten kaadoin reippaan puolet kermasta blenderiin, kaavin valkosuklaan perään ja ajoin seosta tasaiseksi lisäten kermaa erissä. Lopuksi maustoin sormisuolalla.

Heti tehtynä kastikkeesta tuli moussea; käyttämällä lämpimämpää kermaa saat juoksevampaa kastiketta.

Lopputulos oli moussemainen, pehmeä kastike joka kyllä sitten jämähtää kun saa seistä pidempään. Mutta ei hätää; sen voi sulattaa vesihauteessa jälleen juoksevaksi. Jätskin päälle kaadettaessa se vähän kovettuu muodostaen jätskin päälle sellaisen kermaisen pehmeän, aavistuksen kohavkon kuoren josta muistuu mieleen lapsuuden jätskit. Vain ne poksuvat karkkirakeet puuttuvat! ;)

Davidin mukaan ainoa, missä homman voi mokata on päästää suklaa yli, jolloin siitä tulee rakeista. Mutta ei hätää, massan voi silloinkin paseerata siivilän läpi ja veikkaan, että blenderissä ajaminenkin auttaa.

Joka tapauksessa hyvää ystävänpäivää täältä minunkin suunnastani kaikille ystäville ja rakkaille. Ja jos ette aio muuten makeilla ystävänpäivänä, niin muistakaapa antaa kullalle, lapsille ja ystäville hali. Haleihin ja rutistuksiin kun pätee vanha viisaus; ken antaa, hän myös itse saa. :)

Karamellisoitu valkosuklaakastike jätskille (tai mille muulle vaan, riittää hyvin isolle joukolle)

2 levyä valkosuklaata á n. 180g
kaakaovoita - olisiko mennyt n. 40g?

n. 2,5-3 dl kermaa
sormisuolaa

Lisäksi tarvitaan
esim. kolmen kaverin valkosuklaa-vadelmajätskiä
tuoreita vadelmia

Lämmitä uuni 120 asteeseen. Pilko valkosuklaa ja kaakaovoi pellille ja laita pelti uuniin. Laita keittiökello pirisemään 10 min päästä.

Sekoittele 10 min välein suklaaseosta kunnes se on maapähkinävoin väristä ja maistuu hyvälle.

Kuumenna kermaa mikrossa lämpimäksi, muttei kiehuvaksi (kiehuessaan kerman maku kärsii). Mitä kuumempi kerma, sitä juoksevampi soosi.

Laita n. puolet kermasta blenderiin, kaavi hieman jäähtynyt suhkaa perään ja aja blenderillä tasaiseksi. Lisää kermaa erissä, jotta saat haluamasi konsistenssin.

Mausta sormisuolalla ja tarjoa jätskin ja vadelmien kanssa.

p.s. kun kastike sitten jämähtää, voit elvyttää sen uudelleen lämpimässä vesihauteessa.

Kun mietin ääneen mihin sitä Tanskassa oikein yrittäisi lounaalle V heitti jostain takavasemmalta että laitppa Nomaan mailia ja kysy, saatko mennä seisomaan serviisin ajaksi katselemaan ja kuuntelemaan ovensuuhun ja maistella kaikki pieleen menneet annokset ;) Naurahdin V:lle ja vaikka idea oli minusta ihan tajunnanräjäyttävän hieno, en kehdannut moista lähteä ehdottelemaan. Mutta se, mitä en vielä siina vaiheessa tiennyt oli, miten omalla tavallaan lähelle tuota unelmissa välähtänyttä asetelmaa loppujen lopuksi Köpiksessä pääsin.

Höyryävää inkiväärijuomaa pikkupakkasessa kuohuviinilaseista...

Bosch tarjosi meille saapumispäivänä illallisen ihan eriskummallisessa ja todellakin mielenkiintoisessa ravitsemusalan liikkeessä jonka nimi on I'm a Kombo. Ja jos nyt voin olla kiitollinen Boschille jostain, niin ihan Erityiskiitos Tästä illallisesta.

Kokemus alkoi pienestä, kirjakaupan oloisesta tilasta jossa seisoimme juomassa kouohuviiniä ja rupattelemassa...

Kyseessä on kahden kokin todellakin kunnianhimoinen projekti uudistaa ravintolakokemusta tavalla, jollaista ei ole ennen nähty.

"Tervetuloa! Tämä ei ole ravintola, vaan oikeastaan kaikkea muuta. Mutta saatte kyllä syödäksenne; pääsette illan aikana kurkistamaan keittiöömme ja käymään varastossamme. Pitkin matkaa tarjolla on ruokia ja juomia. Aloitetaan shampanjalla ja niiden kanssa tarjotuilla voipopcorneilla ja ihan kohta tarjoamme teille hieman keittoa. Toivottavasti viihdytte!" - Bo Lindegaard tervetulosanoissaan

Hestonin pidot - ohjelmassa oli Mad Hatter's Tea party, josa kellonmuotoisesta lihaliemikuutista syntyi michelin - tason liemi. Arvatkaa miltä tuntui valita liemikuutiota pienessä kirjakaupassa... ;)

Bo Lindegaard ja Lasse Askov olivat vuosia sitten käyneet kokkikoulua yhdessä ja Bon mukaan suorastaan inhonneet toisiaan noina päivinä; niin kaukana heidän ruokafilosofiansa olivat tuolloin toisistaan. Mutta sitten elämä oli tapahtunut ja he olivat päätyneet yhdessä työskentelemään ravintolaan, jossa ajatus "jostain muusta" oli kai lähtenyt kehittymään. Bo vitsaili leppeään tyyliinsä, että lopulta heidät ehkä yhdisti kuitenkin yhteinen vihamies; keittiömestari jonka filosofiaan kumpikaan miehistä ei pystynyt samaistumaan. Ja siitä se ajatus "jostain muusta" oli kaiketi lähtenyt kehittymään. Ja joitain vuosia sen jälkeen kaksikko oli avannut yhdessä I'm a Kombon, joka on nyt ollut auki viitisen vuotta.

Paljon olen kuullut puhuttavan siitä, että finedining olisi kuolemassa; tai ei ehkä niinkään finedining ruuanlaittomielessä vaan kokemuksena; valkoisten pöytäliinojen keskellä hiljaisessa salissa painavin aterimin nautittu illallinen jossa jokaisella on tarkkaan mietitty roolinsa. Bo ja Lasse olivat halunneet muuttaa juuri jälkimmäisen; tarjota finedining - ruokaa Aivan Toisenlaisissa puitteissa ja antaen myös vieraille suuremman roolin elämyksessä. Sillä kun ihmisiä ei ole lukittu koko illaksi yhteen tuoliin, he voivat heittäytyä mukaan koko persoonallaan, katsoa, koskea kuunnella ja keskustella vapaasti.

Piha näytti vähän slummihenkiseltä, mutta siistiltä takapihalta; graffitit, kasvatuslaatikot ja hieman boheemi "teurastamoalueen" fiilis oli varmasti harkittua.

Lisäksi illallinen tapahtuu useassa eri tilassa; kuin Liisa juotuaan Ihmemaan porteilla kupillisen taikajuomaa, mekin siirryimme pienestä kirjakaupasta dekadentin, rosoisen ja ehkä hieman pelottavanakin näyttäytyvän takapihan läpi keittiön ovelle tietämättä yhtään mitä odottaa. Siinä porukka vielä jaettiin kahtia, eikä kumpikaan puoli ryhmästä tiennyt mitä toiselle ryhmälle tarjotaan.

Meidän ryhmämme pääsi ensin keittiöön, jossa meille tarjoiltavaa ruokaa laitettiin samalla kun söimme ja juttelimme.

Setti toimi yllättävän hyvin; jos ahtaassa kirjakaupassa miglettäessä olinkin vähän miettinyt mitä ihmettä nyt oikein tapahtuu, niin tässä vaiheessa kävellessäni pihan poikki ja hengittäessäni raikasta ilmaa aloin olla jo utelias. Teki hyvää saada happea ja tilaa tiivistunnelmaisen alun jälkeen. Mutta näin jälkikäteen ajtellen; sitä tiiviyttä tarvittiin, jotta ryhmä pääsee muodostumaan... Että se voidaan jakaa jälleen ja lopulta yhdistää taas :)

Ryhmien jakaminen kahtia varsinaisen "pääruuan" ajaksi oli harkittu ja hauska temppu; se loi hieman jännitystä siihen, mitä siellä toisaalla juuri nyt tapahtuu.

Keittiöön oli katettu sormin syötävää tartaria sekä olutta kurkkukorkilla!

Minuun konsepti puri tosi hyvin. Olen pari kertaa päässyt kurkistamaan kovan tason ammattikeittiöön serviisin päätteeksi ja se on aina ollut samalla kertaa kunnioitusta herättävä ja jokseenkin hämmentävä kokemus; kaikki on määrätietoista, tarkkaa ja huolellista. Ainakin tämmöiselle ruokamatka- ja ruokaohjelmien aikakaudella kasvaneelle ravintolan keittiö edustaa jollain tavoin sitä kaikkein pyhintä; se kertoo hirveästi aidosta filosofiasta ja fiiliksestä jolla ruokaa meille tehdään ja tarjoillaan.

Modernia ja tavallaan karua; nuudeliannos tarjoiltiin suoraan säilykepurkista.

Ja siinä me olimme; söimme samalla kun katselimme kokkausta, juttelimme ravintoloitsijan ja toistemme kanssa, ihmettelimme konseptia ja tutustuimme toisiimme kuin kotibileissä joissa vain oli noin dekadilla tavallaista paremmat sapuskat.

Tällaista ravintolaa ei voi pitää päästämättä vieraita ihan iholle. Vieraiden kemiat, persoonat ja liikkuvuus tuo myös oman riskielementtinsä iltaan; jokainen ilta on omalla tavallaan uniikki; improvisaatio joka syntyy tilasta ja niiden vaihdoksista, ruuasta ja elämästä niissä.

Kun kaikki keittiön hyvyys oli syöty, vaihtui interiööri toiseen. Keittiöstä mentiin varastoon jossa illallispöydät oli tehty levittämällä liina istumakorkeudella oleville varastohyllyille. Aterimet ja muut pöydän kattamiseen tarvittava oli sijoitettu hyllyn kattoon ja vieraat osallistuivat, neuvottelivat ja yllättyivät löytäessään tarpeet oman pöytänsä kattamiseen.

Ja tilojen, jännitteiden ja yhdessä olemisen kautta välittyy jollain tosi oudolla tavalla jotain suurempaa kuin sinänsä hyvä ruoka ja juoma. Kenties se on muisto lapsuuden partioleiriltä joka viriää tikkupullan paistosta, nuotion tuoksu talviselta hiihtoretkeltä kun inkiväärijuoma höyryää lasissa ja kuitenkin samalla kaikkeen yhdistyy jotain uutta ja erilaista. Se, mitä jokainen kokee lienee kuitenkin sidoksissa henkilön kokemusmaailmaan, luonteeseen ja kiinnostuksiin. Hieman boheemit yksityiskohdat ja kristallilasien yhdistäminen tynnyreissä palaviin nuotioihin loivat ainakin omaan sielunmaisemaan kontrastin joka pisti miettimään kulutusta, tapoja ja rajoja joita me kulttuurin nimissä asetamme itsellemme ja toisillemme.

Jokainen joskus retken omaan puutarhaansa tehnyt tietää miten erilaiselta tuttukin tarjottava maistuu kun se nautitaan ulkona; yksinkertaisimmillaan tässäkin oli kyse juuri siitä.

Ja sitten koko finedining - seurue paistoi tikkupullaa vanhoissa tynnyreissä; kenties konseptin kautta halutaan myös herätellä yhteiskunnallisiakin ajatuksia. Valmiit pullat täytettiin suolakaramellilla ja juustolla.

Ja vaikka ruoka oli hyvää, I'm a kombo oli enemmän kuin osiensa summa. Kun kerran lopputulos voi todistettavasti olla näinkin mieleenpainuva, sanoisin että muidenkin kannattaisi ravistella omia käsityksiään finediningistä sen sijaan että valmistaudutaan henkisesti viettämään finediningin ennenaikaisia hautajaisia.

Pullanpaiston jälkeen meille tarjoiltiin vielä kahvia ja herkkuja ennen kotiin lähtöä.

Enkä nyt sano että kaikki olisi ollut aivan virheetöntä tai että tämä olisi ainoa ja paras toteutus jostain tämän tyyppisestä, mutta moni asia meni silti nappiin kotoisalla ja välittömällä tavalla.

Ehkä juuri lähestymistapa oli se, mikä puhutteli niin monella tasolla. Ehkäpä vapaa tila ja samalla näyttämö sopii perinteistä mallia paremmin modernille, keskenään aiempaa tasa-arvoisemmalle ja yhteisöllisyyteen uskovalle ikäluokalle jolla tuntuu olevan kynnys lähteä illalliselle tärkättyjen liinojen äärelle. Ja toisaalta, tällainen osallistuva ilta antaa nuorille, taitaville ja innovatiivisille kokeille näyttämön paitsi tehdä ruokaa intohimolla myös laittaa itsensä likoon uudella tavalla ja saada suoraa palautetta samalla välittäen itselleen tärkeitä ajatuksia vieraille. Myös siinä suhteessa kokit, vieraat ja salihenkilökunta ovat kaikki keskenään tasa-arvoisempia siinä hetkessä; näkemisestä syntyy myös kunnioitusta puolin ja toisin.

Myöskään en usko että tämä välittömyys ja itsensä likoon laittaminen puhuttelee vain nuoria, suunnittelipa eräs paikalla olijoista että tällainen paikka olisi täydellinen 50-vuotispäivien järjestämiseen ja näen hyvin että se toimisi; vaikka seikkailunhalua vaaditaankin, tilaisuus muokkautuu osallistujiensa mukaan.

Tärkätyille lautasliinoille ja "vanhan maailman glamourille" on aikansa ja paikkansa, mutta minusta on mielenkiintoinen ajatus että "matkan arvoinen kokemus" voisi tarkoittaa niin paljon muutakin. I'm a Kombon porukka on onnistunut löytämään oman tapansa tehdä ja tarjota jotain itsensä näköistä. Elämys tuntui silti minusta vieraanakin "omalta". Kuten onnistuneiden, ystävien kanssa vietettyjen illalliskutsujen jälkeen, tunnen että sain itselleni kotiin viemisiksi jotain arvokasta. Sitä olen tässä kirjoituksessa koittanut välittää taas eteenpäin teille.

Ilta oli ainakin itselleni vahvistus siitä, että ruokakulttuuri elää ja on lopulta lähinnä riippuvainen tekijöiden mielikuvituksesta, heittäytymisen halusta ja herkkyydestä toisia kohtaan.

Kun tie jää käyttämättä, voikukka on ensimmäinen joka versoo asfaltin läpi; ehkäpä siitä raosta mahtuu sitten nousemaan muitakin kukkia joista uusi niitty vähitellen syntyy.

Suuret kiitokset Boschin väelle koko reissusta ja tästä illasta. Special thanks also to people working at I'm a Kombo, I left with more than food; mind full of memories and ideas. Thank you!

Ihan kaikkea, mitä netistä lukee, ei ehkä kannattaisi uskoa. Tai no, miten sen ottaa; ihan hyviä näistäkin lopulta tuli. Joka tapauksessa kun eilen aamulla mietn mitä hyvää ja vähän luksusta sitä keksisi aamupalaksi löysin netistä Nigellan amerikkalaisten aamiaspannareiden ohjeen jossa kaikki vaan kasataan blenderiin, surautetaan taikinaksi ja kaadellaan blenderistä pannulle.

Laitoin blenderin pohjalle purkin valkosuklaa-limettirahkaa ja maustoin taikinaa hieman kanelilla, muskotilla ja maustepippurilla

Tietysti minä vähän tuunasin taikinaa rahkalla ja sekin varmaan aiheuttaa omat ongelmansa. Myöskin Nigellalla todennäköisesti on parempi blenderi kuin minulla; kenwoodin blenderi olisi varmaan toiminut paremmin mutta olin laiska ja käytin tätä vanhaa; sen laitan surutta tiskariin.

Jauhojen sekoittuminen kunnolla massaan oli meillä vähän ongelma. Vaikka laitoin kaikki märät aineet pohjalle, ajoin blenderiä kauan ja kääntelin jauhoja lopulta lastalla mukaan, taikinaan jäi muutamia klimppejä. Mutta sinänsä jos se ei haittaa, homma toimi yllättävänkin kivuttomasti. Ja onhan se nyt aika hauskaa, kun blenderiin voisi pudottaa vaikka banaanin jos haluaa banaanipannukakkuja, tursottaa hieman hunajaa tai tuunata taikinaa mausteilla; surrrurrrurr.

Lienee myös tottumuskysymys, haluaako JA OSAAKO lettutaikinansa kaataa kannusta pannuun vai ei. Allekirjoittaneella oli vähän vaikeuksia osata laittaa oikea määrä; välillä taikinaa hulahti ihan liikaa, välillä liian vähän.

Illaksi vieraita; tein karamellisoidun valkosuklaakastikkeen jo aamulla...

Mutta hyvin maistuivat tuoreiden mansikoiden ja karamellisoidun valkosuklaakastikkeen kanssa jota paahdoin vierasvaraksi aamulla; illalla olisi tulossa ystäviä syomään ja tämä jätskinpäällinen tai näemmä nyt letunkin päällinen on nousussa meidän huushollissa ;)

Mutta se taas oli ihan ihastuttavan hyvin sanottu tuolta keittiöiden kuningattarelta, että pannukakku pitää kääntää siinä vaiheessa kun se alkaa kuplia ja halkeilla. enpä ollut ajatellut että sen voisi noin kätevästi ohjeistaa. Ja kun pannari on käännetty, kääntöpuolen kypsymiseen menee paljon vähemmän aikaa kuin aluksi, ehkä minuutin verran.

Kokeilkaa omalla vastuulla; Nigellan blenderipannarit.

Pannukakut blenderissä

1 rkl leivinjauhetta
hippu suolaa
1 tl hienoa sokeria (lisäsin määrää pariin ruokalusikalliseen koska halusin makeita lettuja)
2 suurta luomumunaa
30g sulatettua ja jäähdytettyä voita
3 dl maitoa
225g vehnäjauhoa
(lisäsin teelusikallisen kanelia, n. 1/2 tl muskottia ja rouhin vähän maustepippuria myllystä)
voita paistamiseen

Laita kaikki aineet blenderiin ja aja massa tasaiseksi.

Kaada lettutaikinaa voideltuun, kuumaan pikkulettupannuun ja paista pannukakkuja kunnes ne alkavat kuplia ja halkeilla.

Käännä ja paista toinenkin puoli kainiin väriseksi; ehkä minuutin verran.

Tarjoa tuoreiden masikoiden ja karamellisoidun valkosuklaakastikkeen kanssa.

(p.s. Jos lisäät taikinaan rahkaa tai muita makuaineita, kannattaa lisätä rahka tms vasta lopuksi, kun taikina on jo sekaisin. Jos lisäät purkin rahkaa, tai jotain muuta hapanta lisää myös yksi muna ja korvaa osa leivinjauheesta soodalla. )

Dukkah on egyptiläinen, ihanan pähkinäinen, jeeralla ja korianterilla raikastettu mausteseos johon ihastuin joskus Aikana Ennen I:tä kun kävimme V:n kanssa Uudessa Seelannissa. Dukkahin tekeminen itse ei ole hankalaa, mutta jostain syystä en ole saanut aikaiseksi vaikka mieleni on tehnyt dukkahia ja lammasta jo pidemmän aikaa.

Mantelinen, seesaminsiemeninen ja aavistuksen parfyyminen dukkah sopii ihan älyttömän hyvin karitsan kanssa. Ja sitten kun vielä löytää luullista, hieman rasvaisempaa lampaanpalaa - vaikka karitsan etuselkää ja hauduttaa hitaasti pitkään, yhdistelmä on ihan tyrmäävän hyvä.

Eikä se dukkahin teko ole edes hankalaa, vaikka sana hienolle kuulostaakin. Käytännössä pannulle kasataan mantelia, jeeraa, korianteria ja seesaminsiemeniä sekä suolaa ja pippuria. Sitten paahdetaan kunnes mausteet tuoksuvat ja mantelit saavat hieman väriä. Seos murskataan ja dukkah on valmis. Semmoinen sivuhuomio vaan, että koska mantelit ovat suurempia kuin muut mausteet, pitää seosta sekoittaa ahkerasti jos laitat kaikki samaan pannuun. Vähän helpommin homma on hallittavissa kun paahtaa mantelit, seesamit ja mausteet kaikki erikseen.

Tästä lampaasta tuli ihan sairaan hyvää ja illallisvieraamme olivat ihan myyty; lisäsin pataan vielä du puy - linssejä jotka imivät kaikki ihanat maut joita paahtuvasta lampaasta irtosi. Valkosipuli taas paahtui ihan pähkinäisen pehmeäksi ja sekoitin kauhalla rikotut kynnet linsseihin ennen tarjoilua. Kolmen tunnin haudutuksen jälkeen liha oli täysin pehmeää ja lohkeavaa. Lapsetkin rakastivat herkkää, suussasulavaa lammasta ja aikuiset huokailivat vuoroin linssejen, vuoroin lampaan perään ja söivät dukkahia suoraan maustepurkista ;)

Lisukkeissa menin tutuilla ja hyväksi havaitsemillani ohjeilla; bulguria ja Ottolenghin ihania ruusukaaleja jotka tarjotaan karamellisoiduilla valkosipuleilla ja hillotulla sitruunankuorella. Kastikkeeksi sekoitin dukkahia turkkilaiseen jogurttiin ja alkupalalta jäänyttä punajuurihummusta sopii laittaa lautaselleen myös, jos tahtoo.

Pääruokapöydässä tarjosin lampaan lisäksi bulguria ja karamellisoituja ruusukaaleja.

Tällä kertaa panostin vähän tavallista enemmän viiniin, koska tiesin vieraiden olevan persoja hyvälle viinille. Finca Terrerazo osoittautui olevan oikein hauska, V:n tieteellisen analyysin mukaan melkein voisen popcornin makuja mieleen tuova viini joka oli jokseenkin täydellinen makupari niille Ottolenghin makeille ruusukaaleille.

Ai niin, ja dukkahia voi tarjota myös alkupalana/alkupalan osana; laita lautaselle öljyä ja toiselle dukkahia - sitten vieraat saavat dipata leipäänsä vuoroin öljyyn ja vuoroin dukkahiin. :)

Pähkinäistä talvikaritsaa (6-8:lle)

Dukkah (muokkasin näistä ohjeista)

n. 150g kaltattuja manteleita

n. 80g (mustia) seesaminsiemeniä

n. 4 rkl korianteria

n. 2 rkl jeeraa

n. 1,5 rkl gourmet - suolaa, maldonia tai muuta hiutalesuolaa

n. 2 tl tellicherry -mustapippuria (tavallista mustapippurirouhetta voi pistää enemmänkin)

Voit paahtaa kaikki mausteet kerralla ahkerasti sekoittaen mausteita pannulla, mutta voi olla helpompaa paahtaa mantelit erillään muista aineista.

n. 1 kg karitsan etuselkää - pyydä lihamestaria leikkaamaan lihasirkkelillä lammas esim. n. 5 cm levyisiksi paloiksi jotta saat enemmän ruskistuspintaa.

Dukkahia

1 kokonainen, suuri valkosipuli (tai 2 pientä)

n. 2,5-3 dl du puy - linssejä

iso kourallinen kirsikkatomaatteja (n. 1/2 rasiaa)

valkoviiniä yksi lasi n. 12 cl

0,5 l kasvislientä

suolaa

pippuria

1/2 sitruunan mehu

öljyä paistamiseen

n. 1,5 dl yrttisilppua; minttua ja lehtipersiljaa

Lämmitä uuni 190 asteeseen.

Taputtele lampaanpalojen pintaan niin paljon dukkahia kuin saat jäämään. Kuumenna kannellisessa padassa tai kuten meillä, suosikkikeittiökipossani le Creusetin buffapannussa öljyä ja ruskista liha joka puolelta.

Leikkaa valkosipuli halki niin, että jokainen kynsi puolittuu ja laita valkosipulit leikkauspinta alaspäin pannuun. Lisää sitten huuhdotut linssit, halkaistut kirsikkatomaatit ja lasillinen valkoviiniä. Lisää sitten vielä pari rkl dukkahia lihojen ja linssien päälle, kaada linsseille kasvisliemi ja mausta liha vielä ripauksella suolaa ja pippuria.

Laita kansi päälle ja uuniin n. 2,5-3h. Tarkista parin tunnin jälkeen, että linssit eivät ihan kuiva ja lisää tarvittaessa vielä tilkka viiniä ja vettä. (meillä ainakin linssit imivät nesteen niin, että lisäsin loppuvaiheessa vielä toisenkin lasillisen valkkaria ja n. 2 dl vettä)

Ruoka on valmista kun lammas on niin pehmeää, että se irtoaa ihan helposti luusta. Riko kauhalla valkosipulin liha ja sekoita linsseihin. Lisää lopuksi 1/2 sitruunan mehu ruan päälle, hieman tuoretta dukkahia ja silppua koristeeksi minttua sekä lehtipersiljaa ja pirskota kaiken päälle hieman hyvää oliiviöljyä.

Tarjoa ruusukaalien ja bulgurin kanssa, halutessa voit tarjota myös kastiketta joka oli meillä tällä kertaa turkkilaista jogurttia johon on sekoitettu dukkahia.

Tässä on meikäläisen perusarkiruoka. Ta-daah. Se on kokonainen broileri. Valmiiksi avattu broileri, jonka olen väsyneenä ja hädissäni lätkäissyt pataan ja soveltanut siihen jotain ideaa mikä nousi selkärangasta. Ja vaikka idea olikin hyvä, aikataulu petti ja tästä tulikin illallisen sijaan seuraavan illan illallinen eikä kaikki muutenkaan mennyt kuten Strömsössä.

Enkä tiedä kiinnostaako tämä ketään, pitäisikö olla viimeistellympi ohje, pitäisikö idean sijaan olla tarkkoja määriä? Varmaan ei, kyllä ja pitäisi. Mutta siitä huolimatta, tässäpä vaan kirjoitan. Tässä blogatessa nimittäin itselläkin rima nousee koko ajan ja viimeisen vuoden aikana on käynyt monta kertaa niin, etten ole kirjoittanut ylös mitään kun olen ajatellut että hmm, vähän pitäisi tuunata ja ehkä tehdä toistamiseen jotta kehtaa laittaa teille sen ohjeen. Ja sitten sitä aikaa ei tulekaan ja koko homma unohtuu. Ja sitten minua oikeastaan harmittaa, etten kirjoittanut edes sitä ideaa. Niinpä en tee tänään sitä nimenomaista virhettä, koska kuten niin usein muulloinkin, enemmän harmittelee sitä mitä ei tehnyt kuin sitä minkä kuitenkin teki. Sitäpaitsi, tässä setissä on potentiaalia tosi paljon ja lopulta ruoka oli, vaikkei ihan, niin lähes sellaista kuin pitikin.

Kupletin juoni on makumaailmaltaan kevennetty kolmen paprikan kana. Tykkään hirveästi tuoreen, säilötyn ja kuivatun paprikan yhdistelmästä tuossa kyseisessä ruuassa. Ongelma meillä nykyisin vaan on, että I ei oikein tykkää että koko ruoka upotetaan tomaattikastikkeeseen. Niin, ja toinen onglema on se alkuperäisen ohjeen habanero, joka on ihan liian vahvaa kolmivuotiaalle. Ja niinpä keksin, että jos kevennän chilipuolta ja vähennän tomaattisuutta, saan ehkä aikaan samalla idealla ruuan, joka kelpaa.

Ja, noh, niin se kelpasikin. Mutta kaadoin vuokaan sen säilöttyjen paprikoiden etikka-sokeriliemen ja käytin säilöttyjä valkosipulin kynsiä. Siinä meni tältä oman elämänsä tähdenlennolta vähän lyönti ohi. Makea ja paksunmakuinen paprikaliemi teki setistä liian muljahtavan makean ja valkosipulimarinadin chilistä puuttui raikkaus ja no, oikeastaan se chilisyys. Niitä kyseisiä kynsiä ei pitäisi käyttää mihinkään muuhun kuin pitkään haudutetun chili con carnen tai ragun taustaorkesteriin. Ruoka oli ihan syömäkelpoista; paprikat olivat paahtuneet ihanasti ja kirsikkatomaatit olivat makeita ja hyviä. Mutta kaipasin samanlaista raikkautta jota oli taannoin tekemissäni tomaatin kanssa paahdetuissa kanan koipinuijissa. Juuri sen raikkauden se pahuksen etikkaliemi latisti.

Mutta; väitän kuitenkin urheasti että tiedän miten tämä korjataan:

Olisi kannattanut nakata vain kasarin pohjaan tilkka öljyä, sinne muutama valkosipulin kynsi ihan kuorineen, paahtaa niitä vähän ruskeaksi joka puolelta ja lisätä sitten pieni pala jotain raikasta chiliä ja paahtaa sitäkin hetki. Vaikka puolikas aji cristalia tai tavallista punaista chiliä olisi varmasti ajanut asian. Ja sitten kun kana ja paprikat on laitettu siihen makupohjan päälle, paprikaliemen sijaan pöttiin olisi pitänyt laittaa kuivaa valkoviiniä.

Näin paprikat paahtuvat, säilötyistä paprikoista ja kirsikkatomaateista tulee sitä makeutta, paahtuneesta valkosipulista täyteläisyyttä ja valkkarista happoa, joka kesyyntyy kanan kanssa kypsyessään ja kanasta valuviin, ihaniin paistoliemiin sekoittuessaan vain aromaattiseksi soosiksi.

Joten niinpä tästä tuli tällainen keittiömuistiinpano arki-illalta jotta muistan nämä korjaukset ja teen tätä vielä uudelleen. Todennäköisesti nyt pikemmin kuin myöhemmin, kun se tuli tähän kirjattua. Korjattuna, mutta kokeilemattomana.

p.s. kun aikataulu pettää, niinkuin tällä kertaa, meillä defaultataan usein tomaatti-mozzarellapastaan.

Kokonainen broileri kolmella paprikalla (4-6:lle, voit jatkaa määrää pavuilla)

Loraus öljyä
4-5 valkosipulin kynttä kuorineen
1/2 raikasta, punaista chiliä esim. Aji Cristal (voit laittaa enemmänkin, oman maun mukaan)
1 valmiiksi halkaistu "kettukana", luomunokka tai broilerin koipireisiä
n. 1-1,5 rkl mietoa savupaprikajauhetta
suolaa (käytin itse yrttistä Profumo del Chiantia)
pippuria
1 pienehkö purkki (tai 1/2 isosta purkista) säilöttyä paprikaa
1 rasiallinen kirsikkatomaatteja, halkaistuna
n. 3 tuoretta paprikaa
1 paketti valmiiksi keitettyjä mustapapuja, huuhdottuna
n. 2-3 dl kuivaa valkoviiniä
lehtipersiljasilppua
hyvää oliiviöljyä

Lämmitä uuni n. 180 asteeseen

Laita uuninkestävä kannellinen kasari kuumenemaan. Lorauta kasariin oliiviöljyä ja laita valkosipulit kuorineen paahtumaan öljyyn. Kun valkosipulit alkavat olla vähän kullanruskeita, lisää chilisilppu ja sekoita pari minuuttia, jotta chili pehmenee. Huomaa, että chilin tulisuus on niissä siementen vaaleissa kiinnikkeissä, joten jos et halua paljon tulta, siisti ne pois chilistä.

Sekoita suola, pippuri ja paprikajauhe. Hiero sitten kanan nahkaan kaikkialle mausteseosta ja laita kana kasariin.

Lisää kanan ympärille pilkotut säilykepaprikat, tuoreet, siivutetut paprikat (siemenet poistettuna ja huuhdottuna) ja halkaistut kirsikkatomaatit. Lisää huuhdotut pavut ja kaada pöttiin valkoviiniä sen verran, että pohjalle tulee ohuehko, enkä n. vajaan sentin kerros.
Laita kansi päälle pöttiin ja paahda uunissa n. 2h. Tässä kohden riko valkosipuleita kauhalla pötissä olevan liemen sekaan. Tarkista kuitenkin samalla liemen maku. Jos haluat kanaan lisää makeutta, sekoita liemeen vähän hunajaa. Sitten voit valella kanan paistinesteellä ja jäähdyttää ruuan tarjotaksesi sen vasta seuraavana päivänä.

TAI jos haluat tarjota sen heti, nosta uunin lämpö 200 asteeseen, valele kanaa paistiliemiellä ja anna kanan ottaa hieman väriä pintaansa ilman kantta. Ehkä n. 20min.

Jos lämmität kanaa uudelleen, varaa lämmittämiseen hetki pidempään ja vaele tarvittaessa kanaa pariin kertaan, ettei se kuiva.

Silppua kanan päälle runsaasti lehtipersiljaa ennen tarjoamista, pirskauta päälle hyvää oliiviöljyä ja tarkista liemen maku (ja lisää tarvittaessa hieman sitruunan mehua).

Tarjoa ylikypsä, paahtunut, mehukas ja luulta putoava kana riisin (tai esim. bulgurin) ja gremolatan kanssa.

Gremolata (tarjoa ruuan kanssa)
1 prk ranskankermaa
1 sitruunan kuori (taisin laittaa appelsiinin kuorta tällä kertaa)
0.5 dl lehtiperisljasilppua

Sekoita aineet keskenään, lisää tarvittaessa ripaus suolaa ja tarjoa kanan kanssa.

Minä tykkään Camparista. Ja minä tykkään appelsiinista. Niinpä ketään tuskin yllättää, että kun näin taannoin campari-appelsiinisorbetin ohjeen, se jäi mieleeni kuin liima. Ja hyvä että jäi; kun sitten lauantaina mietin että mitä ihmettä sitä keksisi illallisvieraille jälkkäriksi, silmäni osuivat niihin jo hieman aikaa pöydällä istuneisiin appelsiineihin ja kaikki oli selvää. Lapset saavat pallon kolmen kaverin mansikka-vaniljajätskiä jota löytyy jo pakkasesta valmiiksi, vähän tuoretta mansikkaa ja aikuiset campari-appelsiinisorbettia. Niin, ja tietysti kaikkien annokseen laitetaan sitä syntistä valkosuklaakaramellikastiketta.

Alkuperäinen ohje jota sovelsin, löytyy täältä. Sovelmaa tuli sen verran että laitoin vähän kevyemmin appelsiininkuorta, tuhdimmin camparia ja lorautin massaan ihan teelusikallisen verran valkoista balsamicoa joka tekee happamahkon sorbetin mausta jollain lailla tasapainoisemman. Opin kikan joskus raparperisorbettia tehdessäni Modernist Cuisinesta. Oikea määrä löytyy maistamalla ja lisäämällä vähän kerrassaan.

Kuudesta appelsiinista mehua tulee ehkä nelisen desiä ja raastoin sorbettiin noin neljän appelsiinin kuoren. Parin minttuoksan lisääminen oli myös hyvä idea. Sitten seos kuumennettiin kiehuvaksi/lähes kiehuvaksi niin että sokeri sulaa.

Meillä seos alkoi jo kiehua reunoilta kun mittari näytti 88 astetta ja siinä vaiheessa kaikki sokeri oli sulanut ja makukin hyvä. Tuumasin ettei sorbetti keittämällä parane ja julistin sen valmiiksi jäähdytykseen. Sitten vaan koko setti ulos jäähtymään ja jätskikone päälle esijäähtymään. Se on tärkeää, että saat sorbetista mahdollisimman silkkistä.

Olin alunperin ajatellut tehdä sorbettipallon kaveriksi sitä valkosuklaakastiketta ja pistaasipraliinipalasen, mutta lopulta luovuin siitä praliinista ja tarjosin vaan Jules destrooperin almond thinsin rouskuvana elementtinä, mikä sekin toimi ihan hienosti. Itsetehdyssä pistaasipraliinissa olisi tietysti ollut oma wow - elementtinsä, mutta dukkahlampaan jälkeen tarjottuna se mantelinen keksi itse asiasa sitoi annoksia kivasti yhteen.

Toinen extempore - lisä tuli tehdyksi kun tein niitä Ottolenghin ruusukaaleja. Niiden yhteydessä karamellisoidaan sitruunan kuorta ja se siirappi kaadetaan pois; minä vetäisin appelsiinista lohkoja pieneen kippoon ja "shall not waste" - teeman mukaisesti poisheittämisen sijaan kaadoin siirapin appelsiinilohkojen päälle. Voit hyvin tehdä vastaavan siirapin appelsiinista ja karamellisoida annoksen kruunuksi vielä mutaman appelsiinin kuoren, muttei se pakollista ole.

Sorbetista tuli ihanaa ja raikasta ja valkosuklaakastike oli niin hyvää, että purkki kannattaa asentaa pöytään; ainakin meillä porukka lisäili sitä pallonsa päälle suhteellisen avokätisesti ;) Että ehkä tässä voidaan laskea yksi voitto kotiköksälle jälkiruokataisteloista. :)

Suosittelen, oikein näppärä ja aurinkoinen jälkkärisorbetti johon voi tosiaan käyttää niitä nuutuneempiakin appelsiineja.

Appelsiini-camparisorbetti (riittää ainakin kuuteen-seitsemään palloon)

6 appelsiinia (n. 4 dl mehua ja 4 appelsiinin kuori)
1/2 kuppia hienoa sokeria
2 mintun oksaa
4 rkl camparia
1 tl valkoista balsamicoa

Lisäksi
Valkosuklaakastiketta
appelsiinilohkoja marinoituna (ks. marinadin ohje täältä)
mantelikeksi

Käytä mielellään luomuappelsiinien kuorta, mutta jos niitä ei ole, pese appelsiineista huolellisesti lämpimällä vedellä pois vaha. Raasta sitten happoa kestävään teräs yms. kasariin tai kastikekattilaan appelsiinin kuori. Lisää vastapuristettu appelsiinin mehu, sokeri ja minttu.

Kuumenna seos kiehuvaksi tai kunnes sokeri sulaa kokonaan.

Jäähdytä massa lähelle nollaa, mutta älä anna jäätyä ja laita jäätelökone päälle.

Lisää sitten massaan campari, poista minttu ja mausta balsamicoetikalla. Laita massa jätskikoneeseen ja aja sorbetiksi. Laita pakastimeen ja käytä kun aika tulee.

Vinkki: tein joskus vastaavantyyppistä veriappelsiinigranitaa aikana ennen jätskikonetta. Seos vaan laitetaan pakastimeen ja sekoitetaan pari kertaa; silloin setti kristallisoituu isommaksi kiteeksi ja voit raaputtaa sitä lusikalla lautaselle. Toimii varmasti niinkin!

Noniin, olipa kerran yksi väsynyt arki-ilta kun olin kaupassa. Kello oli liikaa, V oli jo lapen (ja teinin) kanssa kotona (nälkäisenä!) ja jääkaapissa oli n. lepakko ja koiperhonen hämähäkinseitillä. Lisäksi mieheni oli erikseen muistuttanut että meillä on tulossa siivouspäivä, keittiöön ei siis kaivata mitään megaprojektia että lelujen keräämiseen ja vaatteiden viikkailuunkin jää aikaa.

Ja siinä minä seisoin Sellon CM:n lihatiskillä, huokasin huoleni "puuh - jotain helppoa, en saa räjäyttää keittiötä" tutulle myyjälle ja katseeni kiinnittyi niihin kareisiin. Sanaakaan sanomatta hän nosti kareen paperin päälle ja katsoi laitetaanko toinenkin? Joo, laitetaan vaan - sanoin sekunnin pohdittuani hiljaa mielessäni; kareella on meillä aina hyvä menekki ja siellä on kolme nälkäisen sudenmuotoista miestä odottamassa hämähäkinseittien keskellä.

Se karitsan kare näytti upealta; lihassa oli myös vähän rasvaa, se oli syvänpunaista ja napakan oloista. Joku tuolla toisaalla kyseli hintaakin joten painoin sen mieleeni; nämä maksoivat 32 eur / kg ja kahdessa kareessa oli painoa reipas 800g. Normaalisti varaan illallisille n. 3 luuta aikuisille ja 2 luuta pienille lapsille ja se riittää hienosti kun on alkuruokaa ja lisäkettä ja jälkiruokaakin. Mutta jotain kertoo tämän karitsan herkullisuudesta, reseptin onnistumisesta tai vaan nälästä, että söimme neljästään kaiken tuon, vain kaksi luuta jäi. Jopa pieni I söi kolme suurta palaa. :)

Tuo tekeytymään jäänyt kare oli vielä täydellisemmän tasaisen roseeta eikä vuotanut yhtään. Sorry no pic.

Mutta tarinasta reseptiin. Meikäläisen aieminkin jo jakama superhelppo kare syntyi joskus ihan vastaavassa tilanteessa ja olennaisilta osiltaan idea on sama. Nyt vaan kävin sen tekemäni dukkahin kimppuun ja lopputulos oli ihan mielettömän hyvä. Raikas ja pähkinäinen dukkah toi kareen makumaailmaan sen paahtuneen mantelin, jeeran ja korianterin mitkä sopivat pannussa karamellisoituneeseen hunajaan ja paahtuneen, kareesta irronneen rasvan kanssa ihan älyttömän hyvin. Kriittinen kotiraatimme ylisti ruokaa moneen otteeseen ja ahmi sen ennennäkemättömällä innolla.

Joten, ei muutakun lämmin suositus dukkahille ja kareelle. Nimenomaan karitsan kareelle. Tässä on ihan sairaan helppo ja hyvä setti ihan minivaivalla. Meillä liha ei ehtinyt edes lämmitä vaan meni kauppakassista suoraan pannuun. Jos jaksat, siisti kareen luut veitsellä, mutta ei se pakollista ole paitsi kokkiohjelmissa - kun niihin luiden kalvoihinkin tarttuu vähän maustetta tämmöinen kaltaiseni karnivoori tykkää imeskellä ne luutkin huolella. Lisukkeena tarjottiin kavisliemeen tehtyä. rusinoilla, yrtillä ja pinaatilla maustettua bulguria.

Karitsan karetta dukkahilla ja hunajalla

karitsan karetta (varaa ainakin kolme luuta aikuiselle, jos on iso nälkä tai pieniä kareita, voit ottaa enemmän)
oliiviöljyä
hunajaa
timjamia
dukkahia

Kuumenna pannu ja loraus öljyä. Laita 1 kare rasvapuoli alaspäin pannuun niin, että se rasva mahdollisimman paljon koskee paistopintaan. Paista rasvaa, kunnes se on ruskistunut kullanruskeaksi ja hieman sulanutkin. Laita kare hetkeksi syrjään ja tee sama toiselle kareelle.

Sitten nosta molemmat kareet pannuun ja paista lihaa muiltakin reunoilta kullanruskeaksi. Kun olet valmis, nosta kareet pystyyn pannun keskelle.

Valele molempien kareiden pinnat runsaalla (n. 1,5-2rkl) hunajalla, niin että saat yrttiä ja dukkahia tarttumaan kareen pintaan.

Viskele dukkahia kareen pintaan ja nosta pannussa 180 asteiseen uuniin n. 20 min. Tarkista sisälämpö 15 min kohdalla jos kare on pieni. Me saimme jokseenkin täydelliset kareet kun nostimme ne ulos silloin kun sisälämpö thermapenillä näytti 45 astetta.

Uunista ottamisen jälkeen viskelin vielä vähän (lähinnä koristeeksi, mutta myös tuomaan mantelin makua) tuorettakin dukkahia kareiden päälle.

Tuo kuvissa näkyvä kare leikattiin n. 5 min vetäytymisen jälkeen, mutta toinen kare oli aivan täydellisen roseeta kun sai vetäytyä sillä aikaa kun tuhosimme ekan kareen. Olisikohan ollut jotain vartin luokkaa. Joten anna kareen vetäytyä ennen leikkaamista, lämpö tasaantuu ja liha on ihan ennennäkemättömän mehevää, mureaa ja hyvää.

Kuuma pannu nostaa lihan sisälämpöä vielä jonkin verran vetäytymisen aikana.

Vinkki: siellä pannun pohjalla sitten asuu kaikki hyvyys; dippaa kyljyksiä siinä karamellisoituneessa dukkah-hunajaseoksessa.

NAM.

Suomessa harvemmin näkee tällaisia lämpimän mausteisia, huumaavantuoksuisia ja ihania riisiruokia. Yleensä intialaisissakin ravintoloissa paras, mitä on tarjolla on kardemummalla ja ehkä joskus sahramilla maustettu lisäkeriisi, mutta siihen se sitten jääkin. Tai jos joku tietää, mistä saa tilaamalla tämänkaltaista itsessäänkin jo pääruuaksi kelpaavaa ilmavaa ja täysin mykistävän hyvänmakuista välimeren marokonpuolta lähentelevää riisihässäkkää niin kertokoon heti tietonsa julki. ;)

Minä siivutin kolme valtavaa sipulia joka riitti hyvin. Sipulien paistossa menee yllättävän kauan per erä; muista kuitenkin sekoitella sipuleita reikälusikalla paiston aikana, palavat helposti lopuksi.

Tämä ruoka pyöräytettiin eilen naistenpäivän lounaspöytään reippaan ulkoilun jälkimainingeissa. Olin bongannut reseptin jo aiemmin; itse asiassa vastaavan tyyppinen ohje löytyy sekä Persiana - kirjasta että muistaakseni Yotam Ottolenghin jostain kirjasta ja on kuulemma hyvin yleinen välimeren afrikanpuoleisesssa (lähi-idän) keittiössä. Tämä ohje on nyt siitä Sabrina Ghayourin Persiana - kirjasta ja voin luvata että vaikka sipulien paahtaminen ruskeaksi öljyssä olikin vähän työlästä, teen tätä taatusti uudelleen. Resepti oli hyvä ja itse ruuasta tuli vaan mielettömän hyvää.

Kun riisi on kuohkeutettu, sipulit lisätään mukaan - n. kolmasosa jätetään koristeeksi.

Höyryävä, kuohkea ja kanelille, jeeralle ja kurkumalle tuoksuva riisi, ruokaisat linssit ja hedelmäisyyttä uhkuvat rusinat ovat vaan mieletön kombo. Lisäksi tosin tarvitaan tarjolle vaikka vaan simppeliä sitruunalla ja mintulla maustettua jogurttia, jollaista näin Yotam Ottolenghin eilen tekevän ylellä näkyvässä Välimeri lautasella - sarjassa. Jos ette ole vielä katsoneet sitä, kannattaa. Vaikka Ottolenghin kirjat ovat ihania, on mukava nähdä tekniikoita ihan kädestä pitäen.

V myös tuumi että tämä sopisi tosi hyvin lisäksi myös vaikka kana- tai lammasruuille; esimerkiksi nyt vaikka sille kestosuosikin asemaan meillä nousseelle jumalaiselle lammastaginelle. Riisien kuohkeus hyötyy runsaasta ja hieman paksuhkosta kastikkeesta.

Ottolenghin kurpitsoidenkanssa tarjotaan jogurttikastiketta joka sopii tosi hyvin riisin ja linssien kanssa.

Meillä lisänä tarjottiin Ottolenghin ihania ja helppoja butternutkurpitsoita jogurttikastikkeella, joita olen jo ehtinyt tehdä ainakin pariin otteeseen. Saatte reseptin niihin seuraavassa postauksessa (edit: täällä se on!), sillä nyt en ehdi sitä kirjoitella.

Ruokaa tulee ohjeella aika läjä; tästä riitti illallisellekin; väittäisin että vaikka menekki oli hyvä, tuosta syö kuudesta kahdeksaan aikuista.

Mutta; minulle tämäntyyppinen riisiruoka oli tekniikoiltaan uusi, mutta tosi virkistävä ja sopii hyvin tähän suomalaisen, loputtoman pitkältä tuntuvan kolean alkukevään tylsään harmauteen.

linssienja riisien keittäminen kuohkeaksi

Ensin mausteet paahdetaan ja sekoitellaan riisiin. Sitten mukaan lisätään esikeitetyt linssit, rusinat ja vesi. Haudutetaan ja kuohkeutetaan lopuksi haaarukalla sekoittaen sipulit mukaan.

Se, mikä ehkä vähän mietitytti etukäteen oli, että muusaantuvatko linssit ihan kokonaan? Yllätys oli, että ei. Ne ovat ihan siinä rajalla että menevät rikki, mutta pysyvät vielä juuri koossa. Tärkeää kuitenkin on, ettet keitä niitä yli ensimmäisessä vaiheessa ja pysäytät kypsennyksen kylmällä vedellä, sillä linssit laitetaan riisien kanssa vielä toisen kerran pannuun. Samassa yhteydessä linsseihin höyryttyy, imeytyy ja uuttuu kaikki se ihana maustesekoituksen maku, joka riisien sekaan laitetaan.

Vihreitä linssejä huutaa ohje, meillä oli tämmöisiä kaapissa. Mutta mikä tahansa keittämistä kestävä linssi käynee.

Meillä ruokaan käytettiin kaapista löytyneitä du puy - linssin tyyppisiä vihreänruskeita linssejä. Hyvin toimi niilläkin. Rusinat voi jättää poiskin, jos ei tykkää - mutta mehän tykätään. :)

Joten ei muuta kun linssit ja riisit kiehumaan. Hyvä, edullinen ja sipulin jälleen kerran kunniaan nostava mukavuusruoka, jollaista ainakaan meidän keittiössä ei ole ennen tehty. Erinomaista!

Riisiä, mausteita ja linssejä (pääruokana n. 6-8:lle, lisäkkeenä vielä useammalle)

400ml öljyä (esim. rypsiöljyä)
4 suurta sipulia puolitettuna ja ohuiksi puolikuiksi leikattuna (3 valtavaa sipulia riitti hyvin)
275g vihreitä linssejä (tai du puy)
1 rkl kokonaista jeeraa (ei siis jauhetta, vaan siemeniä)
300g basmati - riisiä
1 tl jauhettua korianterin siementä
2 tl jauhettua jeeraa
2 tl jauhettua kanelia
1 1/2 tl kurkumaa
merisuolaa
525 ml vettä
oman maun mukaan: kourallinen rusinoita joista saa hedelmäisyyttä reseptiin

Kaada öljy laakeaan, mielellään pksupohjaiseen kasariin ja kuumenna n. 180 asteiseksi (tai hyvin kuumaksi, niin että sipuli sihisee ja ponnahtaa pintaan kun pudotat palasen öljyyn)

Paahda sipulit n. 3 erässä n. 8 minuuttia kerrallaan sekoitellen puolikuita jotta ne muuttuvat kullanruskeiksi kauniisti ja tasaisesti.

Nosta valmiit sipulit reikälusikalla talouspaperilla vuoratun lautasen päälle valumaan.

Linssien keittoa varten Laita isoon kattilaan reilusti vettä ja kuumenna kiehuvaksi. Lisää keitinveteen n. teelusikallinen suolaa. Lisää linssit ja anna kiehua 15 min kunnes linssit ovat juuri pehmenneet, mutta eivät hajoa vielä. Huuhtele kylmällä pysäyttääksesi kypsymisen. Laita sivuun odottamaan.

Mittaa jauhetut mausteet valmiiksi pieneen kuppiin. Mittaa riisi valmiiksi kuppiin. Ota sitten kasari jossa paahdoit sipulit, hukkaa öljy ja paahda sitten keskilämmöllä kokonaista jeeraa pannulla n. minuutin verran kunnes se alkaa tuoksua ja poksua. Lisää sitten riisi, jauhetut mausteet ja rouhi mukaan kunnolla suolaa myllystä. Sekoita mausteet ja riisit heittämällä riisejä ja mausteita pannussa muutaman kerran kuten paremmatkin kokit :) (tai käytä lastaa) Älä anna riisin ruskettua.

Lisääsitten valutetut, jäähdytetyt linssit ja rusinat jos käytät niitä. Sekoita hyvin. Lisää vesi, sekoita vielä kerran ja anna riisin kypsyä matalimmalla lämmöllä mitä liedessä on, kannen alla 20 min. Älä avaa kantta.

Sulje sitten tuli kasarin alta ja anna levätä vielä 10 min avaamatta kantta. Näin riisi kypsyy loppuun ja siitä tulee lopulta ihanaa ja kuohkeaa.

Käytä haarukkaa riisin irrotteluun ja kuohkeuttamiseen. Sekoita mukaan 2/3 paahdetusta sipulista. Tarjoa suurelta vadilta lopuilla sipuleilla koristettuna. Tarjoa lisäksi Ottolenghin kurpitsalohkoja, yrttistä jogurttikastiketta, raitaa tai vaikka jotain taginea.

Minä tykkään tästä Ottolenghin kurpitsareseptistä kolmesta syystä: 1) se on superhelppo ja vähätöinen 2) sriracha ja jogurtti yhdessä ovat ihan älyttömän hyvä soosi joka ei kumminkaan polta suuta 3) ruoka toimii. Ja joo, olen tehnyt tätä jo useamman kerran koska niin, kolme syytä.

Koko juttu menee niin, että butternut elikkä myskikurpitsa vaan pilkotaan sopiviin lohkoihin kuori päällänsä. Lohkot marinoidaan, paahdetaan ja sitten päälle soosia. Ja oho, unohdin tästä annoksesta ne kurpitsansiemenet, mutta niitäkin voi paahtaa annokseen koristeeksi.

200g turkkilaista jogurttia ja 1,5 tl srirachaa on sopiva kombo. Kastikkeesta tulee tosiaankin yllättävän hyvää.

Sen superhelpon jogurttisoosin lisäksi öljystä ja korianterista (tai sen puuttuessa lehtipersiljasta) surautetaan yrttipesto jota ripotellaan ruuan päälle. Ja mikä tuli todistettua tuossa suunnuntaina, tämän ruuan täydellinen kaveri on se linsseillä ja rapsakalla sipulilla ryyditetty riisiruoka. Makeat, raikkaat, paahtuneet ja pehmeän mausteiset jutut kietoutuvat ihanasti yhteen.

Marokon seudulla kait tehdään mausteista, kuohkeaa riisiä joka paikassa, jogurttiset, raikkaat mezet tms. sopivat sen kanssa.

Huokailin useaan otteeseen tätä syödessäni miten tyytyväinen olen tähän koko settiin ja yhdistelmään. Lisääkin piti ottaa - parikin kertaa. Lämpimästi suosittelen.

Ja mitä tulee ohjeen määriin, melkein tekisi mieli kirjoittaa tämä ohje ilman tarkkoja määriä - riittää että kurpitsapalat kuorruttuvat öljyllä, kanelia riittää vähän sinne ja tänne ja että saat pinnalle tulevusta pestotyyppiestä yrttiöljystä melkein juoksevaa. Ainakin meillä tuo ohjeen öljymäärä ei rittänyt ollenkaan siihen pestoon vaan se oli kuivaa. V teki sitä pestoa ja oli ihan että "tässä on jo tuplamäärä öljyä, miksei se sekoitu" noh, nuo paketissa kuivaneet lehtipersiljat ovat varmaan eri juttu kuin vastapoimittu korianteri; tee pesto silmällä ja lisää niin paljon öljyä kuin tarvitsee.

Jogurttikastikettakain saattaisin tehdä enemmän etenkin jos tarjoan sen tuon riisiruuan kanssa ja syöjiä on monta. Se srirachan määrä suhteessa jogurttiin on minusta hyvä; sitä ei kannata laittaa enempää kuin ohje käskee. Mutta senkin voi maistella kohdilleen. Kurpitsan leikkaamiseen sellainen kokemusvinkki, että jätä selkäosa tarpeeksi paksuksi, sillä kurpitsan pitää seistä sen kuoren päällä pellillä paahtuessaan. Jos nahka jää liian kapeaksi, setistä tulee dominopalikkaefekti ja köksältä menee hermo. Paistoaikakin on vihjeellinen, sitä voi lisätä jos tykkää tummemmasta. Ohjeessa srirachajogurtti ja yrttipesto tehdään vasta kun lohkot tulevat uunista, minä olen tehnyt ne paiston aikana juuri ennen niiden lohkojen ottamista uunista ja tarjoamista.

Olen sitten sirtänyt kuumat lohkot tarjoilulautaselle (tai ainakin ekan kerroksen) ja sitten pirskottanut kastikkeet päälle kun lohkot ovat vielä selvästi lämpimiä, mutteivät ihan polttavan kuumia. Jos astia ei ole kovin laakea, laita kahteen kerrokseen ja kastikkeita väliin.

Nuo meikäläisen lohkot olivat tällä kertaa kyllä paahtumassa pidempään kuin 35 min, koska tykkään paahtuneemmista, mutten tietenkään katsonut kauanko. Koitan vaan sanoa, et menkää fiiliksellä, ei se ole niin tarkkaa.

Alla kuitenkin se ohje - määrineen kaikkineen.

Paahdetut kurpitsasiivut ja srirachajogurttia (Ottolenghin kirjasta plenty more lisukkeena kuudelle?)

1 isohko butternut - kurpitsa n. 1,4 kg(meillä oli vaan puoliska kurpitsaa tällä kertaa, mutta kannattaa tehdä koko kurpitsa)
öljyä
1 tl kanelia jauhettuna

yrttipestoon
90 ml oliiviöljyä
50g korianteria (meillä oli vaan yksi paketti n. puolet tuosta) + muutamia lehtiä koristeluun
1 pieni valkosipulin kynsi, hieman murskattuna

pinnalle
20g kurpitsansiemeniä

Srirachakastikkeeseen
200g kreikkalaista jogurttia
1 1/2 tl srirachaa (chilikastike, ei makeaa vaan enempi hapanta ja syvänmakuista)

kaikkeen tarvittaessa
suolaa ja pippuria

Kuumenna uuni 220 asteeseen.

Leikkaa kurpitsa pitkittäin halki, kaavi siemenet pois (en tiedä voisiko ne paahtaa, varmaan, mutta olen käyttänyt kaupasta ostettuja kun en jaksa putsata)

Leikkaa sitten kurpitsa nahkoineen päivineen n. 2 cm paksuiksi, 7 cm pitkiksi lohkoiksi ja laita isoon kulhoon. Kaada päälle n. 2 rkl tai sen verran että saat lohkot ohuelti peittymään öljykerrokselta kun sekoitat niitä. Lisää sitten 3/4 tl suolaa, kunnon rouhaisu pippuria, sirottele kanelia lohkoille ja sekoita kunnolla niin että kaikki jakautuu kutakuinkin tasan lohkoille.

Laita kurpitsalohkot harvakseltaan isoille pelleille nahkapuoli alaspäin. Älä tunge peltiä liian täyteen vaan käytä tosiaan tarvittaessa kahta peltiä. Näin ilma pääsee kiertämään ja liika kosteus haihtumaan ja kurpitsat saavat paahtua. (Minä en ole käyttänyt leivinpaperia vaan paria teflonpeltiä, kun ajattelin että lämpö johtuu paremmin nahkaan.)

paahda lohkoja uunissa 35-40 min, kunnes ovat pehmeitä ja sopivasti ruskistuneet yläreunastaan. Ota uunista ja anna hieman jäähtyä (tosin, meillä on syöty kuumanakin, jäähdytys on kai siksi ettei jogurtti juoksetu, mutta ei se ole ehtinyt semmoiseen ;) )

Yrttipeston tekoa varten laita korianteri, valkosipuli, n. 4 rkl öljyä (lue: kunnon loraus öljyä) ja reipas hippunen suolaa pieneen silppurikippoon ja surista tahnaksi.

Madalla uunin lämpö 180 asteeseen ja paahda kurpitsansiemenet pellillä. Ovat valmiita kun muutamat poksuvat auki ja kaikki tulevat ihan keveiksi ja rapsakan paahtuneiksi. n. 6-8 min.

Kun olet valmis, laita kurpitsat tarjoilulautaselle ja pirskottele päälle jogurttikastiketta, yrttiöljyä ja paahdettuja kurpitsansiemeniä. Korista korianterilla. Tarjoa.

Minttu ja J viettivät 10v hääpäiväänsä tuossa viimekuun lopussa ja pyysivät meitä syömään kanssaan ravintola Lusikkaan ihan vaan aikuisten kesken. Minua vähän huvitti; vaikka minä tulen käyneeksi silloin tällöin ulkona syömässä, V:n kanssa ollaan oltu "kahden ulkona" viimeksi silloin, kun Sipulimaan Merituuli ja Jukka viettivät hääpäiväänsä. Nousussa nelikymppisten keskuudessa siis: hääpäivät!

Meno näissä bileissä oli tosin vähän rauhallisempi kun osanottajia oli viidenkymmenen sijaan neljä, mutta seura oli parasta yhtäkaikki, ruoka hyvää ja ilta oikein mukava! Oli kiva kun saatiin olla mukana.

Sen verran olin juhlatunnelmissa, että otin mukaan vain pienen iltalaukun ja jätin järkkärin kotiin - silläkin uhalla että tiesin M:n osaavan takuulla valita hyvän ravintolan noin 100% varmasti :) Joten, koska se juttu nyt pitää kumminkin saada aikaan, pahoittelut vähän semmoisista ja tämmöisistä pokkarikamerakuvista.

Upeita, kerrostuneen pähkinäisiä ja raikkaita makuja. Retiisi menee lihan kanssa yhtä hyvin kuin retikka kalan. Loistopala.

Sillä mukavaahan meillä lusikassa oli; tunnelma oli rento ja meitä palveltiin mukavan jouhevasti. Me päädyimme enempiä analysoimatta tasting - menuun viinipaketilla. Ruokaa ja juomaa, joo, tuokaa vaan!

Ja hyvä valintahan tuo oli; tykkäsin kovasti maistelumenun alkupään ruuista ja niiden kanssa tarjotuista viineistä. Ne olivat tosi hauskoja pareja; yksistään, ennen ruokaa maistettuna fiilis oli okei, joo ihan kiva, mutta ruuan kanssa; toooosi hyvä pari. Oikeastaan sanoisin että viiniä voi kyllä haistaa ennenkuin maistaa ruokaa, mutta suosittelen maistamaan ruokaa vaikka ihan vähän ennen ensimmäisen viinisiemaisun ottamista. Ruoka petaa makuaistin oikein ja idea löytyy kerralla. (Pakko niitä silti oli maistaa ensin) ;)

Maistelumenun teemassa oli minusta tällä kertaa jotain hyvin "japanihenkistä fuusio retrohässäkkää"... Tosi analyyttinen arvio, eikö vaan? Mutta vähän se nin meni; ihan alkuun saatiin kepeän raikas sashimi lohesta kurkkujuttujen kanssa, sitten tuli liha "sashimi" juureksilla ja pähkinöillä.

Paahdettu valkosipulikeitto oli samettista, lämmittävää ja absoluuttisen ihanaa. Kukat ja raikas persiljapyree olivat juuri semmoista luksusta jota ei kyllä kotona jaksaisi alkaa väkertämään.

Kahden erinomaisen sashimihenkisen jutun jälkeen oli ihan taivaallisen hyvää paahdettua valkosipulikeittoa jossa oli persiljavaahdosta tehty kvenelli ja kuivattuja kukkasia. Erinomainen annos jossa oli jotain rustiikkista mutta samalla kukkasten aromaattisuudessa jotain kovin kepeää ja melkein animea. Nämä kolme annosta olivat kaikkien mielestä ihan napakymppejä.

Risottoa tryffelillä ja hm, minivihreitä?

Tryffelirisotto on todistetusti vaikea laji; minä tykkäsin kyllä paljon, mutta seurueen mielipiteet jakaantuivat. Toisista tryffeliä oli liikaa, toisista liian vähän ja no, minusta ihan sopivasti. Riisin kypsyyskin herätti keskustelua jonka lopputulos oli, että se saattoi olla ihan hiuskarvan verran kovaa, mutta hyvin lähellä täydellistä. Makumaailmaltaan tryffelirisotto kuitenkin otti selkeää kaulaa alkupään herkkiin makuihin ja oli tavallaan tiennäyttäjä seuraaviin kolmeen ruokaan.

Noita minivihreitä oli illan lähes jokaisessa annoksessa, viimeistään tähän olisi minusta voinut keksiä jotain muutakin. Vaikka mustan fenkolin lehtiä, ketunleipää tai jotain.

Pääruuaksi oli nieriää tomaattiohratolla. Ihan ok, mutta jotenkin odotimme ehkä vähän kiinteämpää, valkoista kalaa (koska sashimi oli jo punaista kalaa) ja jollain tavalla noh, raikkaampaa settiä. Ainakin oma palani nieriää oli ehkä turhan kypsä omaan makuuni, vaikkei se sinänsä varmaan ollut ylikypsää. Asiaa ei tietenkään helpottanut, että olin sattumalta kotona laittanut lounaaksi lapsenvahdeiksi saapuneelle Mimmun posselle ihan täydellisesti nappiin osunutta nieriää. Ja täydellisellä meinaan juuri semmoista, joka on kypsän ja raa-an rajalla; pinkkiä, lohkeavaa ja tosi mehukasta. Meillä kokonainen nieriä vedetään uunista kun thermapen näyttää sisälämmöksi jotain vähän ruuminlämpöä korkeampia lukemia. Sen jälkeen kala saa vielä vetäytyä hetken ja omnom. Mutta; tykkäsin tomaattiohratosta kyllä - ehkä annos ei vaan jotenkin sopinut kokonaisuuteen.

Valkosuklaavanukas, granaattiomenaa kahdella tavalla ja poksukarkkeja

Myös jälkiruuasta "Ivoire & granaattiomena" tuli mielipiteiden jakaja. J oli ihan ekstaasissa ja söi tuota makeaa, retrokuppiin valettua, jollain lailla hyvin japanilaishenkistä vanukasta suurella halulla. Vanukkaan päällä oli granaattiomenasorbettia ja granaattiomenaa, joka oli jollain tapaa kiehautettu. Suklaisen vanukkaan sekaan oli vielä ripotettu paukkukarkkeja ja paljastui että J ei ollut syönyt niitä ikinä ennen. Mies oli myyty.

Ja vaikkakin kieltämättä leikkisä ja vähän vitsikäskin jälkiruoka, minusta setti oli vähän turhan makea. Granaattiomenasta puuttui parfyymista luonnetta jota kaipasin. M söi sorbetin ja kirpakat hedelmähelmet, mutta oli kanssani samaa mieltä siitä, että vanukas oli aika makeaa. Ei se huono annos ollut, mutta jollain lailla täysin toisen tyylinen kuin koko menun alkupää, josta tykkäsin niin valtavasti.

Kaikenkaikkiaan kuitenkin hyvä setti; maistelumenu 49 eur ja viinipaketillakin reippaasti alle satasen. Ruokaa oli hyvä määrä; takuulla saa vatsansa täyteen. Ja jos pääsee ähky yllättämään, Lusikasta löytyy pieni mutta oikein mukava kokoelma juomia, jolla ähkyä voi helpottaa.

Ai niin, ja jos lusikkaan haluatte suunnata kannattaa alkudrinkillä käydä piskuisessa, läheltä löytyvässä Mille Migliassa. Hauska, kilpa-ajohenkinen pikkupaikka tekee ihan erinomaisia klassikkodrinkkejä; kuvassa täydellisen tasapainoinen old fashioned. Heillä on tarjolla myös ainakin itse sekoitettuja Negroneita pullossa, jolloin kun juoma ehtii tekeytyä, maku pääsee kehittymään. Ainakin juoma on tasalaatuisempaa. :) Joka tapauksessa hyviä drinkkejä ja kiva paikka.

Suosittelut sekä Millelle että Lusikalle!

Minä tykkään dimsumeista. Paras muisto niihin littyen on Honkongista, jossa pääsin joskus Ihan Oikeaan Dim Sum ravintolaan jossa paikalliset kokoontuivat viikonloppuaamiaiselle sukunnittain. Ihania pikkusyötäviä kärrättiin vaunuissa ympäriinsä ja kärryistä valittiin lautasia ruokaa; usein enemmän arvaamalla kuin tiedolla ja lopputuloksena oli ihan maailmanluokan ähky.

Sekä gyoza- että pork bun pohjat kaulitaan samoin; oikeakätinen pitää kaulinta oikeassa ja kääntää lettua vasemmalla. Kauli, käännä, kauli, käännä...

Minun on pitkään, pitkään ollut ajatuksena tehdä dimsumeja; V:llä on jopa sellainen bambukori jossa osa noista pikkusyötävistä valmistetaan; ihan tarkasti ottaen mielessäni on nyt tuota reissulta herkkuna mieleen jäänyt Char Siu Pork Bun, jossa oli valkoinen, superpehmeä ja hieman makea sämpylä ja sen sisällä kiinalaista possua ja jonkinlaista hoisin - kastikkeella taitettua bbq kastiketta.

Gyoza eli pannupiiras

Mutta kaikki dimsumit eivät koria tarvitse, esimerkiksi niin satotut pot stickerit tai gyoza nyytit, miksi niitä nyt kutsutaan ovat tosi herkkua, yllättävän helppoja tehdä ja syntyvät ihan kotoisilla välineillä. Itse asiassa tuumasin että nuo "pot stickerit" (tai gyozat) (Voisiko niitä kutsua pannupiiraiksi? ) ovat jotenkin ajatuksena lähellä kiinalaista karjalanpiirakkaa lihatäytteellä, joka vaan paistetaan pohjasta ihan rapsakaksi ja höyrytetään sitten kypsäksi kannen alla.

Ensin pohja paistetaan rapsakaksi, sitten vettä desi pannuun joka irrottaa piiraat pohjasta ja kypsentää täytteen.

Olen nyt tehnyt pariin otteeseen noita possupullia ja kerran kanatäytteisiä pannupiirakoita ja oikeastan molemmista on tullut ihan hyviä. Tosin, sen possutäytteen kanssa pitää vielä tyyppailla. Löysin netistä ohjeen Char Siu possulle, joka on ihan ok, mutta siitä tuli liian suolaista. Pitää tyyppailla ja kokeilla; myös kastikkeella on suuri merkitys. Ensimmäisellä kerralla tein kuten tuo ohje vinkkaa, mutta jotenkin lopputulos oli vähän tunkkainen. Lisäisin yrttejä mikä paransi tilannetta, mutta seuraavala kertaa sotkin possupullan sisään laitettavaan kastikkeeseen (glazeen) omaa suosikkibbq - kastiketta, hoisinia ja hunajaa. Se oli mielestäni vielä parempaa. Palaan possupulliin kun voin selkä suorana sanoa että ny on hyvä!

Steam bunit tehdään korissa joka asennetaan wokin päälle.

Pullareseptiksi käytin tätä allrecepiesistä löytynyttä ohjetta. Niistä pullista tuli ihan hyviä, mutta jälleen ei ihan niin kuohkeita kuin siellä Hongkongissa. Mutta paljon, paljon parempia niistä tuli kuin uskalsin alunperin toivoa. Mutta ne Gyozat, tai pannupiiraat...

Ensin taikina täytteineen asennetaan puolikuun muotoon. Oikeakätinen kuten minä, laittaa piirakan vasempaan kämmeneen. Nipistä kauimmainen reuna kiinni.

Sitten vasemman käden peukulla työnnä taikinaan vekki...

Ja paina se etusormella kiinni... Siirrä peukku taikinan sisäpuolelle ja taaksepäin.

Toista laskostusta liikkuen eteenpäin. Oikealla kädellä tuetaan.

Kun koko reuna on vekeillä, viimeinen vekki muodostuu painamalla taas reuna kiinni... ja

Taittamalla se sisään, päälle riviin.

Mutta se mikä tosiaan yllätti helppoudellaan ja herkullisuudellaan olivat ne pannunpohjapiiraat, joihin tein seesami-kanatäytteen. Kannattaa ehdottomasti kokeilla. Suht kevyttä, loppujen lopuksi helppotekoista ja ehdottomasti herkullista. Joissain sushipaikoissa tämäntyyppisiä nyyttejä tarjotaan joskus, mutta näistä tuli parempia, väittäisin.

Ta-daah! Tulipa sievä, aika hyvin ekakertalaiselta!

Ja mikä parasta, tähän ei tarvita mitään kummia aineita; pohjat voi tehdä itse piirakkapulikkaa apuna käyttäen ja täytettä voi varioida sillä, mitä on. Minä menin kanalla, seesaminsiemenillä ja inkiväärillä. Jamie Oliverin webasta löytyi kahden leidin video siitä, miten nuo nyytit syntyvät ja kun vähän keskittyy se alkaa sujua. En olisi koskaan uskonut, että saan niinkin kivannäköisiä nyyttejä aikaan.

Gyoza - nyyteille voi tehdä dippejä; meillä tässä soijaa, seesamia ja srirachaa sipulilla. Tuore chili olis ollu pop.

Kokeilkaapa rohkeasti vaikka viikonloppuna, helppoa ja hyvää.

Pannunpohjapiiraat kanatäytteellä aka. "pot stickers", Gyoza pie (riittää ainakin neljälle/kuudelle)

Pohjataikina
300g jauhoja (n. 5 dl )
220 ml kiehuvaa vettä
1/4 tl suolaa

Täyte
1 pkt kanajauhelihaa (400g)
n. 2,5 cm pala inkivääriä raasteena (n. 2 rkl hienoa raastetta)
2-3 kevätsipulin vartta hienonnettuna
3 rkl soijaa
2 valkosipulin kynttä hienonnettuna tosi hienoksi
2 rkl seesaminsiemeniä
1-2 rkl seesamiöljyä (kunnon loraus)
1,5 rkl riisiviinietikkaa
2 rkl miriniä
lisäksi pilkoin sekaan vielä 3-4 cm palan purjon valkoista osaa kun semmoista oli jäänyt, voit korvata kevätsipulisilpulla

Käytä yleiskonetta pohjataikinan tekoon, jos sinulla on. Mittaa kulhoon jauhot ja suola ja kaada päälle kuuma vesi. Sekoita taikina kunnolla taikinakoukulla ja anna vaivaantua kauniin kiiltäväksi ja pehmeäksi.

Taikinan muotoilu helpottaa leikkaamista samankokoisiksi paloiksi.

Muotoile sitten taikinasta kaksi isohkoa palloa ja tee niistä "donitsit"(ks. video) jotta voit jakaa helpommin taikinan tasakokoisiksi dimsumeiksi.

Anna levätä kelmun alla n. 20 min ja tee sillä aikaa täyte.

Sekoita täytteen aineet keskenään tasaiseksi tahnaksi. Pidä kylmässä.

Leikkaa sitten donitsit keskeltä poikki kahteen palaan ja aseta palat vierekkäin. puolita sitten tangot keskeltä ja laita taas vierekkäin. Jäleen puolita ja lopuksi viekä kerran jotta saat kummastakin donitsista yhteensä 16 pientä taikinapalloa.

Kaulitse sitten taikinasta piirakkapulikan reunaa ja toista kättä apuna käyttäen pieniä lettusia.Tee kaikki lettuset valmiiksi, kuten karjalanpiirakkaa tehtäessä.

Ota lettunen käteesi, laita lettusen keskelle n. teelusikallinen täytettä ja tasaa päällinen veitsellä.

Nosta sitten reunat ylös jotta saat puolikuumaisen taikinan ja nipistä kauimmainen reuna kiinni.
Pidä toisella kädellä kiinni taikinasta ja toisen käden peukaloa ja etusormea hyväksi käyttäen laskosta ulommainen reuna piiraasta kiiinni taaimmaiseen. (kannattaa katsoa joku netin video)

Lopuksi reunan viimeinen poimu kiinni ja valmis! Laita kaikki potsitickerit tarjottimelle ja sivuun. Vinkkinä muuten, nämä nyytit kuumella voi pakastaa kypsentämättöminä, heti tekemisen jälkeen ja säilyvät hyvin. Valmiita piiraita ei saa seisottaa kuitenkaan pitkään lämpimässä, niihin alkaa kertyä kosteutta ja tuommoinen kanatäyte menee pilalle.

Kun kaikki piiraat on tehty, lorauta hieman öljyä kannelliseen pannuun ja asenna n. puolet piiraista pannuun aika lailla tiiviisti. Paista kunnes piiraiden pohja on kauniin kullanruskea ja rapsakka. Lisää sitten desi vettä ja laita kansi kiinni. Vedestä nouseva höyry kypsentää piiraat ja ruoka on valmis kun vesi on hävinnyt panun pohjalta.

Tarjoa erilaisten dippien/kastikkeiden kanssa. Helpon lienee sekoittaa seesamiöljyä, soijaa ja srirachaa sekaisin ja pilkkoa päälle kevätsipulia ja halutessa tuoretta chiliä.

Usein perjantain kauppakeikka speksaantuu sillä tavoin, että kysyn mieheltäni, mitä hän toivoisi ruuaksi viikonlopuna. 80% varmuudella hän sanoo aina:"osta jotain kalaa". Ja kun sisareni on tulossa kylään, toistan kysymyksen ja saan yhtäläisellä todennäköisyydellä vastaukseksi:"Rillataanko jotain Lihaa, joo, joo?" ;) Ja siellä me sitten olemme kaupassa I:n kanssa ja olemme opportunisteja. Ja usein, kuten tällä kertaa kauden parhaat antavat parastaan ja häikäisevät kotikokin kertakaikkisen upealla lopputuloksella.

Jos ette vielä ole tehneet madekeittoa tälle talvelle, suosittelen kokeilemaan tätä. Ihan mieletön keitto vaikka itse sanonkin! Tästä sopasta tulee ihan epätavallisen sivistyneen oloinen ja herkkä, parsan ja mateen makuinen, kermalla silkkiseksi tehty superkeväinen keitto. Mateen hieman kiinteä ja herkullinen liha saa melkein rapumaisia vivahteita ja pinnalle suola-sokeri-etikka ja sitruunaseoksella marinoidut tuoreet parsalastut antavat yhden mielenkiintoisen tekstuurin ja vivahteen. Tykkäsin että onnistuin.

Tosin, ellet ole minua kokeneempi kalankäsittelijä (mikä ei kyllä vaadi paljoa) mateen fileiden irrottamisessa saatat joutua uuden tilanteen eteen, sillä usein made laitetaan keittoihin ruotoineen päivineen. Mutta tämä homma palkitsee, kun kalaa ei tarvitse kaivella ruotojen keskeltä ja lopulta homma on paljon helpompi kuin kuvittelisi.

Myös kalamestaria voi pyytä riiottelemaan mateen lihat luista. Muttei se vaikeaa ole ja tekemällä oppii.

En oikeasti edes tiedä, miten made kuuluisi "fileoida" mutta irrotin lihat kuljettamalla kevyesti fileointiveistä mateen selkäruotoa pitkin ja irrottaen lihaa selkärangasta ja sinänsä lyhyistä, mutta napakoista luista. Homma onnistui helposti, eikä haittaa vaikka fileeseen tulisi reikä. Liha on kuitenkin tarkoitus kuutioida keittoon lopuksi.

Parsan kannat käytetään liemeen

Kalan ruodot upotetaan parsoista siistittyjen kantojen kanssa kattilaan ja mukaan pilkotaan vielä pari kuorittua palsternakkaa kuutioina. Niistä kiehautetaan liemi, josta syntyy keiton pohja.

Muutama paksumpi parsa siirretään sivuun ja käytetään koristelun tekoon pinnalle, mutta muuten siistityt parsat pilkotaan sopivan pieniksi suupaloiksi ja lisätään melkein valmiin keiton sekaan samalla kuin kala. Soseutin myös kypsät palsternakat kerman kanssa keittoon jotta sain siihen vähän rakennetta ja suurustin koko setin ranskalaisten pomminvarmalla voi-jauhosuuruksella joka valmistuu hieromalla yhtä suuret määrät jauhoa ja voita keskenään tasaiseksi massaksi.

Herkkä, keväinen madekeitto jossa ei ollut ruotoja.

Keittoon sopisi varmaan myös tilli, jos siitä tykkää, mutta minä laitoin mausteeksi kuminaa ja hieman chiantin yrttisuolaa. Ellei semmoista satu olemaan, voit laittaa tavallista suolaa ja jos haluat, oksan timjamia.

A photo posted by Nelle & Mimmu (@siskotkokkaa) on Mar 20, 2015 at 9:44am PDT

Tarjosin keiton pääruokana hyvän leivän kanssa mikä riitti hyvin, sillä alkupalaksi söimme jokainen yhden tuhdin, täysin perinteisen muikunmädin kanssa tarjotun blinin. Blinin kanssa laseihin kaadettiin Alkon perusvalikoimaan kuuluvan wolfbergerin kuohuvaa, jossa on edelleen hyvä hinta-laatu ja e sopii tämmöisille klassikkoruuille. Pääruualle olin varannut vähemmän kuplaista juomaa, eli Jean Biecherin rieslingiä Alsacesta. Oikein hyviä pareja molemmat. Joten ei muutakun hyödyntämään kauden parhaat; viimeiset talvimateet ja ensimmäiset kevätparsat.

Ja jos merkit yhtään pitävät paikkansa, tänään rillataan. ;) Hyvää viikonloppua!

Valkoista madekeittoa parsalla (pääruuaksi leivän kanssa n. 6-7:lle)

2 keskikokoista, nyljettyä madetta
2 punttia vihreää tankoparsaa
2 palsternakkaa
4-5 mustaa pippuria
n. 1,5 l vettä
5 dl kermaa

suurukseen
n. 4 rkl voita ja saman verran vehnäjauhoa

1 tl kuminaa
pari rouhaisua valkopippuria
suolaa (halutessa oksa timjamia)

pinnalle varataan
n. 1 isohko parsan varsi per ruokailija, meillä taisi olla viitisen vartta.
1/2 sitruunan kuori ja mehu
n. 1 rkl valkoista balsamicoa
hippunen suolaa
hippunen sokeria
loraus hyvää oliiviöljyä

Nosta voi lämpenemään huoneenlämpöön suurusta varten.

Irrota mateista lihat, varaa ne sivuun ja laita ruodot kattilaan. Siisti parsat katkaisemalla kannasta pois puumainen osa. Lisää parsojen kannat sekä kuoritut, pilkotut palsternakat, pippurit ja vesi kattilaan kalanruotojen kanssa. Vettä lisätään niin, että kaikki aineet peittyvät, se voi olla vähän vähemmän tai enemmän kuin mainitsemani 1,5 l.

Kun liemi alkaa kiehua keitä lientä hiljaisella/keskinkertaisella tulella vaahtoa pinnasta kuorien kunnes palsternakat ovat pehmeitä n. 30 min.

Poimi reikäkauhalla tai lusikalla palsternakan palat blenderiin, kaada päälle kerma ja surauta tasaiseksi.

Siivilöi liemi kulhoon ja hävitä ruodot. Pese kattila ja kaada sitten liemi kattilaan. Kaada kerma-palsternakkapyre siivilän läpi myös kattilaan, voit paseerata lusikalla mahdollisesti blenderiin jääneet palsternakkakokkareet mukaan keittoon. Näin saat keitosta silkkistä.

Ota kuorintaveitsi ja siivuta parsan "jalka" ohueksi siivuksi kulhoon ja lisää sinne sitruuna, balsamico, sokeri, suola ja öljy. Pyöräytä kaikki aineet sekaisin ja nosta hetkeksi viileään. jäljelle jääneet kukinnot laitetaan keittoon lisättävien parsan palojen joukkoon.

Kuumenna sitten keittoa ja lisää sinne suurus koko ajan sekoittaen. Lisää kumina, valkopippuri ja suolaa. Älä anna sen kiehua vaan hieman kuplia sen verran jotta jauho kypsyy. Kun saat suuruksen sulamaan keittoon, lisää kuutioitu kala ja anna kuumentua. Kun keitto taas on kuumaa lisää parsan palaset. Anna kypsyä n. 3 min mutta älä kiehuta keittoa enää.

Tarkista maku ja lisää suolaa tarvittaessa. Annostele lautaselle parsaa, keittoa ja mateenpaloja, koristele parsasiivuilla ja tarjoa ohessa hyvää maalaisleipää ja voita.

Olin kyykistynyt noukkimaan fenkoleita pussiin kun ajatus lopullisesti kiteytyi päässäni; minun pitäisi tehdä joskus juttu näistä kauppakeikoista. Ja sitten pysähdyin, suoristin selkäni ja mietin uudelleen mitä oikeastaan juuri pälkähtikään päähäni:"Minun pitäisi tehdä juttu tästä Sellon Citymarketista."

Ja siinä seisoessani mieleen hiipi ajatus; "mahtaakohan semmoinen juttu kiinnostaa ketään?" Ja samantien heräsin ajattelemaan miksi edes ajattelin asiaa siltä kannalta? Me emme asu Helsingin keskustassa ja niin ihanaa kuin pikkupuodeissa shoppailu onkin, se on vähintään puolen päivän retki eikä ole varmaa että palaan siltä reissulta kokonainen ruoka mukanani. Tänne cittariin minä, perä-espoossa asuvan autoilevan perheen mamma mieluiten könyän työpäivän päätteeksi tai viikonlopun ostoksia tekemään.

Minua on jo pidempään mietityttänyt arki. Se joka ikisenä päivänä toistuva tapahtumien ketju, joka kuitenkin on juuri se elämä joka on minun. Tottakai pidän pikkuputiikeista, luksuksesta ja ulkomaanmatkojen eksotiikasta. Mutta totuus on silti että varmaan 90% meidän taloutemme ruuista tulee tästä nimenomaisesta marketista näillä nimenomaisilla arkisilla keikoilla. Kaikki mistä tekin täältä luette syntyy suurimmalta osin näiden raaka-aineiden kanssa käydystä arjen kamppailusta. ;)

Ja mitä enemmän mietin asiaa, sitä vakuuttuneemmaksi tulin, että se juttu pitäisi kirjoittaa koska minä palaan tänne aina. Ja lähden pois yleensä kärry täynnä kamaa, inspiroituneena, tyytyväisenä ja hymyssäsuin. Omaan kauppaan ja tutuksi käyneen myyjän ammattitaidon äärelle on turvallista palata kiireessäkin. Näillä ihmisillä on valtava merkitys sille, mitä meikäläisen keittiössä tehtiin viime viikolla, tehdään tulevana viikonloppuna ja ensi kesänä.

Näiden ainakin yhdeksän asiakkuusvuoteni jälkeen tunnen liikkeen kuin omat taskuni; tiedän että kaikki on tuoretta ja hyvää ja että meikäläisenkin himoitsemat omituisetkin raaka-aineet useimmiten löytyvät sieltä.

Mutta ehkä tärkeintä kaikesta, luotan ihmisiin, jotka tapaan tiskin takaa. Heidän kanssaan vaihdamme ajatuksia niin raaka-aineista kuin reseptiikasta, sienestyksestä, sukulaisten ruokamieltymyksistä, lastenkasvatuksesta, viikonloppusuunnitelmista, päivän tarjouksista ja raaka-aineen oikeasta säilytyksestä. Tutuksi käynyt myyjä moikkaa hymyillen vaikka olisi lähdössä vuorosta kotiin. Kaikella sillä on merkitystä tällaiselle tavalliselle perheenäidille. Kaikki se on osa minunkin elämääni.

Ja niinpä kirjoitin kotiin päästyäni viestin Sellon CM:n kauppiaalle.

"Hei Esa

Olen vakituinen asiakkaanne ja teen liikkeessänne oikeastaan valtaosan taloutemme ruokaostoista. Olen intohimoinen ruuanlaittaja ja ilahdun laadukkaasta ja yllättävästäkin valikoimastanne tämän tästä, kiitos siitä. Kokemus ei kuitenkaan olisi niin positiivinen ilman erinomaista liha-, juusto ja kalatiskienne henkilökuntaa ja yrittäjiä. Saan heiltä aina hyviä vinkkejä, suosituksia ja ystävällistä palvelua josta haluaisin kiittää paitsi tässä, vähän toisellakin tavalla.

Kirjoitan vapaa-ajallani ruokablogia nimeltä Siskot kokkaa http://siskotkokkaa.blogspot.fi/ ja olen jo jonkin aikaa miettinyt suostuisivatkohan muutamat tutut myyjänne kehuttavaksi blogissa? "

"Niin paljon kun huippukokkeja ja pientuottajia hehkutetaan, niin minusta "omalla" kaupalla ja tutulla myyjällä vähintään yhtä suuri merkitys siinä, mitä meidän keittiöstä perheelle tarjotaan.

Valtaosa ruuasta tulee näiden tuttujen ja arvostamieni ihmisten kautta joille liian harvoin tulee sanottua muuta kuin satagrammaasiivuna, kiitos. Ei ole ollenkaan yhdentekevää millainen myyjä siellä tiskin takana seisoo. Hyvä, asiantunteva palvelu saa tulemaan uudelleen eikä tuttavallinen hymykään haittaa kun väsyneenä kauppaan raahautuu. "

"Koska tarkoitukseni on aidosti vain kiittää ja toivottavasti ihastuttaa eikä vihastuttaa, ymmärrän oikein hyvin jos kuviin ei haluta. En siis ollenkaan loukkaannu jos otatte vain kiitokset vastaan ja toteatte että ujostuttaa liikaa :) Mutta mielelläni otan kameran mukaan jonain päivänä ja räpsäisisin vaikka yhteiskuvan lihatiskin, kalatiskin ja juustotiskin paikalla olevasta porukasta. He ovat minut niin monesti pelastaneet kun olen miettinyt "mitä tänään ruuaksi" että mielellään otan kuvan arkeni sankareista:) "

Ja lopun arvaattekin. Niinpä sanottavaksi jää oikeastaan vain se tärkein; ISO kiitos.

Kiitos että olette tiskin takana asiantuntevina, omasta työstänne innostuneina, aina ystävällisinä ja loputtoman kärsivällisinä tällaiseen arpojaan. Kiitos että olette siellä joka päivä ja jokaisessa vuorossa. Kiitos myös niille joita en saanut mukaan näihin kuviin koska kamera oli juuri silloin kotona.

Tuoreesta parsasta ja paahdetusta ruusukaalista tulee ihan jumalainen, parmesanilla maustettu risotto.

Ja suuri kiitos myös niille monille hedelmä- ja vihannespuolen ihmisille jotka tuotte hyllyihin loputtomia määriä tuoretta tavaraa, poistatte huonoja, tuotte näytille kokonaisen ruusukaalipensaan jota esittelin kolmevuotiaalleni suurella ilolla ja laitatte esille vinkkejä uusien ja outojen hedelmien sekä vihannesten käyttöön. Hävettää ihan tunnustaa, että teidän kanssanne tulee juteltua vieläkin harvemmin vaikka se vaatisi vain hetkeksi pysähtymistä. Ja kiitos myös siitä työstä jota te logistiikasta vastaavat teette. Ikuisesti on jäänyt mieleen kun sinä henkilönostimella ilmapalloja siistivä mies ilahdutit silloin kaksivuotiastani antamalla trukin sanoa muutaman ylimääräisenkin kerran piip-piip ja tarjoamalla kattoon karannuttta ilmapalloa. Siitä puhuttiin ainakin viikko kotona: "Äiti, piip-piip!" Eikä sitä ilmapalloa olisi saanut hävittää edes silloin, kun se oli täysin tyhjentynyt koska setä, pallo ja piip-piip.

Ja nyt, pyydettyäni teiltä kaikilta eri osastojen osaajilta lupaa kuvaamiseen ja samalla yllätettyäni teidät tiedolla että minulla on blogi tiedän, että ette ole antaneet tätä hyvää palvelua vain "ruokabloggarille" vaan ihan tavalliselle äidille; minulle, seuraavalle asiakkaalle ja kaikille tiskinne taakse saapuneille.

Ja tietenkin suuri osa kiitoksesta kuuluu kauppiaalle joka mahdollistat tämän kaiken, motivoit henkilökuntaa ja otat valikoimiin pientuottajien tuotteita, etnisiä mausteita, artesaanileipää ja eettisempääkin kanaa.

Hyvää viikonloppua teille kaikille, nähdään taas pian.

Tiedättehän sen pienen grillin siinä Muuralan Nesteen ja K-raudan kainalossa? Ai ette vai... :) No, siihen pieneen putiikkiin on tullut uusi yrittäjä, joka tarjoaa ihan lupaavaa perusjenkkityylistä BBQ - settiä enemmän kuin kohtuullisilla hinnoilla.

V on käynyt paikassa muutamaan kertaan lounaalla ja raportoinut, että mestassa on potentiaalia. Bataattiranskiksista V totesi jotenkin siihen tyyliin, että:"niissä on pakko olla jotain ihan kiellettyä kun ne oli niin sairaan hyviä" ja päivän erikoinen tarjottava vaihtelee sen mukaan mitä nyt milloinkin on saatu valmiiksi. Joka tapauksessa täällä perä-espoossa ei niin hirveästi ole vaihtareita chikoseille, mäkkäreille sunmuille joten kaikki uusi yritteliäisyys toivotetaan ainakin meidän perheessa enemmän kuin tervetulleeksi.

Joten kun olimme raivanneet koko aamun puutarhassa kevätsiivoja, hyppäsimme yksinkertaisesti mutaisissa kumppareissa ja puutarhavarusteissamme autoon ja hurautimme paitsi käymään rautakaupassa, myös syömään BBQ grillille.

Ravintolassa on mausteettomia ruokia kaipaaville "isoisän menu" jossa on perinteisempää grillimättöä.

V oli kertoillut paikasta etukäteen, että koko homma oli syntynyt unelmasta ja halusta työllistää itsensä. Ja onhan tällaisen jenkkityyppisen BBQ:n myyminen Muuralan grillikiskalla aika rohkea temppu. Voin vaan kuvitella miten entiset, mauttomiin jauhosämpylöihin ja kuiviin jauhelihapihveihin tottuneet kanta-asiakkaat ovat tervehtäneet kuitenkin lähtökohtaisesti mausteista ruokaa. Jenkki BBQ kun nimenomaan vaatii niitä mausterubeja ja koko komeus silataan sitten aidolla savulla kypsennellen low and slow. V raportoikin, että mausteisuus on vaihdellut; homma etsii selvästi uriaan ja suosittelen lämpimästi tästä ruokalajien tyypistä tykkääviä käymään grillillä; omistaja on tosi symppis tyyppi joka mielellään kuuntelee mielipiteitä ruuasta.

Noh, mitä mieltä me olimme?

Me tilasimme vähän kaikkea; ison lautasen ribsejä (12e) johon tuli puolet possun ribsiä ja puolet päivän erikoista, vasikan ribsejä. Sitten otimme myös pienen lautasen pulled porkia (9e), koska pelkäsin (ihan turhaan) etukäteen että se ribsisetti saattaa olla aika suolaista I:lle.

Minä tykkäsin kovasti niistä vasikan ribseistä. Possun ribsit eivät vetäneet ihan vertoja V:n kotitekoisille ribseille, mutta niissä onkin aika paljon tulta, suolaa ja kaikkea maustetta. Nämä olivat selvästi lähempänä chikosin ribsejä; ihan hyviä, mehukkaita, suht makeita ja putosivat luulta.

Ribsejä ja pulled porkia; molempien annosten kanssa oli cole slaw - kaalisalaattia ja pestomausteista perunasalaattia.

Nyhtöpossu katosi lähes kokonaan (kesällä neljä täyttävään) pikkuihmiseemme ja ensimmäisen haarukallisen jälkeen I huokasi:"Ihanaa äiti, että tulimme tänne nauttimaan!" I on siis virallisesti hyväksynyt yhden grillikiskan/"pikaruokamestan" jonne voimme mennä niin että hänkin Oikeasti syö jotain, Mahtavaa!! ;) Sanon näin siksi, että joskus on kiva sortua pikaruokaan ja pikkukulinaristimme ei mäkkärissäkään syö kuin maidon ja ne tuoreet pikkuporkkanat. ;)

Minusta nyhtöpossu oli ok. Eihän siinä kunnon BBQ-barkkia ole kun se on tehty uunissa, mutta tuolla hintatasolla voin väittää että se on ihan hyvällä hinta-laatusuhteella olevaa hyvänmakuista ja mehukasta nyhtistä.

Ja ihan ehdottomasti menemme uudelleen. Cole slaw oli hyvää, joskin perunasalaatin kanssa en oikein päässyt väleihin. Se oli ihan OK, peuna oli tuoretta ja creme fraichea sekä majoneesia oli 50:50 - suhteessa. Mutta pesto oli minusta vähän outo mauste perunasalaatille. Minä olen semmonen sipulinrakastaja että olisin mielelläni ottanut perunasalaattiin vaikka purjoa tai ruohosipulia, kuutioitua suolakurkkua ja hieman hapanta omppua tuohon majoneesipohjaan. Tai ihan kokonaan toisenlainen, mutta toimiva lähestymistapa olisi ollut semmoinen punasipulilla, kapriksilla & oliiviöljyllä maustettu kirkas perunasalaatti jossa voisi olla sitruunaa happona.

Toisaalta annos oli pienenäkin versiona niin runsas, että naisihmisenä olisin pärjännyt hyvin pelkällä cole slawlla & lihalla. Ja joskus haluaisin kyllä kokeilla niitä V:n kehumia bataattiranskiksia, jos niitä on saatavilla. (btw. sellaisista erikoisranskiksista olisin myös valmis maksamaan euron-pari ekstraa ihan helposti) Lisäksi menusta täytyy sanoa, että V on syönyt paikassa myös briskettiburgeria kun oli briskettipäivä ja se oli tosi hyvää. Mutta myös normaalit jauhelihapihvit ovat black angusta ja ja huhu kertoo että perusburgeritkin ovat tosi, tosi hyviä.

Vaikka perunasalaatista vähän palautetta annoinkin (myös paikanpäällä) kaikenkaikkiaan on todella toivottua ja hirmukivaa, että tarjonta monipuolistuu näilläkin kulmilla. Laadukkaammalle "roskaruualle" on minusta vähintäänkin kysyntää. Ja ihan parasta on, ettei paikka ole liian fiini vaan sinne voi mennä kumpparit jalassa ja taaperoa taluttaen niinkuin mihin tahansa perusgrillille. Sapuskat vaan ovat parempia. :)

Lisäksi kaikki tuolla oli vähintäänkin edullista. Olisin hyvin voinut maksaa niistä vasikan ribseistä enemmänkin. Ne olivat ihan oikeasti tosi hyviä, no complaints. Eivät olisi olleet kalliita edes 16e hintaan. Ylipäätään jäin miettimään, että toivottavasti yrittäjä ei hinnoittele itseään liian alas; ruuan määrä, raaka-aineiden laatu ja valmistuksen työläys huomioon ottaen tuo menu oli varsin edukas. Ja voisihan siinä menussa olla eri hintaisiakin juttuja; joku perusturvallinen bulkki pulled pork voisi olla reilustikin halvempaa kuin jokin sähäkämmin maustettu päivän erikoinen joka on tehty vimpan päälle BBQ - tyyliin. Ainakin meille BBQ:n hurahtaneille valinta olisi helppo ;)

Mielenkiinnolla odotamme mihin suuntaan homma kehittyy; kuulemma lupa savustaa siinä grillin tontilla on vielä hyväksyttävänä K-raudan prosessissa. Toivottavasti lupa heltiää, sillä mikään ei ole niin hyvää kuin vasta savustimesta esiin nykäisty ruoka. Menemme uudelleen ja toivon pitkää ikää ja runsaita asiakasvirtoja tälle grillikioskille

p.s. kunkin päivän erikoiset ja muut löytyvät grillikioskin facebook - sivulta

Meille hankittiin The Big Green Egg tuossa syksyllä. Se on ihan loistolaite jos haluat tehdä grillausta ja jenkki bbq - ruokia talvisaikaan eikä ole tarvetta saada esimerkiksi neljää kalkkunaa tai kuutta kassleria kerralla savustumaan. Isompiin savutalkoisiin suosittelemme edelleen esimerkiksi Weberin Smoky Mountainia, mutta vihreästä on tullut talven uusi musta joka on varastanut kutakuinkin 99% kaikista savustus- ja grillausprojekteistamme kuluneena talvena.

Erityisesti tuo grilli/savustin on voittanut minun sydämeni koska osaan käyttää sitä ihan itse. V puolestaan on todennut laitteen olevan aikamoinen grillikisojen Ferrari mitä tulee pihvien paistoon kuumalla ja BBQhommiin kun ulkona on -15 ja jäätävä viima. Egg eroaa muista grilleistä eristävän keraamisen kuorensa ansiosta. Noin 70kg erilaisia keraamisia paloja mahdollistaa täysin kivuttoman grillauksen (ja savustuksen) sateessa, tuulessa ja pakkasessakin. Toinen asia tietysti on, pitääkö jäätävässä viimassa päästä savustamaan, mutta Laite (tm) ei jäähdy edes myrskytuulessa. Ja noh, sillä "verukkeella" se meille alun perin hankittiinkin.

Bbq on vaan addiktoinut perheen siinä määrin, ettei talvitauko oikein ole enää hyväksyttävissä :)

Eggin sisällä on eristävä keramiikkakerros joka pitää lämmön sisällä.

Mutta laite on yllättänyt meidät monella tavalla positiivisesti. Se on varsin erilainen vehje kuin muut pihaamme koristavat pömpelit; siitä saa nopeasti kuuman, kuuman suoran grillin (n. 400-500 C), siinä voi paistaa leipää ja pizzaa tai savustella low and slow eikä se lämmön tasaannuttua juuri heilu lämpöjen välillä vaan puksuttaa kuin juna jopa 12h kerrallaan satsilla hiiliä. Joo, kyllä, luit oikein, hiilillä - ei briketeillä.

Kun V oli työmatkalla osasin tehdä Ihan Itse aasiamaustettua pulled porkia:) Oli eka kerta kun tein bbq ruokaa ihan yksin.

Minulle naisihmisenä tuo laite on jotenkin vähemmän pelottava, vaikka tila rajoittaakin sitä mikä mahtuu kypsymään grilliin, eikä pieni sisätila oikein salli sellaisia erillisiä suoran ja epäsuoran lämmön alueita jotka meidän kesäkeittiöwebereissä on aikalailla vakioasennus.

Weberin isoon peruspalloon saa hiilikorien avulla sekä suoran-että epäsuoran grillin

Suomeksi sanottuna eggin kanssa pitää valita, mitä siinä valmistaa; käytännössä siihen mahtuu vain yhtä kypsennysmuotoa vaativaa kamaa kerrallaan, sillä vaikka meillä on se Large - kokoinen Eggi niin siinä ei oikein riitä tilaa kahden alueen grillailuille, mikä on taas webereissä ollut meillä se vakio setup. XL kokoiseen Eggiin semmoinen kaksi aluetta olisi vissiin järkättävissä, mutta se XL on ihan himmeän kokoinen mööpeli.

Nämä lihat on grillattu Eggissä n. 400 asteessa ilman öljyä, kastikkeita tai muutakaan. Lopputulos on ollut upea.

Mutta sen minkä Egg tekee, sen se tekee sen hyvin. V totesi jossain yhteydessä että elämänsä parhaat pihvit hän on Eggillä paistanut; useammatkin, jos oikein tarkkoja ollaan. Kun grilli on ihan hysteerisen kuuma ja liha kauniisti marmorista, mitään muuta ei tarvita. Hups liha sisään ja kun Thermapen näyttää sopivaa lukemaa liha vetäytymään ja suolat ja pippurit pintaan. Ihan mahtavaa.

Ja se, mikä yllätti minut ihan täysin olivat ne Eggin omat hiilet. Niin kun minä olin ne valmis täydeksi kalliiksi turhuudeksi leimaamaan niin jouduin kääntämään kelkkani ja hullujen päivien tarjouksesta V klikkasi meille viisi pussia niitä Eggin omia hiiliä. No miksi?

Tässä meidän ensimmäinen egg - projekti, kokonainen Hauhialan hanhi. Siitä tuli kyllä aika paljon rasvaroisketta laitteeseen...huomaa keraaminen lämpölevy jolla eggi saadaan epäsuoralle lämmölle.

Ehkä kuvaavinta koko hiilistä oli, että kun V sytytteli niitä ensimmäistä kertaa ja niistä tuleva kerta-kaikkisen-upea tuoksu tulvi grillistä ja täytti koko tienoon, talomme vierestä kulkevalta lenkkipolulta kuului melkein murtuneen kuuluinen miesääni:"mikä täällä haisee näin helevetin hyvälle?!"

Eggin omat hiilet ovat jotain jenkeistä tuotua tammi- ja hickoryhiiltä joka on tiiviimpää kuin tavallinen supermarkettikama ja vitsi se savu mikä hiilistä lähtee on ihan mieletön. Hiilet ovat myös suurina paloina eivätkä muru-pölynä. Niitä käyttäen ei tarvita erikseen savupuuta jos ei halua tosissaan savua; hilistä tuleva aromi on tosi hyvä. Lisäksi hiilet palavat tosi kauan, tarvittaessa kuumana ja yksi pussi kestää tosi pitkään. Mutta ennenkaikkea minuun iskee se maku.

Seuraavana hiilipussien rankingissä tulee muuten Marienburgin "baltialaiset" lehtipuuhiilet joita ainakin Motonet myy; ovat isoja möykkyjä ja laatutavaraa nekin. Hinta on puolet halvempi ja nämä ovatkin Weber-grilliemme peruspolttoainetta.

WSM polttelee brikettejä joista tulee yllättävät määrät sitä tuhkaa....

Toinen juttu, mikä minuun Eggissä ylipäätään (mutta erityisesti tietty noilla sen omilla hilillä) iskee on se tuhkan minimalistinen määrä verrattuna brikettien poltteluun. Kun WSM (Weber Smoky Mountain) polttaa pussin brikettiä jäljelle jää useampi litra myrkyllistä lipeää sisältävää tuhkaa, jota ei oikein voi hävittää minnekään puutarhaan sirottelemalla. Sensijaan tavallisista hiilistä tulee tavallista tuhkaa ja semmoisen muutaman desin tuhkakasan joka syntyy pidemmässä projektissa voi hyvin pirauttaa nurmikolle keväthangen päälle. Miehethän ei tämmöstä varmaan ajattele, mutta me naiset, me naiset... ;)

Hintahan Eggissä tietysti on kova, mutta niin se tuntuu olevan muissakin Kamado - tyyppisissä grilleissä. Stokkan hulluilla päivillä tuota meiltäkin löytyvää Large koon Eggiä sai 899e hintaan, joka on ihan hyvä tarjous normaalisti tarjouksessakin yli tonnin maksavasta grillistä. V vähän jo haaveili, pitäisikö mökille ostaa joku pienempi malli myös, onhan sielläkin syksyllä ja keväällä tuulista... ;)

Smoky mountain pystyy valmistamaan ison kasan kaikkea hyvää ja on siksi kesäbileiden ehdoton ykköslaite savuhommiin.

Mutta miten The Big Green Egg sitten poikkeaa muista BBQ - laitteista? No, se on erilainen. Se on myös kapasiteetiltaan huomattavasti pienempi kuin vaikka iso Smoky Mountain.

Weberin kaasugrillissä on suoraa ja epäsuoraa tulta, ja saahan siihenkin savua... mutta enemmän se on semmoinen yleislaite joka on hyvä lähinnä ....kaasugrilliksi... Pakkasella ei oikein lämmöt nouse ja savustukseen WSM on yliveto.

Ja jos Weber Smoky Mountain on ihan pro bbq hommissa niin grillaamiseenhan käytetään sitten ihan eri laitetta; meilläkin on Weberiltä kaasugrilli ja hiiligrilli erikseen ja kaikissa niissä on omat puolensa; kaloja ja kanoja tehdään monesti kaasulla ja "piippuhylly" mahdollistaa uunimaisen jälkikypsennyksen ja kaman pitämisen lämpimänä. Lisäksi noihin grilleihinkin saa jotain keveitä savuosia, mutta jostain syystä lopputuloksesta ei ole tullut niin erinomaista kuin WSM:ssä, Pro-Q:ssa tai Eggissä.

Egg käy erinomaisesti tosi kuumalla grillaamiseen ja pienimuotoiseen savusteluun. Kai sitä voisi sanoa, että siinä missä kaasuweberi keittolevyineen ja vartaineen on varsinainen kesäkeittiö, Egg on Erinomainen ja Monipuolinen Grilli.

Naan ja Pita vaativat kuuman lämmön pizzakiven kanssa; kerran kuumennettua eggiä voi olla vaikeaa saada nopeasti rauhoittumaan....

Se voi olla hieno grilli, hyvä savustin, pizzauuni ja näimmepä netissä tandoorivirityksiäkin kukkaruukun kanssa. Mutta se on vain yksi näistä kerrallaan.

Erinomaisen lämmönvarauskykynsä ansiosta Egg myös viilenee hitaasti. V sai tuta sen kerran, kun halusimme ensin tehdä lounaan kuumassa grillissä ja ajatuksena oli laskea lämpö sen jälkeen pidempää low and slow - projektia varten. Se osoittautui tosi hankalaksi ellei laitetta sammuta välissä.

Mutta kaiken tämän jälkeen ja ehkä sen vuoksi, en oikein osaa sanoa miksi WSM on minusta pelottava, mutta Eggin uskallan jättää pöhisemään kasslerista nyhtöposua yön yli. En tiedä miksi Eggin käyttö ei vaikuta minusta niin vaikealta kuin hiiligrillin, vaikka minulla opeteltavaa tässä setissä vielä onkin. Kai se on pieni sisäinen insinöörini joka vaan lämpenee hyvin tehdystä, massiivisesta laitteesta jolle näen niin monta eri käyttökohdetta. Vähän luulen, että jos olisin sinkkunainen ja minun pitäisi valita täysin omista lähtökohdistani itselleni "ulkouuni", valinta olisi aika selvä; tuon kun kerran opettelee ei toista laitetta tarvitse pitkään aikaan ja mä olen kai sitten vähän semmonen yhden hyvän nainen.

Bloggaajan mies vonkui laitteesta "tosiharrastaja-jolla-on-jo-kaikki-muut-laitteet ja vaimo on bloggaaja" - alennuksen. Niin, ja sai sellaisen.

Siskoni tekee sen välillä. Juuri kun luulen olevani tosi kyllästynyt kaikkiin grillauskastikkeisiin hän saapuu meille kainalossaan purkki itse keitettyä BBQ -kastiketta joka on niin koukuttavaa ettei paremmasta väliä.

Mimmu oli keitellyt Mikansa kanssa Big Al's Kansas City BBQ - kastiketta, todennut soosin erinomaiseksi ja tullessaan roudasi sitä siskollekin tuliaisiksi. Tuntee pahus mut niin hyvin, että tietää varsin hyvin etten kumminkaan saisi aikaiseksi keittää mitään soosia ihan ohjeen mukaan. Ainoa ja takuuvarma keino saada meikäläinen koukkuun johonkin herkkuun on antaa niin koukuttava maistiainen että lisää on saatava. Kyllä se hyvän maistaa, niin.

En minä edes muistanut miten hyvää itsekeitetty kastike voi olla; siitä on liian kauan aikaa kun olen viimeksi ehtinyt itse kastikkeita keittämään. Ja useimmat kaupan kastikkeet ovat jotenkin liian sokerisia, päälleliimatun savunmakuisia ja jotenkin latteita tököttejä joista mielipiteeni on tahtonut viimeaikoina olla että pilaavat vaan hyvän lihan. Niin ja niissä on usein sitä vieroksumaani HFCS:ää, etenkin jenkkisooseissa.

Mutta jouduin kääntämään grillikastikepurkkini suoraan kohti lautasta tämän soosin kanssa; se on sopivan tomaattista, hapokasta ja siinä on sitä jotain. Tyhjensimme tuliaispurkin ennätysajassa.

Sinänsähän soosin tekeminen on superhelppoa ja oikeastaan ainoa hankalampi aines on sellerin siemenet. Toinen on tietysti liquid smoke, jota tuskin löytyy ihan joka kaapista, mutta useimmista hyvinvarustelluista kaupoista nykyisin kyllä. Ja niitä sellerin siemeniä löytää Punnitse ja Säästä - kaupoista. Käydessämme siinä Smoky - grillillä saimme vinkin, että Santa Marian normisarjoissa on Anchoa - chilistä tehtyä jauhetta, jota usein käytetään bbq - kastikkeissa. Anchoaa on vaan ollut hankalaa löytää joten vink-vink, katse sinne chilipulverien suuntaan. Kerrankin jokin on helpompaa kuin luulisi.

Semmoisen modauksen sisareni oli tehnyt, että oli laittanut punaviinietikan lisäksi osan etikasta viikunabalsamicona, kun oli semmoinen pullo lojunut pöydällä. Luulen että se on hyvä idea; laitoin itsekin samanlaisen pullonpohjan mukaan - eli laitoin kupin (2,4dl) punaviinietikkaa ja sitten sen 1/4 kuppia (0,6 dl ) sitä viikunabalsanicoa.

Tämä kastike on sopivan ketsuppinen jotta sitä voi käyttää vaikka lohkoperunan dippinä, mutta se sopii ihan erinomaisesti vaikka naudan ulkofilevartaisiin tai jauhelihasta tehtyihin grillattuihin lipstikkakebakoihin; tuli sekin testattua yhtenä iltana ja toimi kuin väärä raha, vaikka unohdimme ostaa pekonia. Tuosta soosista tuli ihan tarpeeksi makua vaikkei ollut kuin jauhelihakebakko. Osan punaviinietikasta voi korvata balsamicolla, mutta silloin kastikkeen raikkaus minusta muuttuu semmoiseksi syvyydeksi joten tekisin kyllä ensisijaisesti sillä punaviinietikalla. Niin ja säilytys jääkaapissa vuorokauden syventää makuja.

Mimmu vähän uhkaili että hänen tämän kesän projektinsa on kastikkeet ja jos kaikki mitä sieltä meikäläisen suuntaan työnnetään on tällaista niin joo, johan siinä on mulle erinomainen pieni koekeittiö siellä Tampereella. ;) Mä voin sitten vaan keittää sen, minkä Mimmu on virallisesti hyväksynyt. Joten, tässäpä tämä Mimmu approved Sauce. ;)

Big Al's KC -kastike (kolmisen isohkoa purkkia)

kastikepohjan aineet
2 kuppia (4,8 dl) ketsuppia, laitoin Heinzia
2 kuppia (4,8 dl) "tomaattikastiketta" (laitoin 500g purkin tomaattimurskaa ja vähän öljyä ja lorauksen balsamicoa, paseerattu tomaatti olisi parempi!)
1 1/4 kuppia (3 dl ) fariinisokeria
1 1/4 kuppia (3 dl ) punaviinietikkaa (1 kuppi punaviinietikkaa ja 1/4 kuppi sitä viikunabalsamicoa meillä)
1/2 kuppia eli 1,2 dl siirappia
4 tl hickoryllä maustettua liquid smokea (nestemäistä savua saa kaupasta)
2 rkl voita

mausteet:
1/2 tl valkosipulijauhetta
1/2 tl sipulijauhetta
1/4 tl chilijauhetta (laitoin sitä santa marian anchoa)
1 tl paprikajauhetta
1/2 tl sellerin siemeniä
1/4 tl jauhettua kanelia
1/2 tl cayannea
1 tl suolaa
1 tl mustapippurirouhetta

Sekoita kastikepohjan aineet keskenään ja kuumenna kiehuvaksi. Lisää mausteet ja väännä levy hiljaiselle. Anna hiljalleen kiehua 20 min. Saat paksumpaa kastiketta jos keität pidempään. Säilytä jääkaapissa. On suositeltavaa tehdä kastike etukäteen ja antaa sen olla jääkaapissa ainakin vuorokauden ennen käyttöä.

Vinkit:

Lisää kastike lihan pintaan vasta paiston loppuvaiheessa, koska kastikkeessa on paljon sokeria. Se palaa jos laitat sitä lihaan jo ennen paistoa marinadi - tyyliin. Siveltyäsi lihaan, karamellisoi kastikkeen pinta grillissä ja tarjoa ruoka.

Voi käyttää myös dippinä.

Desinfioimalla purkit saat kastikkeen säilymään pidempään jos teet isomman annoksen kerralla.

Jos minulla vain suinkin on aikaa, minusta on ihanaa tehdä vierailleni leipää. Ja silloin kun näin käy, usein turvaudun johonkin tuttuun ja vanhaan tekniikkaan jonka tiedän toimivan sillä kukapa haluaisi valtavaa stressiä leivästä.

Ehkä kaikista klassisin leipäresepti jonka tiedän, se jonka olen ensimmäisenä oppinut tekemään, on mummon piimälimppu. Sitä tehtiin meillä kotona aina kun jogurttia jäi yli kaupalta; tummanmakeaan ja aniksenmakuiseen limppuun ajettiin paljon siirappia ja leivän pintaan siveltiin sottaisentahmea, kiiltävä kahvi-siirappikuori.

Padassa kypsennys tekee levästä mehukasta ja kuoresta rapeaa.

Minulle oli vahingossa jäänyt jääkaappiin piiloon Ahvnanmaan meijerin omenajogurttia enemmän kuin ajattelin meidän tässä pääsiäistohinoissa kykenevän syömään ja ajatukseni palasivat siihen mummun piimälimppuun. Jogurtista nimittäin tulee hyvä pohja leivälle, vaikka siitä ei tekisikään yhtä raskasta.

Sillä tänään en kuitenkaan halunnut tehdä tummanpuhuvaa leipää vaan jotain vähän pehmeämpää, keveämpää ja modernilla tavalla hedelmäistä leipää jossa kuitenkin olisi samaa mausteiden antamaa raikkautta, mitä mummun leivässä. Mutta ehkä vähän enemmän parfyymisuutta. Ja niinpä etsin käsiini kaapista viikunoita, pengoin jauhokaapilla ja keräsin käsiini mitä nyt sattui olemaan.

Lopputulos oli paljon parempi kuin uskalsin edes toivoa. Leivästä tuli pehmeää, upeanmakuista ja aivan ihanaa. Ihan tarkkoja määriä minulla ei ole antaa, mutta en minä sellaisia koskaan mummultakaan saanut; enkä tiedä onko sillä niin väliäkään lopulta - joskus tulee sitten vähän pehmeämpi leipä, joskus vähän tiiviimpi. Joka tapauksessa haluan kirjoittaa ohjeen ylös sillä teen tätä uudelleen. Ja ehkä silloin voisin oikeasti mitata ne aineet. :)

Ulkona hitaasti noussut taikina on melkein savimaista ja upeaa.

Leivän tekemisessä on pari vaihetta jotka ovat tärkeämpiä kuin tarkka jauhon ja siirapin määrä; se että taikina saa levätä viileässä yön yli ja että leivät tai sämpylät paistetaan kuumassa padassa, jolloin niiden rakenteesta tulee aivan toisenlainen kun höyry ei pääse pakoon; kuoresta rapsakka ja leivästä mehevä.

Alkupalanaposteltavissa tarjosin viikunaleipää ilman seesaminsiemeniä

Ja itsetehtyä pistaasilla ja jeeralla maustettua pehmeää kotijuustoa

Tykkäsin kovasti leivän modernimmasta, melkein parfyymisesta luonteesta joka syntyi taikinaan viikunan, hunajan, hasselpähkinäjauhon ja appelsiinikukkaveden sekä mausteiden yhteisvaikutuksesta. Näistä se appelsiininkukkavesi on ehkä vähiten merkityksellinen; jos sitä ei ole voit korvata hunajan appelsiininkukkahunajalla. Tuo pähkinäjauho on joskus aikoja sitten tullut meille osana risennan tuotenäytepakettia ja jos sellaista ei ole, voit toki laittaa taikinaan ihan kokonaisia tai murskattuja hasselpähkinöitä ja kokonaisesta pähkinästä leipään tulee tietysti hauskan näköisiä sattumia.

Viikunaleipää (n. 4-5 isoa limppua tai paljon sämpylöitä)

n. vajaa 1,5l omenajogurttia
3 pss kuivahiivaa
Vehnäjauhoa (käytetään valtaosa tavallista puolikarkeaa, ei tarkkaa määrää mutta 2 kg pussilla taatusti pärjää!)
n. 1,5dl ruisjauhoa
n. 5 rkl hasselpähkinäjauhoa
2 tl suolaa
2 tl aniksen siemeniä
2 tl fenkolin siemeniä
2 tl jeeraa (paahdettua)
n. 0,6 dl siirappia
vajaa 1 dl hunajaa
1,5 rkl appelsiininkukkavettä
1 pss kuivattuja viikunoita (meillä pirkan pehmeitä luomuviikunoita, pilkottuna pieniin paloihin ja kanta poistettuna)

(pinnalle seesaminsiemeniä)

Kypsennykseen valurauta tai emalipata.

Lämmitä jogurtti kädenlämpöiseksi ja sekoita mukaan suola, hiiva ja siirappi. Mittaa huhmareen mausteet ja hiero niitä rikki. Lisää sitten taikinapohjaan mukaan myös hunaja, appelsiininkukkavesi, viikunat ja murskatut mausteet.

Aloita sen jälkeen taikinan alustus vehnäjauholla ja lisää joukkoon ruisjauho ja pähkinäjauho. Vaivaa taikinaa ja lisää vehnäjauhoa aluksi hieman enemmän kerrallaan ja lopuksi vain n. desi kerrallaan.

Kun vaivaat taikinaa käsin vehnäjauhon määrän tietää siitä, että taikinaan alkaa syntyä sitkoa; taikina muuttuu tavallaan raskaaksi vaivata ja vetäessä kättä pois taikinasta se alkaa irrota kulhosta säikeisenä sitkaana taikinana. Parhaimmillaan tämän tyyppinen taikina ei koskaan irtoa täysin kädesstä vaan jää hieman tahmaiseksi. Lopeta siis jauhon lisääminen kun taikuna on säikeittäistä, juuri irtoavaa. Todennäköisesti jauhon määrä pyörii siellä 10-14 dl tienoolla tuolle määrälle nestettä mutta vaikka tekisit taikinaa koneella, kokeile taikinaa sormella. Oikeanlainen taikina irtoaa sormella vetäessä taikinakoukusta niin että koukku jää puhtaaksi mutta tarttuu vähän sormeen.
Parempi jättää taikina aavistuksen liian pehmeäksi kuin laittaa siihen liikaa jauhoa; jauhoa voi aina lisätä leipoessaan, opetti mummukin.

Sitten taikina peitetään kannella ja nostetaan ulos yöksi tai vaikka vuorokaudeksi kylmäkohoamaan.

Huomaa, että kylmän taikinan kohoamisaika on sitten huomattavan pitkä ennen paistamista.

Muotoile haluamasi laisia leipiä; sämpylöitä tai isoja "limppuja". Jos haluat laittaa pintaan seesaminsiemeniä pyöräytä leipä siemenissä ennenkuin laitat sen kohoamaan. Kun ei käytä liikaa jauhoa, pinta on mukavan tahmainen ja siemenet tarttuvat pintaan. Laita uuni kuumenemaan 230 asteeseen ja laita uuniin kypsennyspata tai padat.

Anna leipien kohota kunnolla, kunnes ne ovat n. kaksinkertaisia ja kevyesti sormella painaessa kuoppa ponnahtaa heti takaisin. Sämpylöillä ainakin puolisen tuntia, isommalla leivällä kohoamisaika oli n. pari tuntia (kävimme kaupassa ja lounaalla siinä välissä!)

Laita leivät paistumaan kuumiin patoihin ja sulje kansi. anna paistua kypsäksi, sämpylällä n. 10 min isommalla leivällä 30 min. Poista sitten padasta kansi ja anna pinnan saada vielä väriä. Leipä on valmis kun se on kauniin värinen ja kumisee kun pohjaa kopauttaa.

Neljä vapaapäivää saa meikäläisessä aikaan jos jonkinsortin projektinaloitusta. Vaikka olikin pääsiäinen, en tuntenut tänä vuonna valtavaa intoa lähteä tekemään pashaa,uudelleenkäyttämään mämmiä tai grillaamaan pakollista lampaanviulua. Sensijaan päädyin tekemään pääsiäisajan hengessä kevennettyä, hieman lähi-idän suuntaan taitettua piimälimppua, jeeralla ja pistaaseilla maustettua kotijuustoa pashan sijaan ja lammasta savustimessa. Lähtökohta oli täysin itstsekäs; halusin tehdä jotain kiinnostavaa "pakkojen" sijaan sillä meillä ei vielä ennen pääsiäistä ollut mitään suunnitelmaa. Ajattelin, että jos olemme vaan omalla porukalla niin jotain me aina saamme syödäksemme vaikka äiti häröilee mielensä mukaan.

Kotijuustoidea sai alkunsa siitä, että löysin kaapista piimäpurkin. Se oli jo jäänyt päiväysvanhaksi, mutta köllötettyään kyljellään, avaamattomana jääkaapin takaosassa tuoksui raikkaalta ja maistui vielä hyvältä. Ja kun vielä halusin heraa yhtä mielenkiintoisempaa projektia varten tuumasin, jotta koitan tehdä elämäni ensimmäisen kerran kotijuustoa; ei se mitään jos se ei onnistu, mutta on ihan superbonus JOS onnistuu.

Muistan että meillä kotikotona joskus tehtiin kotijuustoa - tai ainakin yritettiin. Muistan että siihen sisältyi jotain tuskaa ja sotkemista ja äiti pöhisi ahdistuneena. Mutta koska maitoa oli jäänyt kaupalla tosi paljon yli siivilät, harsot ja iso kattila valjastettiin kotijuuston tekoon.

Ja jos saa päähänsä tehdä juustoa pitkänä perjantaina, sitä juustonjuoksutinta ei tietenkään ole jääkaapissa. Mutta perinteinen "piimäjuusto" ei juoksutinta tarvitse; siinä hapan piimä juoksettaa lämmitetyn maidon ja tuloksena on pehmeä kotijuusto.

Ei se ihan mennyt niinkuin Strömsössä; tai miten sen ottaa. Sain kyllä massan juoksettumaan, mutta piimällä saatu massa oli pienijakoista ja heran erottuminen juustomassasta oli tosi hidasta. Lisäksi kun minula ei ollut mitään juustomuottia käytin siivilää ja bambukoria harson kanssa valutukseen. Jeeralla ja pistaaseilla sekä suolalla maustetuna juustosta tuli ihan hyvänmakuista, mutta aihe alkoi kiinnostaa ja kaivoin esille Harold McGeen Food & Cooking Encyclopedian. Päällimmäisenä mielessä oli tietysti että mihin juustonjuoksutinta tarvitaan koska happo juoksettaa maidon ja mikä olisi paras juoksutin; hapan piimä, etelässä käytetty sitruuna vai etikka, jota jossainpäin käytetään.

Juustojen "sukupuu"; miten eri asioiden lisääminen vaikuttaa siihen mitä juustoa saadaan

Erilaiset juoksuttimet muodostavat erilaisen rakenteen juustoon. Syynä tähän on, että happo (kuten sitruunan happo) hajaannuttaa casein micelle proteiinit ja niiden kalsiumliiman ennenkuin proteiinit pääsevät yhdistymään. Niinpä suurin osa casein - proteiineista ja kalsiumista päätyy heraan eikä juustoon. Näin syntyneestä juustosta tulee heikkoa, murustuvaa massaa (paneer, kotijuusto).

Nuoren vasikan vatsasta saadun (chymosin - entsyymi) tai joissain tapauksissa kasviperäisesti valmistetun juoksuttimen ansiosta nämä casei micellet jäävät toimiviksi ja suurin osa niistä muodostaa kestäviä sidoksia liittymällä toisiinsa. Näin syntyy vahvempi, elastisempi juustomassa jota käsittelemällä eri tavoin (ja lisäämällä erilaisia entsyymeitä sekä hometta) saadaan aikaan kaikenlaisia juustoja mozzarellasta, emmentalin ja goudan kautta parmesaniin asti. Juustojen sukupuu haarautuu aina kun valmistusmenetelmää tai lisättyä "muutosagenttia" vaihdetaan.

Lisäksi juoksutinta tarvitaan, koska happoa käytettäessä sitä vaaditaan massaan niin suurena pitoisuutena, että makua tuottavat entsyymit toimivat äärettömän hitaasti jos lainkaan.

Minä lisäsin siis lähes kiehumispisteeseen kuumennettuun maitomassaani piimä-munaseosta ja koska massa ei lähtenyt selvästi muuttumaan rakeiseksi, myös hieman sitruunaa ja lorauksen valkoista balsamicoakin n. teelusikallinen kerrallaan jotta erottumninen alkoi tapahtua. Sain aikaan hienojakoista, pehmeää juustomassaa.

Pistaasilla ja jeeralla maustettua juustoa valumassa.

Kaadoin sen harsolla vuorattuun siivilään ja bambukoriin, asensin bambukorin wokkiin valumaan ja kun massa oli vähän tiivistynyt, peitin juuston toisella harsolla ja pistin lautasen ja painon juuston päälle. Näin paino suodatti juustosta pois heraa ja vuorokauden kuluttua minulla oli ohuehko, kotitekoinen ja ikioma kotijuusto. Juuston rakenne oli pehmeä, lähes levitemäinen ja ricottaa muistuttava tahna joka oli herkullisen makuista. Kyllä tätä kehtaa tarjota viikunaleivän kanssa etenkin jos päälle ripauttaa vielä koristeeksi ruusun terälehtiä, pistaaseita ja appelsiininkukkahunajaa.

Toimi hyvin viikunaleivällä appelsiinikukkahunajan ja ruusunlehtien kanssa.

Mutta mikä minut tässä juustosetissä yllätti oli, miten tajuttoman hitaasti hera erottuu juustomassasta. Juustomassaa oli kuitenkin useita litroja ja kun olin lisännyt noin puolet massasta, heran läpimenoaika kasvoi tosi paljon ja minun oli tosi hankalaa saada massaa mahtumaan yhtään mihinkään. Vaikka bambukori oli pohjastaan seulaakin harvempi ja vaikka yritin sekoitella massaa nopeuttaakseni valumista, osa massasta oli pakko laittaa siivilään, koska bambukori oli täynnä.

Joissain ohjeissa juustomassaa neuvottiin lapioimaan reikäkauhalla kulhoon, mutta meikäläisen juustomassa oli niin hienojakoista ettei se ollut mitenkään mahdollista. Ainoa keino oli valuttaa sitä harson läpi. En tiedä olisiko auttanut jos massaan olisi lisännyt vielä enemmän etikkaa. Toisaalta, lopuksi etikan lisääminen ei enää näyttänyt merkittävästi lisäävän erottumista.

Teoreettisesti ainakin juoksuttimella saadaan aikaan isompirakeista juustomassaa. Täytyy varmaan kokeilla, sillä tämä juustokokeilu oli aika koukuttavaa. :) Mutta tosiaankin, juustomuotit joita jo selailin netistä ovat bambukoria pienempiä ja niissä oli vain pienet raot reunoissa; herasta pitää varmasti saada puhtaampaa ettei valuttelussa mene ikä ja terveys. ;)

Lisäksi harsoon tarttui minusta aika paljon juustomassaa, mikä meni sitten hukkaan. Jotain tällaisia haasteita muistelen meillä kotikotonakin olleen, silloin kauan kauan sitten. Silloinkin juustosta tuli hyvää, mutta mietitytti meniköhän se ihan oikein. Ja jos joku juustoguru nyt osaa heti sanoa että erottumiseen pitää varata enemmän aikaa niin jättäkää kommenttia; olenpahan ensi kerralla viisaampi :)

Mutta näin se meni tällä kertaa ja toim. huom. sitä heraa ei kannata heittää pois, sillä sille on muuta käyttöä. Mutta se onkin jo ihan toisen jutun aihe se.

Piimäjuustoa

4 litraa maitoa (luomumaitoa, yksi purkeista punainen)
1 litra piimää
4 munaa
lisäksi
1 sitruunan mehu
n. 1 rkl valkoista balsamicoa
2-3 tl paahdettua jeeraa
n. 1 dl pistaaseja, murskattuna
suolaa

Kuumenna maito lähes kiehumispisteeseen. Sekoita toisessa kulhossa keskenään munat ja piimä.

Kaada muna-piimäseos kuumaan maitoon ja pienennä tuli kattilan alla ihan minimille. Sekoittele massaa ja katso alkaako se erottua. Jollei, voit lisätä hiljalleen happoa koko ajan sekoitellen kunnes erottuminen alkaa.

Kaada juusto harsolla vuorattuun siivilään tai muuhun harvaan muottin. Kerää hera talteen vaikka kulhoon ja muista laittaa harson reunat myös keräysastian sisään, koska neste kiipeää liinaa pitkin ylös ja ulos kiposta.

Mausta lopuksi heramassa mausteilla, pähkinöillä ja suolalla. Laita päälle lautanen ja paino.

Anna valua yön yli ainakin seuraavaan päivään.

Boschin series 8 - uunit ja kisa!

Paahdettua sipulia ja comte - juustoa

Jäätelökastike karamellisoidusta valkosuklaasta

I'm a Kombo - hyvät bileet keittiössä finedining - buffalla

Pannukakut blenderissä

Pähkinäistä talvikaritsaa eli karitsaa, linssejä ja dukkahia

Kokonainen kana kolmella paprikalla

Appelsiini-camparisorbetti, valkosuklaakastiketta ja marinoitua appelsiinia

Superhelppoa karetta dukkahilla & hunajalla

Linssejä, riisiä ja mausteita koleaa kevättä lämmittämään

Paahdettua kurpitsaa, sriracha - jogurttikastiketta ja korianteripestoa

Lusikassa ja nelikymppisten alkudrinkkivinkkipaikka!

Dim Sum Omnom! Eli possupullajumppaa ja pannupiiraita.

Valkoista madekeittoa parsalla

Suuri kiitos arkeni sankareille

Smoky BBQ Grilli Espoon Muuralassa

Vihreä on uusi musta - The Big Green Egg

Big Al's KC Sauce eli addiktiivinen bbq-kastike joka pesee kaupan valmiskaman 10-0

Viikunaleipää tai -sämpylää eli mummun modernisoitu piimälimppu

Where's me cheese - eli kotitekoista pehmeää juustoa juustokuminalla ja pistaasilla