Siskot kokkaa

Vähän häpeillen pitää tunnustaa, että edellisestä visiitistäni Tukholmaan on mahdollisesti jopa 20 vuotta, koska muistan käyneeni siellä tuoreena opiskelijatyttösenä ja keskittyneeni sillä reisulla lähinnä vaatekauppoihin ja yleiseen hössötykseen kuten juuri sen ikäisen tyttölapsen kuuluukin suurinpiirtein kolmannella ruotsinkeikallaan ja samalla "ulkomaanmatkallaan" ikinä.

Jotenkin Tukholma on ollut mielessäni söpöinä rakennuksina, mukulakivikatuina, muutamana vähän onnettomana yrityksenä tankata ruotsia paikallisten kanssa, muta noin muuten kyseessä on ollut musta aukko jonne on aina pitänyt mennä, mutta vähäinen loma on tullut sitten kuitenkin käytettyä pidemmälle suuntautuviin matkoihin ja naapurista löytyvä Ruotsi on joutunut soittelemaan toista viulua.

Viimevuosina olen kuitenkin alkanut kiinnostua naapurimaastamme uudelleen; ostan mielelläni ruotsalaisia ruokalehtiä, muutama ruotsalainen keittokirjakin löytyy kaapista, kuulemma naapurimaamme on pärjännyt hyvin kokkikisoissa ja ylipäätään surina naapurimaamme pääkaupungin ympärillä on saanut enemmän kiinnostavia ruokakulttuurisia kaikuja; kuten Suomessa, myös Ruotsissa on ymmärretty pohjoismaisen ruokakulttuurin mahdollisuudet ja raaka-aineiden herkkä ainutkertaisuus. Sen ympärille on rakennettu ja Tukholmasta löytyy tällä hetkellä paljon hyviä ravintoloita, kahviloita ja jännittäviä moderneja huippukeittiöitä mukaanlukien kaksi kahden "Misukan" mestaa.

Niinpä olin enemmän kuin innoissani kun sain tähänastisen bloggaajaurani jännittävimmän kutsun ikinä. Ruotsin valtion matkailunedistämiskeskuksen VisitSwedenin poppoo otti yhteyttä ja esitti viimehetken kutsun kaikkienaikojen Foodiematkalle Tukholmaan! Reissu kestäisi yhden päivän ja mukaan oli mahdutettu uskomaton määrä toinen toistaan hienompia kokemuksia. Tässä linkki karttaan jossa näkyy paikat, joissa kävimme.

Esperanto on yksi Tukholman huippuravintoloista; miljöö oli kaikin puolin upea herkkine yksityiskohtineen.
Kuvassa ravintolan aula.

Vähänkö tunnen itseni hölmöksi kun en ole vaan sanonut V:lle että nyt mennään Tukholmaan vaikka vaan päiväksi jonain viikonloppuna kun äkkipysäyksen omainen viikonloppuvapaa on yllättänyt yrittäjäperheen ja olemme miettineet mitähän sitä oikein keksisi viihdykkeekseen tällä omituisella ilmiöllä jota kutsutaan vapaa-ajaksi. Me olimme Tukholmassa vain yhden päivän ja onnistuimme mahduttamaan siihen ainakin pitkän viikonlopun verran elämyksiä; jokainen pääkohta ohjelmassa olisi ollut muutaman tunnin pysäkin arvoinen ihan itsessäänkin. Niinpä teen nyt pari postausta tuosta yhdestä päivästä; aloitetaan ravintoloista ja viikolla koitan tehdä vielä toisen jutun kaikista ihanista pikkukaupoista, turuista ja toreista joissa kävimme. Agenda oli alustava ja osa paikoista valittin sen mukaan mistä saatiin pöytä ja minne ehdittiin. Ainakin itselleni koko reisusta jäi sellainen olo, että Tukholmaan on mentävä itsekseen ja kaikessa rauhassa, ehkä jopa muutaman etukäteisvarauksen kanssa.

Aamu aloitettiin viehättävässä aamupala/lounaspaikassa nimeltä Pom & Flora. Paikan ideologiana on toimia korttelinsa kohtauspaikkana ja tarjota joka päivä kohtuuhinnalla tuoreista vihanneksista ja hyvistä raaka-aineista tilauksesta valmistettuja syötäviä.

Jokainen salaatti tehdään vasta tilatessa ja kaikki prepataan tarjoilua edeltävänä aamuna jotta asiakkaat saisivat parhaan kokemuksen tuoreudesta. Mm-m, kelpaisi minullekin noiden suomalaisten ketjujen rinnalle.

Paikka oli saanut alkunsa niinkin luonnollisesti, että perheenäidille oli pitänyt keksiä päivätyötä ravintoloiden yövuorojen sijaan. Kahvilan alkuaikoina omistaja kertoili miettineensä joka päivä "tuleekohan tänne asiakkaita lainkaan?" mutta vuodessa paikka oli saavuttanut nin suuren suosion, että myös perheen isäntä jätti paikkansa ravintolan keittiössä ja siirtyi Pom & Floraan.

Kaikki vaikutti todella hyvältä; niin pikkumakea kahvin kanssa, kardemummalla maustettu pirtelö kuin leivät ja salaatitkin. Lista vaihtuu päivittäin sen mukaan mitä on saatavilla ja mikä on hyvää. Päivän listan pääsee tarkistamaan kuppilan Facebook -sivulla. Bonuksena paikka oli sisustettu todella viihtyisästi ja seinillä roikkui ymmärtääkseni vakioasiakkaana käyvän kuuluisan valokuvaajan teoksia.

Lounaalla käytiin hyvin perinteistä ruotsalaista tyyliä edustavassa ravintola Proviantissa. Siellä kokkaa ruotsin kokkimaajoukkueen jäsen joka tulee taistelemaan Taste Of Helsingin yhteydessä pidettävässä leikkimielisessä (?) ;) kisassa suomalaisia vastaan.

Lounaan tarjosi Taste Of Helsinkiä sponsoroiva Electrolux jonka edustaja toivoi meiltä tietysti kannatushuutoja myös ruotsalaisille jos kisaa katsomaan menemme, kertoili meille Electroluxin ruokafilosofiasta ja kyseli meiltä siitä mikä meitä Suomalaisessa ruokakulttuurissa ilahduttaa juuri nyt.

Sinappi oli tavattoman hyvää ja sopi hyvin tartarini kanssa. Oli hyvä, että lisukkeita oli tarpeksi paljon.

Liha oli erinomaisen hyvää ja tuoretta. Hyvä kokonaisuus tämäkin.

Minä söin tartarpihvin lisukkeineen, mutta vähän harmitti etten luottanut omaan ruotsinkielentaitooni, sillä tarjoilija tuntui sanovan että maksa on ruoka, mikä täällä pitää syödä; alla Electroluxin edustajan maksa-annos enkä nyt sano että olisin ollut mitään vailla oman ruokani jälkeen, mutta... ;)

Maksaa ja lisukkeita talon tyyliin

Proviantin leipiä

Pihvin lisukkeena tulleita täytettyjä paprikoita...

Päivän erinomaisesti mielenkiintoisin ravintolakokonaisuus oli Sayan Isakssonin ravintolatrio. Vanhaan, suojeltuun taloon oli tehty kolme ravintolaa, joiden pääkokkina hän toimii. Me emme oikeastaan syöneet siellä, sillä kansallispäivän aattona kaikki ravintolat olivat olleet hyvin varattuna, mutta saimme audienssin ja esittelyn paikasta lounaan jälkeen.

Sayan Isaksson

Sayan Isaksson on yksi tämän hetken mielenkiintoisimpia ruotsissa vaikuttavia kokkeja; hän toimii kaikkien kolmen ravintolan pääkokkina ja yhdistää ruokafilosofiassaan myös molekyyligastronomisia menetelmiä parhaisiin läheltä tuleviin raaka-aineisiin ja pyrkii ravintolassaan ruokkimaan paitsi makuaistia, myös luomaan paikkaan harmonisen tunnelman. Esperanto on ravintolatrion lippulaiva ja se sijaitsee rakennuksen yläkerrassa. Esimerkkinä Sayanin erityisistä tavoista löytää uutta ravintolakokemukseen mainittiin mm se, että hän on kutsunut balettitanssijan opettamaan tarjoilijoille kuinka pöytien välissä liikutaan sulavasti ja balettimaisen taidokkaasti.

Esperanton ravintolasali

Olimme ilmeisen onnekkaita, sillä tämä äärimmäisen ystävällinen ja lempeältä vaikuttava pääkokki on myös ilmeisesti varsin ujo ja suostuu harvoin tekemään tämäntyyppisiä esittelyitä.

Esperanto jäi mieleeni paikkana, jossa joskus haluaisin ehdottomasti illastaa. Salin päädyssä on keittiö, jossa Sayan sanoi illallisen kuluessa tarkkailevansa tilannetta ja pyrkivänsä varmistamaan, että kaikki menee juuri niin kuin hän toivoo ja että illasta muodostuu kaikille asiakkaille juuri oikeanlainen elämys. Ehkä juuri se oli asia, joka jäi erityisesti mieleeni. En epäile hetkeäkään, että ruoka olisi mitään muuta kuin erinomaista, mutta kuuluisan kokin sydämellisyys ja vaatimattomuus oli mieleenpainuvaa. Voin kuvitella, että illallinen jäisi mieleen monella eri tavalla. Kuten meitä opastanut paikallinen Foodie asian ilmaisi;"Vaikka Tukholmassa on monta huippuravintolaa, minulle Esperanto edustaa paikkaa jossa saan rahalleni vastinetta. Illallinen on monella tasolla ihan erityinen kokemus ja vaikka en ole rikas ihminen, yritämme miehemme kanssa käydä täällä aina tilanteen salliessa."

Esperanton lisäksi rakennuksessa oli siis keskikerroksessa Sakayanin sushibaari Råkultur, jossa pääsimme maistamaan pari sushia; oikealla kuvassa (ks. alla ) ankanmaksaa ja vasemmalla savukalaa ja mätiä kurkkuun kiedottuna.

Ihan erinomaiset suupalat jopa senkin jälkeen, kun vatsa oli ihan täynnä Proviantissa nautitusta lounaasta. Ideana Råkulturissakin on tehdä moderneja, erilaisia makuyhdistelmiä sushipalojen muodossa.

Alimmassa kerroksessa taas on Sayanin uusin illallisravintola (jonka nimi oli muistaakseni sama kuin hänen keittokirjallaan) Diversions, (Eikun vissiin se oli Shibumi, kuten Elina kirjoittaa samasta reissusta!) jossa pyrkimyksenä on tarjota hyvää ja modernia ruokaa kohtuulliseen hintaan. Paikassa voi syödä kokonaisen illallisen tai pysähtyä vain drinkille tai pienelle makupalalle baarissa.

Mielenkiintoinen konsepti tämäkin ja profiilissa oli selvästi haettu kiireisille nuorille aikuisille sopivaa pysähdyspaikkaa jossa voi viipyä vain hetken tai pidempäänkin mutkattomasti ja helposti.

Alakerran ravintola tarjoaa ruokaa sekä tiskillä että pöytiin. Tässä on keittiön "tiski" lisäksi on vielä baarin puoli.

Minusta noissa kaikissa kolmessa ravintolassa oli onnistunut konsepti ja sisustus täydensi tyyliä moitteettomasti. Todella raikas ja hyvä mielikuva jäi koko setistä.

Sen jälkeen meitä vietiinkin sitten ympäri ämpäri tukholmaa, mikä kieltämättä oli ihan tervetullutta, sillä ajatuskin illallisesta tuntui vielä ylivoimaiselta iltapäivän ollessa kuitenkin jo pitkällä. Ja kaupunkikierroksen jälkeen hyppäsimme taksiin kuninkaanlinnan läheltä ja lähdimme Luxiin.
Illan viimeinen ravintola oli siis perinteikäs Tukholmalainen ravintola Lux.

Kampasimpukkaa, kylmää tomaattikeittoa ja lipstikkaa.

Oppaanamme toiminut Joonas kertoi, että Lux on perinteikäs fine dining paikka joka on pyrkinyt modernisoimaan toimintaansa ja saamaan uutta tuulta purjeisiinsa laskemalla radikaalisti hintatasoa fine dining - hinnoista lähemmäs normaalia illallisravintolaa. Tästä huolimatta ruuan taso on pyritty pitämään korkeana.

"kuhaa ja retiisiä" :)

Ruoka oli pääsääntöisesti hyvää, tuoretta ja huolella laitettua. Etenkin alkupalani kampasimpukkaa ja kylmää tomaattikeittoa lipstikalla oli ihan erinomaisen herkullista. Erityinen bonus oli villiyrttien käyttö; Kuvittelen tunnistaneeni annoksestani pikkelöityjä pihasaunioita.

Keskimäärin kaikki vaikuttivat aika tyytyväsiltä myös pääruokiinsa. Minä söin Kummeliturskaa, artisokkaa ja katkarapuja. Kala oli kyllä juuri sopivan kypsää ja artisokka sekä ravut valmistettu erinomaisesti mutta minusta annos olisi kaivannut jonkin yrttimajoneesin, emulsion tai muun yrttisen jutun joka olisi sitonut aineet yhteen. Suolaakin olisin saattanut ripauttaa salaa vähän lisää (jos sitä pöydässä olisi ollut) vaikken suuri suolankäyttäjä olekaan.

Mutta palvelu oli hyvää, ilmapiiri miellyttävä ja paikalla oli kansallispäivän aattona perheitä taaperoista vaariin.

Kaikesta päivän syömisestä ja maistelupaloista kertyi varsin kunnioitettava määrä ruokaa. Niin paljon, ettemme me kyenneet enää Luxissa maistelemaan jälkiruokia vaikka niitäkin oli toki tarjolla herkullisen kuuloinen lista. Kahvia kuitenkin tilasimme, sillä taksi Luxista veisi meidät väsyneet mutta onnelliset matkaajat suoraan lentokentälle. Kaikankaikkiaan ihan mahtava päivä. Vaikka ravintolat muodostivat siitä vain puolet, olisin silti valmis tekemään yhden Tukholman matkan pelkäästään käydäkseni lounaalla Pom & Florassa ja illallisella Esperantossa.

Ja siitä huolimatta tai ehkä juuri kaikesta tästä johtuen oli kyllä aika kiva ajatus päästä kotiin ja nukkumaan omaan sänkyyn.

Foodiepäivän tarjosivat pyytämättä ja yllättäen Visit Sweden ja Electrolux.

Armaiden bloggaajakollegoiden raportteja samasta reissusta, kunkin omassa valtakunnassa:

Elina Chokochilissä: Pikavisiitti Tukholmaan

Minulle tarjottiin tuossa taannoin Maldonin uutuussuolasettiä tuotenäytteeksi. Ja kun meillä noita rubeja on nyt tehty ja niihin menee ihan tavallisen paljon suolaa, otin näytteen kiitollisena vastaan. Tässä nyt muutama semmoinen ruoka, johon meillä on käytetty noista uutuus-Maldoneista kahta - rosmariini-valkosipulisuolaa ja sitä Provencen suolaa. Olen tykännyt molemmista ihan oikeasti - suolasa on paljon makua ja yrttien sekä valkosipulin tuoksu on tosi hyvä ja raikas.

Ehkä minun pirtaani mieluummin sopii ostaa hyvää suolaa, jossa on mausteita kuin maustesekoituksen nimellä myytävää juttua, missä on seosaineena jotain bulkkisuolaa. Mausteet olivat myös aika isoina paloina suolan seassa, mikä oli kiva. Tämäntyyppistä suolaa on ollu markkinoilla aiemminkin, mutta jotenkin semmoinen korkkikantinen lasipurkki jossa on ollut vähän suolaa sisällä on tuntunut liian kalliilta "kiveltä" ja no, yksi sellainen purkki on varmaan ihan kiva, mutta entäs sitten kun niitä lasipurkkeja alkaa olla tyhjinä n kpl siinä tasolla. Googlasin ja semmoinen lasipurkki maksoi ainakin yhden lähteen mukaan n. 5,50 kpl (95g purkki) joten lasille tosiaan tuli hintaa. Näissä hinta muodostuu tuon pakettien mukana tulleen tiedotteen mukaan suurinpiirtein sinne 3,95e / 100g paketti mikä ei sekään ole kilohintana ilmaista maustetulle suolalle, mutta selvästi pahvipakkaus säästää kuluja ja hinta on tullut alas reippaasti. Sopii minulle.

Oikeastaan lähdin kokeilemaan sitä valkosipuli-rosmariinisuolaa laiskuuttani viikko sitten suunnuntaina, kun meillä oli sulatettuna semmoinen kolmen kilon lampaanjalka enkä ollut saanut aikaiseksi sille minkäänlaista esimarinadia. Kello oli jo kolme ja lammas piti saada paistumaan grilliin jos sitä aikoo syödä illalliseksi, joten hyvät ideat olivat vähän hukassa. Ja sitten näkökenttään osuivat ne näytemaldonit pöydällä ja lopun arvaattekin.

Suolassa on tosi paljon maustetta ja makua mukana ja mikä minusta on ihan parasta, tuo kuivattu valkosipuli ei tuoksu yhtään tunkkaiselle kuten kuivattu valkosipulijauhe monesti tuoksuu!

Kun sain sitten hierottua sen kolmekiloisen lampaanjalan pintaan ehkä 2,5 rkl tuota maustettua maldonia ja asennettua lampaan V:n hellään grilleeraushuolenpitoon köpöttelin puutarhaan katsomaan mitä maa puskee sisästään ja tein lampaalle vielä yrttisen valelu/moppauskastikkeen paiston ajaksi.

Siihen löytyi tukku rucolaa, ruohosipulia, timjamia, oksa rosmariinia ja pieni tupsu mäkimeriamia. Lisäksi laitoin tietysti vielä kynnen valkosipulia, teelusikallisen mustaa pippuria, puolen sitruunan mehun, puoli desiä oliiviöljyä ja töräyksen hunajaa. Sekoitettuani kaiken hienoksi massaksi, ohensin seoksen valkkaripahvin jämävalkkarilla - olisiko sitä ollut n. 2,5 dl . Kuitenkin niin, että kastiketta oli reilusti koko arviolta parin-kolmen tunnin grillausta varten.

Ja kyllä, siitä lampaasta tuli tosi hyvä. Me jätimme sisälämmön nyt sinne 58 asteen pintaan, kun aina nuo isot lampaat tahtovat meillä mennä yli. Ja vetäytymisvaiheessa silti lämpö nousi hurjaa vauhtia, joten ihan hyvin meillä ainakin se 58 riitti lopulta mehevään, mutta ehkä vähän oletettua kypsenpäänkin lampaankoipeen.

Ja tietysti sitä lammasta sitten syötiin viikko sitten ihan makoisina paloina heti sen tultua grillistä, mutta koska lammasta jäi, söimme vielä alkuviikolla sitä lämpimien salaattienkin kanssa. Niistä tuli molemmista ihan erinomaisia ja aika erilaisia niin ajattelin tehdä tähän pienen raportin niistä.

Uunipaahdettua, jeeralla maustettua porkkanaa ja kesäkurpitsaa, korianteria rusinoita ja minttujogurttiraitaa.

Ensimmäisenä päivänä pilkoin uunipellille porkkanaa ja kesäkurpitsaa, ripotin sekaan noin teelusikallisen jeeraa, saman verran sitä provencen suolaa ja pirskotin päälle pari rkl oliiviöljyä. Sitten paahdoin vihanneksia uunissa n. 200 asteessa kunnes niissä oli karamellisia pintoja.

Juuri ennen ruokailua nakkelin vihannesten päälle siivutettua lammasta vielä pariksi minuutiksi lämpenemään ja sitten kasasin salaatin. Päälle laitoin jogurtista, punasipulista ja mintusta sekoitetun kastikkeen, jonka sekaan laitoin myös teelusikallisen paahdettua jeera-korianteriseosta. Lopuksi koristelin koko setin korianterilla.

Salaatinlehtien päälle tehtiin lämmin, pekonilla maustettu papulisäke ja rikasta jeeralla ja korianterilla maustettua kermaviilikastiketta

Seuraavan päivän salaattiin blanchasin sellaisia pitkiä papuja suolavedessä jonka jälkeen laitoin pannulle vähän valkosipulia, pekonia ja öljyä ja paistoin pavut siinä valkosipuli-pekoniseoksessa. Maustoin pippurilla ja valkosipuli-rosmariini Maldonilla. Taas alle salaattipeti ja pinnalle kuumat pavut, persikkaa sekä lammasta.

Pinnalle sekoitin kermaviilistä ja punasipulista (jälleen!) kastikkeen jonne laitoin Paljon jeeraa ja korianteria sekä sitruunan mehua. Tein samantyyppistä joskus aiemmin jo viikolla mutta silloin mukaan meni myös sinihomejuustoa ja tilkkanen vaahterasiirappia. Se vaahterasiirappi ja homejuusto teki siitä tosi amerikkalaisen oloisen ja siitä voi olla montaa mieltä; meistä se oli oudolla tavalla hyvää, mutta en moittisi sitäkään joka kutsuisi sitä makujen kakofoniaksi ;) Näin ilman homejuustoa ja siirappia maku on selkeä ja hyvä. Tosi kesäinen salaatti joka uhkuu mehukkuutta.

Lammassalaatti X2

lampaan jalka
rosmariini-valkosipulisuolaa rubiksi
n. 1,5-2 dl yrttisilppua esimerkiksi rucolaa, mäkimeiramia, timjamia, ruohosipulia ja rosmariinia
n. 0,5 dl öljyä
1 valkosipulin kynsi
n. 3 rkl juoksevaa hunajaa
1 tl mustia pippureita (tai murskattua mustaa pippuria)
n. 1/2 (isohkon) sitruunan mehu
n. 2-2,5 dl valkoviiniä

Sekoita kaikki muut aineet paitsi valkoviini tahnaksi esimerkiksi bamix-maustekipossa tai mökkioloissa vaikka morttelissa. Ohenna valkoviinillä, laita sivuun odottamaan.

Hiero lampaaseen kauttaaltaan maustettua maldonia ja laita sitten lammas grilliin. Grilaa välillä kastikkeella sutikoiden sinne n. 59 asteeseen ja nosta lammas siten vetäytymään ennen leikkaamista.

1) paahdettu porkkanasalaatti
4 porkkanaa kuorittuna tai pestynä huolellisesti ja lohkottuna
1 iso kesäkurpitsa pilkottuna
1 tl jeeraa (kokonaisia siemeniä)
loraus öljyä
Provencen Maldonia (ehkä teelusikallinen-puolitoista)

Lisäksi rusinoita, korianterin lehtiä ja pippuria

kastikkeeseen:

n. 2 dl turkkilaista jogurttia
1/2 punasipulia ohuina siivuina
1/2 tl jauhettua korianteri-jeeraseosta (ei tarvitse välttämättä)
1 murskattu valkosipulin kynsi
loraus hyvää oliiviöljyä
ripaus suolaa

Pilko vihannekset uunipellille ja pyöritä sekaan mausteet ja öljy. Paista n 200 asteessa 20-30 min tai kunnes vihanneksissa on kauniita paistopintoja.

(jos käytät kylmää jämälammasta, laita palat pariksi minuutiksi vihannesten päälle kuumaan uuniin tai paista pannulla, jotta lampaan rasva pehmenee lämmössä)

Kokoa salaatti. Alle keko vihanneksia, päälle lammasta, rusinoita ja kastiketta. Koristele korianterin lehdillä ja rouhitulla mustapippurilla.

2) Persikka-papusalaatti

pitkiä papuja
salaatinlehtiä
3-4 siivua pekonia
1 iso tai 2 pientä valkosipulin kynttä
kevätsipulin vartta
1-2 persikkaa (kypsiä!)

kastikkeeseen (ainet sekoitetaan vaan yhteen)
1/2 punasipulia ohuina siivuina
1 prk kermaviiliä
1,5 rkl paahdettua korianteri- jeerarouhetta (ei kovin hienoksi jauhettuna, mutta rakenne rikottu esim. morttelissa)
1/2 sitruunan mehu

Kiehauta kattilassa vettä papujen nopeaa kiehautusta varten. Huuhtele salaatinlehdet ja kuivaa hyvin joko salaattilingossa tai keittiöpyyhkeiden välissä.

Kiehauta papuja n. 2-3 min suolatussa, kiehuvassa vedessä.

Laita paistinpannulle tilkka öljyä ja pieneksi pilkottu pekoni. Anna pekonin paistua hetken ja lisää murskattu valkosipulin kynsi. Anna pekonin paistua kunnolla ja valkosipulin kuullottua. Lisää sitten pavut ja pyörittele ne pannussa sekaisin pekonin ja valkosipulin kanssa. Mausta mustalla pippurilla.

Kokoa sitten salaatti repimällä lehtiä alle, lisäämällä päälle kuumia papuja, kylmää lammasiivua ja persikkalohkoja. Kruunaa isolla kastikemöykyllä, nauti heti.

p.s. salaatin palanpainikkeeksi sopii erinomaisesti esim. alkon plan B shiraz.

Päivi -oluesta on suristu Somessa jo tovi. Toinen suosikkialkomyyjistäni kertoi, että nyt myyntiin tultuaan olut on saavuttanut suuren suosion Päivien keskuudessa sillä Päivin päivä on 16. kesäkuuta joten olut ilmestyy juuri sopivasti sesonkiin.

Enkä voi kyllä kuin päivitellä että hyvät Päivit, erityisesti yksi ystäväni Tampereella, tässäpä ihan erinomainen Päivinpäiväolut. Vaikka 8,2% olut onkin Brew Dogin vääräleukojen panimolla nimetty tiukoista alkoholipoliittisista kannanotoistaan kotomaassamme tunnetuksi tulleen kristillisdemokraattisen Päivi Räsäsen mukaan, Päivin ja muidenkin päivien kannattaa kyllä olla nimikko-oluestaan ylpeä. Ei ole mitään syytä ennkkoluuloon; oluessa oli kyllä päättäväistä makua, mutta tupla-IPA tulee kivasti läpi raikkaana ja kuitenkin pehmeän pyöreänä. Vaikka olut on raikas, se on samalla kertaa täyteläinen ja miellyttävä. Alkoholia on runsaahkosti, mutta se takaa, että oluessa riittää makua. Paljon perusmaun alla piileviä raikkaita vivahteita joista voi löytää karamellin lisäksi syviä, merellisempiäkin makuja. Oluessa pitäisi olla kait tyrniä, mutta se ei suoran mausta löydy, vaikka yleisvaikutelma on raikas. Kaikenkaikkiaan ihan mainio paketti suomalaista luontoa hyvien maltaiden kanssa paketoituna.

Ostin oluen kuriositeettina, mutta voisin hyvin juoda sitä vielä toistekin. Luonne on hyvä, jos siitä sattuu tykkäämään, myös oluessa :)

Jutun kuva ei liitty kyseisiin juhliin

Minä opin jotain yllättävää itsestäni ja omista asenteistani viikonloppuna. En ollut koskaan ajatellut että suhtautuisin karkkeihin niin kriittisesti kuin huomasin suhtautuvani; mutta, tadaah! Olen löytänyt itsestäni keski-ikäistymisen ensiasteen; ihka-aidon idealistikukkahattutädin! :)

Suomeksi sanottuna: minusta on väärin, että alle viisivuotiaiden lasten synttäreillä aikuiset opettavat lapsille miten karkkia syödään ja karamellista tehdään juhlan kohokohta ja yksi pääohjelmanumero.

Kyseenalaistin toki myös oman reaktioni monella tasolla niin kotiin kävellessäni kuin näitä hattuni kukat pystyyn nostattaneita juhlia seuraavana päivänäkin. Ja ehkä juuri siksi haluan kirjoittaa tämän jutun toivoen, ettei kukaan loukkaannu esittämistäni mielipiteistä - ne ovat vain omiani eikä kukaan lapsi varmasti synttärikarkeilla pilalle mene.

Eli aloitettakoon taas kerran ihan alusta: olin viikonloppuna kaksilla pienten lasten syntymäpäivillä. Molemmissa niissä oli pöytä koreana; oli upea kakku ja paljon sekä suolaista että makeaa syötävää. Äidit ja isät olivat tehneet parhaansa pienten ihmisten juhlien eteen. Ruoka oli tekemässä juhlan osana kaikkea muuta lapsille suunnattua puuhaa. Enkä minä ole ruoka tai sokerivastainen sinänsä; kyllähän meilläkin leivotaan pannukakkuja, synttäreille täytekakkuja, keksejä ja pullaa. Ja onhan juhla aina ihan eri asia kuin arki; juhlassa voidaan rikkoa arjen terveellisyyssääntöjä, tottakai.

I on nyt 2v ja 11 kk aika tarkalleen. I:llä ei koskaan ole vielä ollut karkkipäivää eikä hän ole kyllä karkkia syönytkään - ei edes tiedä mitä se on. Tämä on käynyt enemmän ja vähemmän vahingossa, eikä millään hampaat irvessä vääntämisellä. Suklaata kyllä on syöty pala silloin toinen tällöin, mutta vaikka meillä asuu myös 13v ja 11kk vanha teini, meillä ei ole karkinsyöntikulttuuria. Joskus jos näen jonkin erityisen jutun voimme tuhota pussin lakua, toffeeta tai muuta karamellia silloin tällöin. Mutta säännöllistä "karkkipäivää" niinkuin itselläni oli lapsena, meillä ei ole eikä sitä ole kaivattu. Karkinsyönti on pysynyt harvinaisena herkkuna koska maailmassa on niin paljon muutakin hyvää syötävää.

Toisilla noista viime viikonlopun synttäreistä oli (voi kauheaa!) ohjelmanumerona että jokaiselle lapselle oli heliumilmapalloon sidottu tikkukaramelli painoksi ja kakunsyönnin jälkeen lapsille jaettiin paitsi nuo tikkarit, myös Angry Birds - tikkareita. Ja vaikka I ei karkin päälle ymmärräkään, Angry Birdsien kyllä. Sain selittää pikkumiehelle, että se ei ole lelu ja saippuakuplat veivät voiton. Ja kun kauniit käärepaperit oli hukattu, oli kiinnostus toisten suupielissä roikkuviin tikkareihin nolla.

Ja kun tikkarit oli syöty oli askartelua. Synttärisankarin suosikkipuuhaa on tehdä helminauhoja, jollaisen myös I oli kaveriltaan saanut aiemmin lahjaksi. Niinpä perheen äiti oli nähnyt paljon vaivaa ja etsinyt rengasmaisia irtokarkkeja pujoteltavaksi Snörenin lakunauhaan ja naperot koottiin pöydän ääreen askartelemaan. "Ja tiedättekö mitä - nämä voi sitten syödä!" kertoi äiti suuren salaisuuden hämmentyneinä kädessään karkkeja ihmettelevälle taaperoporukalle, josta nuorin osasi juuri itse kävellä paikalle ja vanhin n. 4v älysi kyllä mistä on kyse ja pujotti nauhaansa monenmonta herkkupalaa.

Siinä vaiheessa nappasin I:n kainalooni, totesin että nyt me menemme pesemään kädet ja lähdemme kotiin laittamaan lounasta perheen muille miehille.

Minua ei vaivannut ollenkaan, että karkkia oli tarjolla pöydässä enkä tosiaan ole se mamma joka noukkii koristeena olevan karkin pois täytekakun päältä - ehen. Ja myönnän, että juhlissa on varmasti meilläkin ollut joskus karkkikulho pöydässä. Se mikä kuitenkin noissa bileissä vaivasi, oli että karkista tehtiin leikki, johon kaikkien oletettiin osallistuvan. Joka ei osallistunut, jäi ulos ryhmästä.

Ja ihan vähäsen kyllä kyseenalaistaisin sitäkin, tekikö se karkki sitten juhlasta paremman juhlijoille joiden keski-ikä taisi olla n. 3v? Olisivatko tuon ikäiset juhlijat osanneet vaatia karkkia ihanien heliumpallojen, saippuakuplien, pelejen ja leikkien sekä huolella mietittyjen suolaisten, hedelmien, kakkujen ja muiden ihanien tarjottavien lisäksi jos niitä ei olisi aktiivisesti tarjottu osana juhlaa?

Niissä seuraavan päivän toisissa synttärijuhlissa nimittäin ei ollut tarjolla yhtäkään karkkia eikä kukaan itkenyt pettymyksestä karkin puuttuessa. En ainakaan kuullut. Ja lapsia oli paljon enemmän ja lapset olivat suuremmalla ikähaarukalla. Lapset leikkivät ulkona, pelasivat, juoksivat, pomppivat trampoliinissa, keinuivat riippumatossa ja pienimmät ajelivat leikkiautoilla. Kaikilla oli silminnähden ihan älyttömän hauskaa. Toki tarjolla oli sokeria ja herkkuja, mutta ruuan suhteen oli vain yksi kohokohta lasten mielessä ja se oli.... Arvaatteko mikä?

I:llekin tehtiin viime vuonna kakku, ettei meillä missään sokerilakossa olla...

.......Kynttilöiden puhaltaminen kakusta. Eikä edes se kakun syöminen. :)

Jokainen tyylillään, täytyy tässä todeta, vetää henkeä, kiittää ja pyytää anteeksi. Ja kukat kesälakissani melkein sifonkiin hirttyneinä kerään vielä kerran voimani yhteen vetoomukseen ennenkuin lopetan tämän länsimaisen ihmisen tuskaa tursuavan nipotukseni :)

Hyvät pienten ja vähän isompienkin lasten vanhemmat, miettikää vielä toiseenkin kertaan juhlia järjestäessänne onko se karkki oikeasti tarpeen pienten lasten juhlissa etenkin kun ja jos sankari ei sitä itse osaa edes pyytää. Lisäksi miettikää, kannattaako karkista tehdä ohjelmanumero, joka käytännössä opettaa kädestä pitäen miten karkkia syödään.

Kannattaa hetken kyseenalaistaa onko lasten sokerihumalan kautta itkupotkuraivariin ajaminen vain Ameriikan ihmemaasta meidän aikuisten päähän istutettu käsitystä siitä, mikä tekee lapsen juhlasta juhlan?

Pysähtykää juhlakiireen keskellä ihan sekunniksi miettimään, onko meidän lapsuutemme niukkuuden ihme karkki sittenkään parasta mitä voitte lapsellenne hänen ensimmäisinä juhlapäivinään tarjota?

Ja nyt lupaan, että ripustan sen kukkahatun tuonne seinälle odottamaan seuraavaa tunteiden kuumaa aaltoa ja pyydän Anteeksi I:ltä kun niitä synttärikutsuja ei sitten enää koskaan tullutkaan ;)

Ihan vähäsen mua huvitti tuossa viime viikolla kun selailin ostamaani Gourmet - lehden numeroa; tälläisenä kuvien katselijana katseeni kiinnitty "tutunnäköiseen äijään" lehden sivuilla ja tajusin yhtäkkiä, että tuijotin Green Rabbit leipomossa tavattua Martin Bergiä, jonka kanssa pääsin "toimittelemahan" sillä ruokabloggaajien Tukholmankeikalla.

Ja seuraavassa lehdessä taas puhuttiin niistä suklaaolympialaisista, joissa ruotsalaiset ovat mm. Chokoladfabrikenin paneutumisen johdosta menestyneet. Check, check - meitä on selvästi viety Tukholmassa ihan asiaankuuluvan pyhiinvaellusmatkan tyyliin.

Oli mielenkiintoista huomata, miten Tukholmassa oli panostettu terassien, kauppojen ja puotien esillepanoon.

Ja mikäs oli vaellellessa sillä paitsi että saimme luvatusta rankkasateesta huolimatta ihan täydellisen sään tällaiselle maailmanmatkauspäivälle (aamusta pilvipoutaa ja iltapäivästä kaunis auringonpaiste), kaikki oli hyvin järjestetty, Tukholma oli kaunis ja täynnä elämää myös bloggaajaporukkaamme sattui ihan mainioita tyyppejä; pääsin tutustumaan Chocochilin Elinaan joka osoittautui todella, todella herttaiseksi tapaukseksi, Paikka auringossa Doritiin joka bloginsa nimen mukaisesti tuntui kulkevan kevyesti viipyilevä hymy huulillaan mukulakivikatuja kuin tunnelmaa joka solullaan hengittävä taiteilija ja tietysti iki-ihana, elämää täynnä oleva Hanna, joka nykyisin osuvasti myös satakielenä tunnetaan. Mukana oli viinibloggareista todella asiaansa paneutuneen Elämän Pienet ilot -blogin takaa löytyvä, aina niin kohtelias herrasmies Iibe, jonka myös tunsin ennestään. En olisi voinut toivoa parempaa seuruetta. Iso kiitos kaikille, niin mahtavassa porukassa ne muutama aamun sadepisarakin tuntuivat vain virkistäviltä!

Tuona päivänä oli paikalliset "penkkarit" sekä Smaka på Stockholm ja koko kaupunki sykki elämää ja nuoruuden iloa.

Ja oikeasti, hieman haikeana kaipailen Helsinkiinkin niin elämyksellisiä kauppoja joissa Tukholmassa asioin. Jollain tavalla mieleen tuli, että voiko Rojalistinen perintö saada aikaan niin valtavan eron siinä, miten kaikki laitetaan esille. Vaikka me kävelimme täysin moderneilla kaduilla ja matkustimme kumipyöräisissä moottorivaunuissa jollain tavalla kaupoista ja puodeista tuli mieleen romanttiset, keskiaikaiset markkinat kaupungissa joka sykki elämää.

Cajsa Warg toi mieleen vanhan Seston Töölössä jossa joskus aikoinaan rakastin käydä.

Me kävimme "ruokakauppaosastolta" Saltå Kvarnissa joka myy massatuotettua luomua eri muodoissaan ja Cajsa Wargissa jossa taas kaikki tuotteet koemaistetaan ja ne pääsevät valikoimiin vain jos ne todetaan hyviksi.

Minulle jäi mukaan jotain pientä kivaa molemmista kaupoista ja taisin harmitella muutamaankin kertaan ihan ääneen, että a) kylmälaukku ei tullut mukaan ja b) nesteitä ei voi viedä käsimatkatavarassa lentokoneeseen. Toisaalta se oli ehkä hyvä, minä kun rrrakastan käydä aina matkoillani paikallisissa ruokakaupoissa ja onnistun hamstraamaan joka kerta mukaani enemmän paikallisia erikoisuuksia kuin oikeastaan saan mahtumaan mihinkään. Mutta; sille jussina suunnittelemallemme Tukhoman omatoimimatkalle lähtee mukaan ISO matkalaukku ;)

Chokoladfabrikenin suklaataideteokset taas olivat täysin mykistäviä. Chokoladfabriken on Tukholmalaisten suklainen ylpeys, sillä menestystä on tullut kansainvälisissä suklaaolympialaisissa. Enkä kyllä ihmettele miksi, katsoin veistoksia että onpa hienoja pronssipatsaita kunnes menin niin lähelle, että aistin tuoksun: "Ei hitsin vitsit...! Sehän on suklaata!?"

Taidokkaiden veistosten lisäksi Chokoladfabrikenilla on esittelijämmekin mukaan "kaikkea mahdollista suklaasta" ja täytynee olla samaa mieltä. Tukholmassa sijaitsevassa viihtyisässä kahvilassa voi nautiskella paitsi heidän tekemiään taidokkaita kakkuja ja leivoksia, erinomaisia suklaakonvehteja myös artesaanijäätelöä josta kesäaikaan tehdään myös makeanmakeita pirtelöitä. Lisäksi tietty Chokoladfabrikenilta voi tilata vaikka toiveiden mukaan tehdyn hääkakun tai suklaantekokurssin. Monipuolisuudessa siis löytyy, mutta ihan erityisenä täkynä suosittelen paikalle eksyviä maistamaan kukkaisella Södertälje - teellä maustettua tummaa suklaakonvehtia. Se oli ai-van jumalaisen hyvää ja kaduttaa, etten ostanut rasiallista pelkästään niitä (huoh). Suklaahan EI luonnollisesti ole karkkia vaan elintarvike ;)

Ja kun olen juuri edellisessä postauksessa manannut karkkien tarpeettomuutta jatkan sujuvasti matkaani kehumalla Ruotsalaisia toffeemakeisia. Pärlans on 50 - luvun henkeä uhkuva toffeekauppa joiden pehmeitä ja upeanmakuisia toffeemakeisia maistellessa voi kuunnella taustalla hiljaa soivaa jazzia. Pärlans myy karamellien lisäksi myös ihania kinuskisia makukastikkeita jäätelön päälle ja paikanpäällä voi toki myös istuskella jätskiä nauttimassa. Hauska pikku putiikki.

Martin Berg ja Michelintähdin palkittu kokki Mathias Dalhgren ovat suuria tumman leivän puolestapuhujia.

Sen jälkeen syöksähdimme Green Rabbit Bakeryyn jonka voisin kyllä mielihyvin ottaa kulmilleni leipomaan. Kyseessä on mm. tanskalaista hapanleipää itse tehdyssä kiviuunissa valmistava leipomo jossa Tina Fernlund leipoo yhdessä miehensä Martin Bergin kanssa ihan erinomaista ruisleipää ja makeita herkkuja. Ihan erityisesti mieleeni jäi hapanleivän lisäksi tuo kuvassa näkyvä omenakakku. Se on Martinin luomus ja siihen on käytetty sattumiksi hapanleipää jauhojen joukkoon. Vastaavaa kikkaa käytettiin siinä suomen paras leipomo - sarjassakin ja mietin miten se vaikuttaa makuun. Ihan mahtavaa kamaa. Todella mehukasta, täyteläistä, syvän makuista ja upealla suutuntumalla varustettua omenakakkua. Ihan täyden kympin kakku.

Aikataulupaineessa jouduimme ohittamaan muutaman suunnitellun liikkeen (nautiskelevan rouvashenkilölauman kuskaaminen kaupoissa on helpommin sanottu kuintehty) että ehdimme vielä ennen illallista toteamaan että Smaka Stockholm on kaupungissa.

Spicerietin kojulla pysähdyttiin maistamaan palanen flammenkucheneita joista ainakin tuo parsaa, sipulia kolmella tavalla ja piparjuurta oli ihan jumalaisen hyvää. Kyllä, maistoimme urheasti pizzoja vaikka vatsa olikin jo ai-van ratkeamispisteeseen asti täynnä kaikkia herkkuja

Totesimme siinä aurinkoisella terassilla istuessamme ja nauttiessamme Smaka på Stockholmin vilinästä oluen äärellä että tähän tapahtumaan pelkästään olisi saanut kulumaan puoli päivää ihan helposti.

Kiitokset vielä Visit Swedenille mahtavasta päivästä. Oli paljon nähtävää, koettavaa, naurettavaa ja elettävää ihmiselle kyllä yhden päivän ajaksi. Suosittelen täydestä sydämestä käväisemään Tukholmassa jos on lomalla tylsä hetki - sehän on ihan ku ulukomailla oltaas! ;)

Minä vähän luulen, että meidän kivillä höyrysi viime viikonloppuna yksi saaristomeren tuotteliaimmista juhannuskeittiöistä. Emme ehkä määrissä pärjänneet viime vuoden sukujussille, mutta ruokalajien ja raaka-aineiden määrässä hivoimme jo lähes uutta ennätystämme. Ja se ei ole ihan vähän se.

Käsitiski on olennainen osa kesäkeittiön arkea. Tuuli kuivaa tiskirätit.

Puolustukseni on, että meillä oli patouma. Kaikesta sinnikkäästä yrittämisestä huolimatta me Ihanat Köksät (tm), eli minä ja ystäväni M, emme päässeet viime kesänä lainkaan yhdessä kokkaamaan kesäkeittiöömme ja muutenkin on ollut niin kiire vuosi että hengästyttää. Lisäksi juhannuksen kelistä oli luvattu vähintäänkin vaihtelevaa, joten tuumasimme että vaikka miten menisi, ei voi mennä ihan pieleen jos on paljon hyvää ruokaa. Eikä kyllä mennytkään.

Niinpä molemmilla oli mielessään iso kasa juttuja ja ideoita joita sitten tykitimme sarjatulimaisesti ulos keittiöstä kuin (liian) hyvin rasvattu sushijuna. V postasi jossain kohden facebookkiinsa että kun kolme savuavaa laitosta kypsentää samanaikaisesti useaa eri ruokalajia meinaa ihan nesteytyskin unohtua ja minä filosofoin siitä, miten ihmiskunta on ylipäätään noussut aikojen aamusta tällaiseksi ylikansoittajalajiksi kun ihmisten täytyy niin alati syödä. Kun yhden ruuan saa siivottua, seuraavaa settiä tarttee aloittaa! ;) Eli huumorin kukkiakin yritettiin viljellä aurinkoisempina hetkinä tuulesta, sadekuuroista ja rakeista huolimatta.

Suomessa pihvilhaa ei juurikaan erotella erilaatuisiin, hyvän grillilihan ostaminen on tosi pitkälle silmästä kiinni.

Osittain ruuat tietysti olivat hyvinkin perinteistä juhannusjuttua; tuli nuoli lihoja, köksät kirmasivat kallioilla syötäviä aarteita keräillen, luonto uhkui parasta vehreyttään ja salaatit hersyivät herkkinä kuin kesäinen morsian. Keittiöstä kuului katkeamaton kälätys ja pikku I auttoi kaikessa mahdollisessa ja mahdottomassa - myös pyytämättä ja yllättäen.

Viininsuolaheinä rehottaa penkissäni ja kallioilta löydettiin orvokkeja ja ruohosipulia

Minä vedin toki myös sous videkortin esiin ja laitoin etukäteen kotona jo naudan ribsiä, josta tuli ihan hyvää. Mutta oikeasti se lihan laatu on siinä hommassa ihan yhtä tärkeää kuin marmori tuossa yllä näkyvässä Entrecotessa. Sillä se täysin nappiin onnistunut sous vide -ribsi oli myös marmorisempaa ja kuten joku siellä kommenteissa totesi, sillä mistä kohtaa sitä riviä ribsit tulevat on myös suuri merkitys. Vaikka ihan hyvää, lyhyttä ribsiä Tammisen hereford - paketista ja valmistettu ihan samoin kuin edellisillä parilla kerralla tämä ei taas ollutkaan niiiiin erinomaista kuin silloin kerran. Voihan länsimaisen ihmisen ahdistus sentään ;)

Mutta pari -kolme settiä ainakin oli minusta ylitse muiden ja ajattelin nyt aloittaa raportoimalla yhdestä niistä.

Saganakijuuston pitää antaa kypsyä tosi pitkään suhteellisen miedolla lämmöllä, jotta juusto sulaa sisältä kauttaaltaan samalla kun pintaan tulee kaunis väri. Liian kuuma pannu tekee värin, mutta jättää sisuksen kylmäksi.

Jos meillä oli jotain teemaa juhannuksen ruuille etukäteen, niin se olisi voinut olla Persian/marokon keittiö. V oli ostanut meille Persiana - nimisen keittokirjan jota olin selaillut ennen jussia. Ajattelin, että nappaan sen mukaan ja voimme ottaa sieltä ainakin vaikutteita ellei suoraan reseptiin oikein löydy aineita. M innostui myös moisesta ja äityi kehumaan Jerusalem - kirjaa joka on vähän saman alueen keittiöstä. Kuulemma se on paras opus pitkään aikaan hänen keittiössään, joten henkilökohtaisella tasolla tämä on minulle kova "osta" suositus. M lupasi myös käydä Hakiksen hallissa ostamassa Sumakkia ja Za' ataria (tai siis suomesta ostettavissa olevaa mausteseosta jolla korvataan aitoa itkumuurin välissä kasvavaa kasvijauhetta jota ei kai saa viedä edes pois maasta) sekä granaattiomenasiirappia jota ei kuulemma vaan saa mistään.

Granaattiomenasiirappi on upean parfyymista tavaraa, johon varmaan löytää ohjeita googleamallakin, mutta tämä oli tuotu tuliaisina Lontoosta. Sumakki taas oli hieman bitteriä (miten se muuten käännetään - hapahkoa?), punaista maustetta joka sopi hyvin appelsiinien kanssa. Meidän appelsiinimme olivat tavallisia kun veriappelsiineja ei ollut, mutta kertakaikkisen hyvää, aromaattista ja ihanaa kesäsalaattia tuli näinkin. Suosittelen kokeilemaan - todella upeaa, vivahteikasta kamaa, mutta vaatii sen siirapin ihan ehdottomasti.

Appelsiini-radicchiosalaattiin tuli upean parfyyminen maku paitsi granaattiomenasiirapista myös juhannusruusun terälehdistä ja ruohosipulin kukista. Ihan älyttömän hyvä salaatti.

Minä olin käynyt kaupassa (tm) ja ostanut mm. Roslundilta juhannuksen makkaralaatikon, Love to Meatista ostin ibericon ribsejä, Merja Valolta hunajakennoa ja Sellosta jäi mukaan ihan kaikkea, mutta mainitaan nyt erikseen vaikka Kreikkalainen Saganaki - juusto, jota olen vihdoin oppinut kypsentämään tarpeeksi hitaasti ja upean marmorinen Entrecote, hyviä ruotsalaisia sillejä ja paljon vihanneksia. Ja niistä makkaroista, Saganakista ja itsellenikin uusin maustetuista salaateista tuli juhannuksen ehkä parhaita lounassettejä. Valitettavasti kaikesta ei tullut kuvaa, mutta alla vähän vinkkiä salaatteihin, makkarat vaan grillattiin ja saganaki paistettiin hiiiitaasti pannulla öljyssä ja voissa kunnes pinta oli kauniin ruskea ja sisuskin täysin sulaa. Sitten pinnalle sitruunaa ja tarjolle! Juuston pinnassa näkyy muutama pannuun jäänyt jeeran siemen, jotka jäivät kun paahdoin jeeraa kukkakaaleille. Eivät ne pahentaneet ainakaan lopputulosta.

Tuore, ulkona omassa penkissä kasvanut korianteri on tajunnanräjäyttävän hyvää.

Ja salaattien kanssa muistakaa että salaatinkastikkeisiin kuuluu laittaa myös suolaa. Ja kun kastiketta laitetaan isoon määrään salaattia, kastikkeen maussa pitää olla suolaisuutta jotta se riittää koko salaattimäärälle. Maista kastikkeen aineita tehdessä, maista valmista kastiketta ja maista salaattia - niin saat maut kohdilleen. Suola nostaa juuri nyt sesongissa olevien, upeanmakuisten kasvien aromit esiin ja ihan simppelit salaatitkin Maistuvat Ihan Älyttömän Hyvälle.

Juhannuksen makkaralounassetti

Roslundin juhannuksen makkarasetti

Saganaki-juustoa ja sitruunaa

Veriappelsiini-radicchiosalaatti sumakilla ja granaattiomenasiirapilla

Chili-sitruuna-korianterimaustettua kesäkurpitsaa

Garam masala ja jeeramaustettua, paahdettua kukkakaalia

ja lasiin roseviiniä

Kukkakaali paahdettuna maistuu niillekin jotka eivät yleensä kukkakaaliin koske. Erinomaista myös jogurttikastikkeen kanssa.

Radicchio veriappelsiinisalaatti ( Persianan ohjetta sovellellen)

1-2 kerää radicchiota
3-4 veriappelsiinia (kirjassa taisi olla 5 kahdelle kerälle radicchiota, mutta meillä oli vaan yksi isohko salaatti)
korianteria
(kukkasia - meillä juhannusruusun terälehtiä ja ruohosipulin kukkia)
sumakkia

Kastikkeeseen (määrät noin, tarkista tehdessä maistellen)
3-4 rkl öljyä
2 rkl granaattiomenasiirappia
1-2 rkl punaviinietikkaa
n. 1/2 appelsiinin mehu
suolaa

Pese ja pilko salaatti, kuori appelsiini ja pilko appelsiinin liha. LEvitä salaatit ja appelsiinint salaattilautaselle, riopta päälle yrtti, kukkaset ja sumakkia.

Sekoita slaatinkastike, maista suola ja tasapaino ja pirskottele se salaatin päälle juuri ennen tarjoilua.

Kesäkurpitsaa, sitruunaa ja chiliä

2-3 kesäkurpitsaa siivutettuna juustohöylällä
korianterin lehtiä

sitruunanmehua ja kuorta
öljyä
suolaa
chiliä
(ripaus sokeria)

Siivuta kesäkurpitsa ja sekoita salaattikastikkeen aineet. Maista kastiketta ja sekoita se kurpitsoihin. Pirskota päälle ja sekaan korianterin lehtiä. Valmis!

Kukkakaalia ja jeeraa uunissa

2 kukkakaalin pientä päätä tai 1 iso
3 rkl öljyä
1/2 sitruunan mehu (tai valkoista balsamicoa)
n. 2 tl garam masalaa
n. 2 tl jeeraa

suolaa
pippuria

pinnalle korianteria

Laita uuni kuumenemaan 220 asteeseen. Sekoita kukkakaalin floretit mausteiden ja öljyn kanssa. Levitä uunipellille ja pirskota vielä päälle suolaa ja pippuria. Paahda uunissa kunnes niissä on kauniita paistopintoja, ehkä n. 20 min. Pirskota päälle korianterin lehdet juuri ennen tarjoilua.

Tämän yksinkertaisempaa ja toimivampaa jälkkäriä saa hakea. Oikeasti, tuo mitä juuri sanoin on sittenkin ehkä kuukauden "understatement" eli vähättelyä isossa mittakaavassa - tästä tuli todellakin Loistavaa. Niin hyvää, että olisin voinut ihan vaan vähäsen itkeätirauttaa onnesta.

Ja ei, tämän tekemiseen ei mennyt tuntikausia eikä tästä syntynyt vuorta kulhoja, kippoja ja vatkaimia. Vain hyviä, simppeleitä juttuja yhdellä lautasella.

Mansikat saivat ihan uutta eloa raikkaasta mintusta ja kirpeästä vadelmasta.

Nuo mansikat ja vadelmilla ja mintulla maustettu sokeri yhdessä alkosta mukaan raahaamani Sauternes - jälkkäriviinin kanssa olivat nimittäin ihan täydellinen setti. Tämä varmasti kokee uudelleentulemisen kesällä, kun ensimmäiset villivadelmat puskevat maasta ja saan kaiken tuoreena pöytään. Nyt käytin tuon sokerin tekemiseen Saltå Kvarnista ostamiani ja ruotsista mökille raahaamiani kuivattuja vadelmia alkuperäisen reseptin tuoreiden vattujen sijaan.

Sen lisäksi olin vielä törmännyt Hietaniemessä Merja Valon liikkeessä hunajakennoon, jota nostin myös leikkuulaudalle ja osaksi meidän juhannuksen hieman juhlavampaa jälkiruokapöytää mihin M kantoi myös palasen upeasti kypsynyttä Vilhoa. Se oli nostettu pöydälle temperoitumaan jo paljon ennen juhannussaunaa ja vihtaa jotta juusto ei olisi kylmää ja maistuisi kunnolla.

Vaikka Vilho oli erinomaista ja se hunajakennon pureskelu tulvi mieleen niin hurjan määrän lapsuusmuistoja että pidin suorastaan pienen liikuttuneen puheen mehiläisten puutarhasta keräämälle, sulalle kullalle, mikään edellämainituista ei olisi ollut välttämättä tarpeen. Tuoreet, kotimaiset ja makeat mansikat loistivat kyllä mintun ja vadelman uudella tavalla upeaksi taikomassa setissä edukseen, ehkä jopa ylitse muiden.

Mutta olihan se mahtavaa mutustella ystävien kanssa ryhdikästä ja syvänmakuista juustoa, syödä niitä täydellisiä mansikoita, muistella hunajan linkousta pimenevissä loppukesän öissä kun maa huokuu kesän lämpöä ja jostain lämpimän yön tuoksujen keskeltä erottaa jo kypsyvän elon tuoksun. Ja makujen tasaantuessa kielellä kruunataan kaikki vielä pienellä siemauksella hieman jalohomeen syventämää, pehmeänmakeaa Sauternesia.

Kuivatuista vadelmista tehtäessä sokerista tulee todella tasaista. Nigelin kuvasta kirjassa näkyy, että sokeri paakkuuntuu enemmän kun käytetään tuoreita. Mutta minusta se näyttää ehkä jopa herkullisemmalta!

Ja ohje tähän ihanuuteen tuli mistäs muualtakaan kuin Nigel Slaterin Kitchen Diaries II - opuksesta joka sai M:n täysin pauloihinsa ja henkäisemään:"Miten voi olla, ettei mulla ole tätä vielä!":) Minua huvitti ystäväni aito innostus ja mietin miten maailma onkin niin toisennäköinen ruokarouvien silmien läpi nähtynä:)

Nigel, me niin sinusta tykätään!

p.s. Noita kuivattuja vattuja saa myös suomalaisista luomukaupoista. Kuivattujen vattujen käytössä oli tietysti se etu, että lopun sokerin saattoi helposti kuivattaa myöhempää käyttöä varten. Niitä kuivattuja saattoi mennä myös pari enemmän kuin reseptissä, koska ei tarvinnut varoa että sokerista tulee aivan liian märkää. Jos käytät tuoreita vadelmia, suosittelen käyttämään villiversioita joissa on hurjasti enemmän makua suhteessa nesteen määrään!

Minttu ja vadelmasokerimansikat (n. neljälle - Nigel Slater - Kitchen Diaries II)

400g tuoreita mansikoita
100g hienoa sokeria
8 mintun lehteä
4 vadelmaa (meillä taisi mennä kuivattuja pari enemmänkin)

Poista mansikoiden vihreät hatut. Sitten viipaloi mansikat paksuhkoiksi siivuiksi, kolmeen tai neljään osaan.

Laita sokeri ja minttu tehosekoittimen silppuriin tai bamixin maustekippoon ja sekoita pulsseissa kunnes minttu on hajonnut pienenpieniksi hippusiksi sokerin sekaan. Lisää vadelmat ja pyöritä kunnes sokeri muuttuu pinkiksi kauttaaltaan.

Sekoita mansikoiden päälle reilu lusikallinen sokeria ja kääntele hellästi sokeri mansikoiden sekaan. Laita jääkaappiin ja anna maustua 20 min.

Tarjoile kulhoista levittäen lisää minttu-vadelmasokeria mansikoille näin suomalaisittain "maun mukaan" (Nigel alkuperäisessä reseptissään lisäsi tosin kaikki loput sokerit).

Siinä seisoessani terassilla juhannuksena aamuseitsemältä ja tujottaessani aivot vielä unisolmussa huuhtelemaani ja sitten huolellisesti kuivaamaani haukifilettä, joka seisoi ritilällä kuivamassa tuossa heleässä n. 10 asteisessa suvikelissä Mietin (tm) että kyllä ihmisen pitää hullukin olla, kun ryhtyy tällaiseen projektiin.

Pähkin siinä palellessani miten ihmeessä tuo kala pitäisi suojata ettei a) mikään lintu tule sitä nokkimaan tai b) vieraileva koiruus nappaa siitä itselleen aamupalaa, sillä minä en ollut vielä saanut aamukahviani ja vaikka kuivattava merituuli olisikin kalalle ihan eduksi, minä en sen viilentävää (lue: luihin ja ytimiin asti menevää kylmyyttä) kaivannut hipiälleni. En ainakaan ennen aamukahvia ja -palaa.

Toisaalta, täytyy tunnustaa, hitaasti liikkuvaan aivooni hiipi myös pieni ylpeäkin ajatus; aika monta juttua on pitänyt tulla matkan varrella vastaan ja selvittää että ollaan jo tässä asti.

"Ja miten tämä nyt mitenkään liittyy Tomi Björckiin?!" saattaisi joku itseäni terävämpi tässä kohdin puuttua puheeseen ja keskeyttää paleluni siinä terassilla.

No tietysti siten, että V on ostanut Tomin keittokirjan ja minä taannoisen roskakalahaasteen innoittamana tarrauduin tietenkin juuri siihen reseptiin jossa tarvittiin savustettua haukea. Niin, tiedän se oli Huhtikuussa ja edellinen kohtaus tästä meikäläisen ohikiitävästä elämästä oli juhannukselta.

Niin, noh, tuota. Siinä kävi sillä tavalla, että ostin normaalin, puuhakkaan kauppailuni lomassa haukifileen haasteruokaa varten ja ajattelin että V saa sen sitten savustaa. Ja tähän asti kaikki menikin kuin Strömsössä.

Olin taas tehnyt tyypilliset Nellet ja vilkaissut ohjeesta vain raaka-ainelistan nopeasti ja luottaen sokeasti omaan kykyyni selvittää kaikki mahdolliset ongelmat sitä mukaa kun ne sitten ehkä ilmenevät, kävin kaupassa ja raahasin saaliin kotiin.

Tomin ohje ei itse asiassa kerro, miten hauki pitää savustaa vaan luottaa siihen, että savustettu hauki jostain maagisesti ilmestyy. No, normaalisti tämä varmaan olisi jo herättänyt muutaman kysymyksen ohjeen lukijassa, mutta kun meillä tätä savua on ilmassa viimeaikoina leijunut olin ihan varma, että V nyt yhdestä hauen savustuksesta selviytyy ihan tuosta vaan.

Mutta, mutta... V ei sitten ollutkaan ihan siitä paikasta valmiina savustelemaan haukea.

Minä olin lukiessani sitä ohjetta jotenkin ajatellut että se "savustettu hauki" tarkoittaa kylmäsavuhaukea, jonka olen joskus kuullut olevan suurta herkkua. Ja niinpä sitten ilmoitin muitta mutkitta V:lle että hauki pitäisi kylmäsavustaa. ;)

Ihanan Vaimonsa ilmoitusluontoisesta työsuoritevaatimuksesta aktivoituneena V sitten alkoi googletella hauen kylmäsavustusta. Hyvin nopeasti selvisi, että loisvaaran vuoksi hauki pitäisi ensin pakastaa ja vasta sitten voisimme edetä seuraavaan steppiin. Voihan masennus, tästä ei nyt sitten tulisikaan illallista. Kuulemma kalaa pitäisi vielä suolatakin ja ilmakuivattaa ennenkuin se edes menee savuun.

Ja sitten tuli ne helteet joita enää kaiholla juhannuksen raekuurojen keskellä muistelemme. Kylmäsavustuksessa ilman lämpötilan kun pitää olla siinä 10 asteen tietämillä ja tietysti juuri silloin iloksemme toimitettiin huhtikuun helle.

ProQ kylmäsavustuslaite on pieni rasia jonka savupuru riittää hyvin n. 10-12h kylmäsavustukseen. Savustusastiaksi kelpaa mikä tahansa pahvilaatikosta viemäriputkeen. Putki peitettiin sanomalehdellä jotta savu ei karkaa.

Ja niinpä siinä sitten vierähti tovi kalan viilentyessä pakastimessa. Kunnes tuli juhannus, kala suli ja Y-ruodon poisrääpimisen jälkeen kala pantiin jääkaappiin pintasuolaantumaan yön yli ja aamun kajastaessa seisoin siinä tuulessa hytisten tuijottamassa tyhjin silmin suolattua, pestyä ja kuivattua haukifilettäni ja yritin epätoivoisesti keksiä miten estän luontoa hyökkäämästä sen kovanonnen kalan kimppuun.

Tässä matkalla huhtikuusta juhannukseen V oli hankkinut meille ProQ:lta kylmäsavustinlaitteen jonka voi laittaa savustusastian pohjalle ja improvisoinut vanhasta, käyttämättömästä viemäriputkenpalasta ad-hoc savustuspömpelin.

Ja siinä vaiheessa minä aloin lukea sitä reseptiä vähän tarkemmin; "Savustettua haukea" sanoo ohje. Ei kylmäsavustettua, ei lämminsavustettua vaan savustettua haukea.

Tuijotimme koko juhannusseurue kirjan annoskuvaa lintujen aamuhuutojen kaikuessa kirpakassa juhannussäässä. "Näyttääkö tuo teistä kylmä- vai lämminsavustetulta? Voiko haukea lämminsavustaa?" Kuvasta kalan laatua ei oikein pystynyt tulkitsemaan.

Ei, Tomin resepti ei tosiaan edes kerro pitäisikö hauen olla kylmä- vai lämminsavustettua.

Tässä kohden tarinaa seurueemme valtasi jonkinlainen taisteluväsymys ja M taisi todeta, että jos tästä hyvää tulee, se ei kyllä ole reseptiikan ansiota.

Olinhan minä lukenut Tomin kirjasta "ohjeissa epätarkkuutta" - arvioita ennenkin. Mutta aika lailla putoaa kyllä nyt arvauksen puolelle mitä alkuperäisessä reseptissä oli haettu. Totesimme, että kala on jo suolattu ja kaikki pedattu; tällä mennään. Kyllä kaksi kätevää emäntää yhdelle savustetulle kalalle sitten keksii jonkin varasuunnitelman jos hauki ja hauelle sekoitettava soosi ei vaikuta yhtään sopivan samalle lautaselle. Ja niin tehtiin, hauki meni savuun ja illallisajan lähestyessä tuprutteleva pönttö sitten avattiin ja kalasta leikattiin ensimmäinen, juhlallinen siivu.

Hauesta tuli hyvää. Ja kyllä, varovainen koemaisto paljasti, että yhdistelmä toimii; pehmeän savuinen hauki tosiaan sopii yhteen ruskistetun voin, hedelmäisen viinirypäleen, suolaisen kapriksen ja hapokkaan sitruunan kanssa. Olin lisäksi raahannut alkupalan kaveriksi reippaan puoli vuotta jääkaapissani jemmaamani arvovalkkarin. Nekin olivat ihan erinomainen yhdistelmä - kastikkeen happoisuus taittoi hieman jalohomeisen, pakkasen makeuttaman viinin sokeria ja lopputulos oli kaikin puolin erinomainen.

Tässä kohdin täytyy siis vain todeta että suhteeni näihin Tomin keittokirjoihin on vaikea; Farang - kirjankin resepteillä tulee kyllä tosi hyvää ruokaa, mutta vaikka reseptin lukisi huolella läpi ennen kokkausta, silti joka kerta on kyllä olo, ettei koskaan tiedä mihin on päänsä pistänyt. Tomin kirjoista saa hyvää inspiraatiota, mutten suosittelisi niitä ihmisille joilla ei ole "hyvä mielikuvitus" ruuan suhteen :)

Koska kylmäsavustimessa lämpötila jää alle 22°C, voi sen rakentaa melkein mistä vaan.

Ja vaikka on tietysti mahdollista, että Tomin resepti toimisi vieläkin paremmin lämminsavustetulla hauella, niin uskallan kyllä epäillä ja luvata etten aio ottaa asiasta selvää. Sen sijaan haukea aion kyllä kylmäsavustaa uudelleenkin sillä jos ei tästä jääkylmästä kesästä ole mitään muuta iloa, niin saapahan ainakin hauki ihan uudenlaisen sädekehän päälleen meidän keittiössämme.

Ja mikä parasta, minä kerron teille miten se ja Tomin soosi tehdään.

Kylmäsavuhaukea ja rypälekastiketta

1 tai useampi isohko haukifile
merisuolaa tai muuta luonnollista suolaa meillä taisi olla maldonia
kylmäsavuvehkeet

Pakasta haukifile(et) ennen savustusta että loiset kuolevat. Poista sulatetuista haukifileistä Y-ruoto ja koita olla rikkomatta kalaa prosessissa (tosin, ei haitannut vaikka sain aikaan reiän kalaan, suolaus tekee kalan rakenteesta jämäkän)

Ripottele kalan pinnalle reilusti (n. pari-kolme rkl) suolaa ja jätä hauki jääkaappiin suolaantumaan 12h. Meillä kala oli yön yli jääkaapissa.

Huuhtele suola vedellä pois ja kuivaa kala huolellisesti talouspaperilla. Laita kala kuivamaan viileään, ilmavaan paikkaan mielellään ritilän päälle. Anna kuivaa ainakin tunnin ennen savustimeen laittoa. Meillä kala taisi lopulta olla varjossa, tuulisessa paikassa lähemmäs pari tuntia. Kalan pintaan täytyy muodostua kuiva ja vähän kiiltävä "nahka", märkää kalaa ei kannata savustaa.

Laita kala savustimeen riippumaan pyrstön läpi laitetulla koukulla. Kylmäsavusta n. 8-10h. HUOM! ulkolämmön pitää olla matala, alle 10 astetta savustelun aikana!

Viipaloi ohuesti ja nauti sellaienaan tai tee lisäksi Tomin soosia.

Rypälekastike savuhauelle

50g voita
5 mantelia (meillä sauolattuja savumanteleita) murskattuna morttelissa rouheeksi
2tl kapriksia (pieniä kapriksia)
5 cm pätkä kevätsipulia
1 dl viinirypäleitä halkaistuna
1 sitruunan mehu
500g ruodotonta, (kylmä)savustettua haukifilettä

Mittaa kaikki aineet valmiiksi, pilko kevätsipuli tikuiksi ja murskaa mantelit. Jos käytät suolakapriksia huuhtele ne etukäteen.
Ruskista voi kattilassa. Lisää sitten joukkoon murskatut mantelit. Kun mantelit ovat vähän ruskistuneet lisää kevätsipuli ja kaprikset. Ota sitten kattila pois tulelta.

Lisää lopuksi viinirypäleet ja sitruunan mehu, sekoita ja kaada ohuesti siivutetun kalan päälle. Tarjoa heti.

Viikonlopun aamupalalla huomasin että kapista löytynyt mysli oli menettänyt parhaan teränsä; se maistui vielä ihan hyvältä, mutta pähkinöissä alkoi olla jo aavistus kaapin aromia. Vaikka säilytän mökillä mysliä kannellisessa tiiviissä purkissa ei se oikein tahdo kestää talven yli. Mutta - syksyllä ei millään jaksa raahata kaikkea kotiinkaan. Tuumasin, että siitä voisi ehkä silti leipoa jotain; jotain minkä maustaa reippaasti kanelilla.

Tykkään noista Lidlin paremmista mysleistä; paljon hedelmää ja pähkinää!

Se osoittautui loistoideaksi sillä löysin yksinkertaisen cookieohjeen netistä johon saa upotettua ison kasan valmista mysliä. Hieman tuunasin alkuperäistä ohjetta niillä mielessäni pyörineillä mausteilla ja vatkasin huoneenlämpöisen voin munan ja hunajan kanssa tahnaksi, enkä sulattanut rasvaa. Taikina oli helppoa muotoilla ja pikkuleivistä tuli tosi hyviä ja mureita - vähän kuin superherkullisia, karamellisoituneita myslipatukoita.

Cookie vaan muotoillaan pellille ja paistetaan kunnes kauniin ruskea.

Lisäsin taikinaan omin lupineni teelusikallisen leivinjauhetta ja osoittautui, ettei sitä lopulta olisi tarvittukaan. Koska näissä kakkusissa on niin paljon mysliä, taikina ei juurikaan nouse ja uskon että samaan lopputulokseen pääsee myös ilman leivinjauhetta. Sen sijaan jos minulla olisi ollut stem gingeriä olisin saattanut haluta pieniä inkiväärisattumia pikkuleipiini. Mutta koska ohje on niin tosihelppo voit tuunata sitä sen mukaan mitä kaapissa on ja mitä mieli tekee.

Tein taikinasta ison pötkylän ja leikkasin pikkuleivät jääkaapissa jäähdytetystä pötköstä kokkiveitsellä.

Käytä siis maustamiseen kanelia, muskottia ja maustepippuria oman maun mukaan. Sekaan voi myös rouhia tummaa suklaata jos haluaa superherkkua. Minä tein cookieista aika isoja kun leikkasin ne vaan rinkuloina ranteenpaksuisesta pötköstä, mutta voit muotoilla pikkuleivistä haluamasi kokoisia. Ihan pikkiriikkisiä näistä en suosittele tekemään, jotta rouhea taikina pysyy kasassa eikä kuiva ihan liikaa.

Satakoon vaikka rakeita, ei haittaa.

Ihan mukavaa sadepäivähommaa mökillä ja maistuvat jääkylmän maidon kanssa välipalana taatusti ihan kaikille.

Myslicookiet ( koosta riippuen 10-15 kpl alkuperäinen ohje)

Määrät kuten meillä tehtiin eilen

7,5 dl mysliä
1,2 dl vehnäjauhoja
100g voita
1 muna
0,8 dl hunajaa
1 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta (ei varmaan tarvita)
1 tl kanelia
1/2 tl maustepippuria

Laita kulhoon pehmennyt voi ja hunaja. Vatkaa kunnes hunaja ja voi on vaahtoutunut sekaisin. Lisää kananmuna ja jatka vatkaamista, ei haittaa vaikka seos vähän erottuu.

Sekoita kuivat aineet keskenään toisessa kulhossa. Lisää jauho-mausteseos voihin ja sekoita puukauhalla tai käsin kunnes taikina on tasaista. Muotoile pötkyläksi, kietaise kelmuun ja jätä jääkaappiin vähintään n. 20 min

Laita uuni kuumenemaan 170 asteeseen. Poista kelmu ja leikkaa pötköstä veitsellä kiekkoja leivinpaperille. Muotoile tarvittaessa paremmin ympyröiksi ja paista sitten kullanruskeiksi uunissa. Minun keksini vaativat n. 20 min kun olivat suuria, mutta jos teet ruokalusikallisen kokoisista möykyistä kuten alkuperäisessä ohjeessa se 10 min voi riittää. Tarkkaile tilannetta!

Jäähdytä keksit ritilällä (tai kuten minä laiskasti vaan pellillä). Nauti kylmän maidon kanssa.

Lapseni seisoi eilen leikkikentällä liukumäen päällä ja huusi onnellisena sieltä korkeimmalta kukkulalta kaikille äideille, isille ja leikkikenttäväelle, kenelle tehansa jotka häntä kuuntelivat: "Minulla on kesäloma!" Siinä seistessäni melkein toivoin, että voisin tehdä samoin, sillä jotenkin aivoihini olisi saatava iskostettua että on ihan okei olla lomalla.

Minulla on vihdoin alkanut kaivattu kesäloma. Muutama satunnainen työtapaaminen jäi vielä kesän ajalle ja ehkä se on syy, miksi on niin vaikea mieltää olevansa jo oikeasti lomalla. Mutta ehkä se tästä - koitan ottaa itsekkäästi myös pieniä hetkiä itselleni ja sellaisille projekteille, joita olen lykännyt ajan puutteessa eteenpäin. Loma tarkoittaa tietysti lähiseutujen leikkikenttien tarkastuskierrosta, järkyttävää määrää kulutettua paperiliimaa sekä kasattuja ja kaadettuja lego - torneja. Mutta se tarkoittaa myös että olen pitkästä, pitkästä aikaa ehtinyt vähän vilkuilla muidenkin ruokablogeja.

Ensin nahka ja jänteet leikataan poikki saksilla.

Tuossa viimeviikon lopulla silmiini sattui Jonnan suolaa ja hunajaa - blogista ajatus täytetyistä broileritaskuista ja kun olimme mökillä sunnuntaina päätin yhdistää Jonnan idean irrottaa luu ja liha kaapista löytyneeseen couscous-paketinjämään. Ilmeisesti euroopassa kanan koipien lihaa tehdään täytteen kanssa enemmänkin, koska V sanoi että Espanjassa kanojen koipilihoja voi ostaa valmiiksi irrotettuna. No, Suomessa semmoisesta voi vain haaveilla. Mutta saahan sen lihan irti koivesta kotikonsteinkin. Koipilihan irrotus vaatii kyllä vähän viitseliäisyyttä, mutta lopputulos kyllä kannattaa.

Sitten liha ja luu irrotetaan koko matkalta.

Alas asti, päädyssä on kuitenkin kohta luun leikkauspinnan vieressä, jossa on helpompaa käyttää vielä saksia

Lopulta liha irtoaa pienenä suppilona luusta.

Jonnalta vohkittu idea toimi siis tosi hyvin ja aion ehdottomasti tehdä tällä konstilla kanaa vielä uudelleenkin. Mutta vaikka olin kuvitellut ruokaan mielessäni kokonaisia, sellaisia hieman pitkulaisia oliiveita joista kivi lähtee helposti painaen pois, ankarissa saaristo-olosuhteissa minulla ei ollutkaan oliiveita joita olisin halunnut käyttää. Lisäksi täytteeseen sekoittamani pähkinä-rusina-marjasekoitus oli vaan ihan rehellisesti sanottuna huono idea. Sekalainen marjakimara teki täytteestä jotenkin liian tunkkaista; liikaa makuja, sano. Jos siis teette tätä, kannattaa jättää marjat pois ja laittaa tapenaden tilalle oikeita oliiveita vuokaan, ei täytteeseeen. Ja siihen täytteeseen sekoittaisin paahdettuja pinjansiemeniä sekä vaikka Jonnan alkuperäisen ohjeen tapaan fetaa suolaisiksi sattumiksi.

Sitten suppilo täytetään jollain, mikä paitsi antaa makua, myös imee sitä itseensä...

Ja sitten laitetaan hammastikku joka pitää koko hyvyyden koossa.

Tarkoitus ei siis ole ommella suppiloa ihan kiinni, kunhan nyt saat hammastikun vähän pitämään lihaa ja täytettä koossa.

Nuo vuuassa paahtuveet tomaatit toimivat kuitenkin ihan täydellisen hyvin antaen ruokaan happoa ja sellaista mukavuusruuan tuntua. Niille olisi ehkä voinut pirskottaa aavistuksen myös hyvää balsamicoa... Myös yrttejä kannattaa hyödyntää koska maa niitä nyt vehmaana puskee, kuten tuossa täytteessä olin tehnytkin.

Ja jos haluatte upeat paahtuneet tomaatit, kanankoivet ja koko hyvyyden, mutta helpommalla kannattaa muistaa tämä aiemmin postaamani tomaattia, basilikakanaa ja spaghettia - ohje josta on tullut oma suosikkini. Tosi helppoa ja simppeliä arkiruokaa sateiseen kesäpäivään.

Mutta tässä niiden viikonlopun kanakoipien ohje (jonka sekaan kirjasin ehdottamani muutokset) sillä se ei ollut huonoa, se marjasekoitus vaan oli liikaa. Tekniikkaa kannattaa kokeilla etenkin jos ei tykkää luista ruuassaan, mutta haluaa sen maukkaan luun vieressä asuneen lihan hyötykäyttöön!

Ja sitten uuniin.

Täytetyt broilerinkoivet (riittää runsaan salaatin kanssa kolmelle-neljälle)

1 pkt kanan koipia n. 8 kpl
n. 2 dl couscousia
1 kanaliemikuutio
kiehuvaa vettä
mustaa pippuria
2 valkosipulin kynttä
1 sipuli
n. 2 dl yrttisilppua; mäkimeiramia, sitruunatimjamia, kirveliä
n. 3-4 puolikuivattua tomaattia
laitoin täytteeseen n. 2 tl (kukkurallista) tapenadea mutta käytä mieluummin kourallinen kokonaisia, kivellisiä oliiveja joista poistat kivet!
1/2 pkt kirsikkatomaatteja (mutta näitä olisi saanut olla enemmänkin, vaikka koko paketti ja/tai erilaisia lajikkeita)
(0,6 dl rusina-marja-pähkinäsekoitusta; jätä tämä pois ja) laita täytteeseen sen sijaan hieman paahdettuja pinjansiemeniä. Ja vaikka Jonnan tapaan fetaa.
voita
öljyä
(1 pekonisiivu paistettu jäi aamulta, voit jättää pois)
1 reilu lasi valkoviiniä
suolaa
pippuria

Laita vettä kiehumaan vedenkeittimeen ja kaada cous-cousia pieneen kulhoon. Hiero sekaan yksi kanaliemikuutio ja kaada kiehuvaa vettä couscousin päälle niin että vettä jään. 1 cm kerros jyvien ylle. Sekoita nopeasti ja jätä imeytymään. Laita uuni kuumenemaan n. 180 asteeseen.

Irrota kananluista liha: leikkaa ensin niljasta saksilla jänteet poikki ja irrota sitten sormin liha luusta. Leikaa sitten vielä saksilla mahdolliste jänteiden toiset päät irti kananjalan toisesta päästä. Sen jälkeen lihan pitäisikin jo olla irrotettavissa luustaan.

Silppua sipuli ja valkosipuli, lorauta pannuun hieman aurinkokuivatun tomaatin öljyä tai oliiviöljyä ja kuullota sipuli ja valkosipuli öljyssä.

Irrota haarukalla cous-cous kuohkeaksi ja lisää joukkoon kuullotettu sipuli, pilkotut aurinkokuivatut tomaatit, yrttisilppu ja muut täytteen ainekset mitä haluat käyttää. Tarkista maku ja lisää suolaa ja pippuria maun mukaan.

Sitten täytä kanankoivet, sulje hieman tulitikulla. Levitä loppu couscous pediksi paistovuokaan, lado päälle kanat ja pilko aurinkokuivatut tomaatit ja oliivit joista olet poistanut kivet.

Lisää kanojen pintaan hieman suolaa ja pippuria, ehkä pirskaus öljyä ja kaada vuokaan lasillinen valkoviiniä. Anna paahtua uunissa n. 35 min ja laita sitten hetkeksi kiertoilma tai grillivastus päälle ja paista vielä sen veran että saat kanan pinnan kauniin paahteisen väriseksi. Ehkä n. 5-10 min.

Tarjoa heti raikkaan salaatin kanssa.

Tiedättekö mitä? Ostin pitkästä aikaa kotimaisen kipon joka EI ole Iittala/Arabiaa. Tämä on itse asiassa jo toinen kotimaisen pajan tekemä astia, joka on yllättänyt kotoisan veikeällä mutta samalla modernilla otteellaan. Kirsi Ranta on suunnitellut Kultakeramiikalle Sato - astiaston jonka kuosiin ihastuin oikopäätä. Minua miellytti myös ohuempi, laadukkaamman oloinen posliini jossa oli täysin sileä pinta sekä suoraviivainen, lähes moderni muotoilu etenkin tässä lasagnevuuassa. Itse asiassa en tajunnut kipon nähdessäni että se olisi Kultakeramiikan tekele. Toinen kippo jonka ostin myös samantien oli sellainen pieni kulho tai syvä lautanen, jonka kurvit toivat mieleen punasipulin.

Tarkemmin katselemalla huomasin että toki mukana sarjassa olivat jostain käsittämättömästä syystä myös ne pakolliset kultakeramiikan kalavuoka ja muki, joka eivät kyllä tule kulkeutumaan kaupasta meikäläisen kotiin. Ostaako (ja käyttääkö) niitä joku ihan oikeasti?

Mutta lasagnevuoka pääsi eilen ajoon ja totesin, että sen mitoitus on juuri sopiva "kahden pussin" makaronilaatikolle.

Loodasta tuli muuten tosi hyvää, kun laitoin mukaan reilulla kädellä lipstikkaa sekä vielä niitä viimeisiä suppiksia joita kaapista kuivattuna löytyy. Suosittelen kokeilemaan - simppeliä arkiruokaa parhaimmillaan.

Ainoa juttu mikä tuossa viiassa minua ärsyttää on tuo omituisesti kaartuva pitkä reuna. Kaippa se on siihen laitettu tuomaan "persoonallista fiilistä" mutta rehellisesti se tuo mieleeni lähinnä epäonnistuneen valun tai jotain. Se oli asia jonka vuoksi MELKEIN jätin vuuan kauppaan. Myös V huomasi sen ensin, eikä meinannut saada siitä silmiään irti. Ihmeelinen pieni design fail. Muuten niin kovin onnistunut pötti.

Mutta printti oli tosi veikeä ja posliini tuntui ohuemmalta, mutta tukevalta ja hyvältä käteen. Tervetullut uutuus ainakin minun posliinivuokakaappiini kaikkien Pyrexien seuraksi!

Eli tänään tarjolla tämmöistä meikäläisen arkiruokaa, laitan ohjeen siihen makaronilaatikkoonkin tähän alle jos joku innostuu. Muista ruskistaa jauhis pienissä erissä - tekee makuun ihan ihmeellisen eron!

Lipstikkamakaronilaatikko (isolle perheelle tai useammaksi lounaaksi lämmitettynä)

2 lihaliemikuutiota + vettä makaronien keittämiseen
2 pss tummaa makaronia (á 400g)
n. 600g jauhelihaa
öljy + voi (seosta) paistamiseen

1/2 nippua kevätsipulia
n. 3-4 dl löysästi pakattua lipstikkasilppua
n. 0,8-1 dl kuivattua suppilovahverosilppua
n. 1,5 tl maldonin rosmariini-valkosipulisuolaa (saatu tuotenäytteenä)
tavallista maldonia lisäksi
mustaa pippuria
1 prk tomaattipyrettä

4-5 dl kerma-maitoa
1 muna

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.

Laita isoon kattilaan vettä kiehumaan ja lait siihen 2 kuutiota lihalientä.

Laita kuumalle pannulle loraus öljyä ja pieni nokare voita. Anna voin sulaa. Ruskista lihat pannulla pienissä erissä ja lisää koppuvaiheessa osa kevätsipulin hienonnettua mukulaa joukkoon jotta se kuullottuu samalla.

Silppua kevätsipulien varret ja lipstikka ja lisää niitä n. puyolet vuokaan paistamatta ja toinen puoli sekoitetaan jaihelihan joukkoon samoin kuin se silputtu sipuli. Mausta suolalla ja pippurilla.

Kun vesi kattilassa kiehuu lisää makaronit ja keitä niitä muutama minuutti, jotta ne ovat al dente. Maista makaroneja äläkä keitä niitä ihan pehmeäksi. Hyvä kikka on katsoa keittoaika pussista ja laittaa keittiökello soittamaan minuuttia-paria ennen jotta näet tarvitseeko vielä keittää ja kauanko.

Säästä makaronien keitinvesi jos sitä jäi yli paljonkin. Kaada sitten vuokaan reilusti yli puolet - n. 2/3 makaronista, eikä ollenkaan haittaa jos sinne menee vähän makaronien keittämiseen käytettyä lihalientä.

Sekoita 2/3 makaronista, kuivattu sienisilppu, ruskistettu jauheliha, tomaattipyre keskenään vuuassa. Maista ja mausta lisää suolalla ja pippurilla jos tarpeen.

Kaada loput makaronit vuuan päälle.

Sekoita muna ja kerma-maito keskenään ja kaada vuuan päälle. Kokeile sormella hieman missä nestepinta menee - sen pitäisi olla syvyydeltään semmoinen, että kun työntää peukun vuokaan, neste tulee vastaan n. tuuman paikkeella. Ihan pintakerros ei saa uida, jos haluaa laatikon pinnalle rapsakampia makaroneja niinkuin minä!

Jos tarvitsee, kaada joukkoon joko makaronien keittämiseen käytettyä lihalientä tai ihan maitoa.

Anna paistua uunissa n. 50min tai tunnin, kunnes pinta on kauniin värinen ja siinä on rapeita makaroneja.

Nauti ketsupin ja suolalla maustettujen tomaattilohkojen kanssa.

Tässäpä vielä pieni vinkki viikonlopulle, koska keli näyttää suosivan. Minä olen ihan totaalisen ihastunut noihin Angello - chileihin joissa ei ole juurikaan tulta, mutta sellaista pehmeää, makeaa chilin makua löytyy kyllä.

Näitä käytännössä tulettomia chilejä voi toki käyttää maustamaan ruokaa kuten tavallisiakin chilejä, mutta ne sopivat myös ihan erinomaisen hyvin täytettäväksi juustolla, käärittäväksi pekoniin ja sitten joko grillin, savustimen tai uunin kautta kohti ruoka-aukkoa.

Lisukkeena voi tarjota paitsi chilikastiketta (jos haluaa lisätä tulta kokemukseen) myös korianterilla (ja halutessa limellä) maustettua creme fraichea. Tuo korianterinen hapankerma raikastaa makukokonaisuutta todella paljon ja se on ainakin meillä vähän must-have lisuke.

Mutta; kaupasta tarvitset siis mukaan angelloja, pekonia ja vahvaa cheddaria sekä ranskankermaa ja korianteria.

200 astetta n. 20 min tai kunnes pekonin pinta on kauniin ruskea. Hyvää viikonloppua!

Sainpa eilen idean, että haluaisin kanansiipiä grillistä. Mutta; minä en halunnut niihin mitään tomaattipohjaista mömmöä vaan jotain raikkaampaa, luonteikkaampaa ja ihanan tahmeanmakeaa. Ja sitten muistin sen Pekingissä syömäni sitruunakanan ja aloin kaivaa kauppakassistani luomusitruunaa.

Ammattikokkien suuhun tästä tuli varmaan liian makeaa, mutta minä tykkäsin ihan älyttömästi. Mukavaa vaihtelua sille savuisuudelle jota grillikastikkeissa yleensä on ja sopisi etenkin johonkin sellaiseen grillisettiin jossa grillataan monenmoista halloumista kasviksiin. Myös uunissa paahdetut kukkakaalit olisivat sopineet lisukkeeksi (ehkä kuitenkin ilman parmesania, mutta sitruunalla marinoituna!). Ensi kerralla tosin laitan kanojen sekaan jääkaappiin jo paria-kolmea tuntia ennen pelkkää sitruunanmehua, suolaa, pippuria ja öljyä seoksena jotta kana myös marinoituu ennen paistamista jollain ei-sokerisella. Tai ainakin ripotan pintaan ennen grillausta reippaasti mustaa pippuria ja suolaa. Sokerinen glaze kun palaa tosi herkästi niin se lisätään vasta loppuvaiheessa kun kana on jo käytännössä kypsää eikä se siksi mausta kanasta kuin pinnan.

Ai niin ja kun ostatte ~~kanan~~ broilerinsiipiä kesähelteellä niin varautukaa laittamaan ne ruuaksi saman päivän iltana. Menevät tosi herkästi pilalle ja sain viime kesänä aikaan pettymysten pettymyksen mökille päästyäni kun edellisenä päivänä ostettu ruoka olikin pilalla vaikka tungin siivet kotona nollalaatikkoon ja kuljetin kylmäkallein varustetussa kylmiksessä mökille. Vaikka olisivat kuinka tuoreita niin siivet/siipinuijat eivät vaan tahdo kestää sitä roudausta etenkään marinoimattomina.

Sitruunaglaze keitetään kokoon hieman siirappimaiseksi ja sitten vaan kanoille.

Mutta kaikessa yksinkertaisuudessaan tämä siis meni niin, että minä keitin soosin, V paistoi kanoihin pinnat grillissä ja viimeisteli kanat glaseeraamalla niihin sitruunasoosillani pinnat pariin-kolmeen kertaan sutikoiden.

Yksinkertaista ja herkkua!

Sitruunaglaze kanansiiville (tai koiville, riittää ainakin 1,5 kg)

broilerin siipiä ja siipinuijia
kanoille: pippuria ja suolaa

2 luomusitruunaa (kuori + mehu)
n. 1 dl öljyä
3 rkl hunajaa
0,5 dl puhdistamatonta ruokosokeria
1,5 rkl valkoista balsamicoa
2 rosmariinin oksaa
0,5 tl inkivääritahnaa (olisi voinut laittaa enemmänkin tai jttää pois, ei suurta merkitystä makuun)
suolaa (maldonia meni ehkä 2 tl mutta oikea määrä on maisteltava)

(Laita kanojen sekaan jääkaappiin muutamaa tuntia ennen sitruunan mehusta, öljystä suolasta ja pippurista tehty marinadi, jotta saat siivet suolaantumaan ja maustumaan myös sisältä, ei se pakollista ole, mutta olisi parantanut lopputulosta ennestään)

Raasta sitruunan kuori kattilaan ja purista päälle mehu. Lisää joukkoon muut aineet ja keitä seosta kunnes kastike on haihtunut ainakin kolmanneksen ja alkaa vaikuttaa siirappimaiselta.

Grillaa kanoihin pinnat ja kun kana alkaa olla kypsää gaseeraa kanoja grillissä muutamaan kertaan käännellen jotta sokeri tahmaantuu ihanaksi sitaksi kanan pintaan.

Tarjoa raikkaan salaatin kanssa.

p.s. jos tykkää, valmiiden kanojen pintaan voi ripottaa myös hieman silputtua kirveliä :)

Kun I ilmoitti haluavansa synttärikakukseen suklaakakkua, mieleeni muistui se taannoisella Tukholman matkalla maisteltu södertälje - teellä maustettu suklaakonvehti. Minulla ei tietenkään ollut mökillä juuri sitä teetä mutta nuuhkittuani aikani teepusseja joita löysin kaapista valikoitui käteeni "Fredagsmys"- nimistä vihreää, maustettua teetä joka tuoksui sopivan kukkealta ja pehmeän makealta:

"Ett grönt te med smak av jordgubb & champagne toppat med ananas, morot dekorerat med blåklint & solros"

Ja sitten oli tietysti se ainainen ongelma siitä suklaakakun pohjasta. Monenmoista on tullut kokeiltua ja tänä vuonna kun ajatuksenani oli tehdä suorastaan "konvehtimainen" kakku, lähdin etsimään pohjaa, joka olisi ohut, suklainen ja kuitenkin kosteahko, jotta se ei jämähdä liiaksi kylmässä.

Ihanan helppoa!

Pitkällisen googleamisen jälkeen päädyin Glorian sivuille ja löysin punajuurimehulla maustetun sacherkakun ohjeen. No mutta tämähän kävisi ihan suoraan ajatukseeni, sillä sen punajuurimehun voi varmasti korvata vahvalla teellä. Lisäksi tehtyäni pohjan osoittautui että tässä pohjassa oli tarpeeksi voita, suklaata ja sokeria, jottei se tuntunut yhtään kuivalta tai kitkerältä (kuten joskus sacherissa käy) vaan juuri sellaiselta ihanalta ja kostealta. Nam.

Suklaata, suklaata ja lisää suklaata... :)

Lisäksi jääkaapista löytyi pensasmustikoita, joista kiehautin myös tuolla samalla teellä maustetun hillon kakun väliin (käytä hillosokeripussin ohjetta, korvaa vesi vain vahvaksi haudutetulla teellä). Ja sitten suklaamoussea. Ja teellä tehtyä suklaaganachea. :)

Koko kakkuun näin tehtynä kuluu kilon verran suklaata, joten kakusta kyllä riitti koko 15 hengen seurueelle (vaikka useampikin santsasi!) ja jäikin vielä ainakin viiden hengen annokset. Arvaatte varmaan, että stressasin silti riittääkö kakku kun se näytti niin tosi matalalta ja Glorian ohjeessa puhuttiin vain kahdeksasta leivoksesta. Mutta se lisäämäni suklaamousse on tömäkkää tavaraa...

Kuivia, syötäviä kukkia ripotellaan kakun pintaan

Ja sitten koristeluvaiheessa kiitin miljoonaan kertaan mielessäni rakasta ystävääni M:ää, joka oli edelliselä vierailullaan juhannuksena tuonut lahjaksi kuivattuja kukkasia. Niistähän tämmöinen kädetön kakkumaakari saa helposti herkän ja teemaan sopivan koristeen kakkuun, sillä onhan kakussa itsessäänkin sitä kukkeaa, kesäisen makuista teetä.

Ja kyllä, koko komeus oli kuin suklaakonvehti; pieni pala riitti hyvin ja creme fraichella ja vaniljasokerilla maustettu kermavaahto oli ihan pakollinen lisuke tälle kokonaisvaltaisen suklaiselle herkulle. Ja vaikka tälle voisi hyvin antaa kesän suklaisimman kakun arvonimen, moni haki toisenkin palan joten tulkitsen onnistuneeni melkolailla hyvin :)

Valmiita pohjia uunista - ei laaksoa ei kukkulaa:)

Ja vaikka nauroin I:n vieraaksi ulkosaaristosta saapuneelle sukulaisjoukolle että tästä tulikin kaikkien suklaan sulatteluiden takia oikeastaan neljän tiskin kakku, niin luulenpa että teen tuolla kakkupohjaohjeella suklaakakun toistekin. Jos ei halua niin paljon tiskiä, täytteeseen voi tehdä jotain paljon yksinkertaisempaa kuin itsekeitettyä hilloa ja suklaamoussea. Niin tai näin, tallaisilla ohuilla levypohjilla tehtynä kakusta tuli suorastaan sivistyneemmän ja köh, ammattimaisemman oloinen.

Tykkäsin kovasti siitä ettei kakkupohjan teossa ollut sitä normaalia "tulivuoriefektiä" joka minulla noissa paksummissa pohjissa tuppaa tulemaan vastaan. Eikä pohja ollut liian kuiva, tai vaihtoehtoisesti edes raskas. Lisäksi molemmat pellit sai laittaa uuniin kerralla, joten pohjia ei tarvinnut paistella monessa erässä useissa vuuissa ja aikaakin kului se 8 min :) Jee (!)

Kannattaa kokeilla tuota pohjaa ja erilaisia täytteitä. Suklaamoussen kanssa tästä tulee tosi konvehtimainen, mutta esimerkiksi banaani-jogurttitäytteellä kakku voisi olla ihan erilainen. Mietinpä tuossa tehdessäni, että porkkana-aprikoosimarmeladi ja tuorejuusto/jogurttivaahto voisi myös olla aikas jännä täyte johonkin tapahtumaan :)

Sellainen hassu havainto muuten, että se teen lisääminen (vaikka lämpimänkin) muuttaa sulan suklaan rakennetta. Suklaamousse oli jotenkin helpompaa tehdä kun teetä lisäsi ensin sulan suklaan sekaan maustamaan. Suklaa ei jämähdä lainkaan samalla tavalla enää keltuaisvaahtoon mennessään, eikä vaahdosta edes meinannut tulla kokkareista niinkuin taannoin...

Kukkasacher eli teellä maustettu suklaakakku

pohja (ohje: Glorian ruoka ja viini; punajuurisacher)
375g tummaa suklaata (70% kaakaota)
1 dl haudutettua, kukkeaa, maustettua vihreää teetä
350g huoneenlämpöistä voita
3 dl sokeria
6 munaa (luomu)
1 1/2 dl vehnäjauhoa (lisäsin 1 tl leivinjauhetta vaikkei sitä varmaan tarvittukaan)

Suklaamousse
200g tummaa 70% suklaata
3 keltuaista
0,7 dl sokeria
1 dl kukkeaa, haudtettua teetä
n. 2 dl kermaa (laitoin neljä desiä, mutta vaahtoa jäi noin kolmannes yli)
1,5 prk creme fraichea (yksi 150g, laitoin reippaan 2 prk mutta ks. yllä)

vinkki: jos teet kermavaahdon 4 dl kemaa, ylijääneen kerma-creme fraichevaahdon voi säilyttää jääkaapissa ja tarjota kakun kanssa kermavaahdon sekaan sekoitettuna

Ganache pinnalle (muokattu glorian ohjeesta)
400g suklaata 70%
2,5 dl teetä (samaa kuin täytteessä, haudutettua)
(voita lusikallinen, meillä unohtui -> tuo kiiltoa)

Lisäksi tarvitset
mustikkahilloa (voit tehdä itse tai käyttää valmista)
kukkasia koristeluun

Aloita hauduttamalla teepussin ohjeen mukaan vahvahkoa teetä. Kannattaa tehdä vähän enemmän kerralla, jotta saat käyttää samaa teetä useaan eri paikkaan. Jos keität hillon itse, aloita siitä jotta se ehtii jäähtyä ennen kakun täyttämistä.

Laita uuni kuumenemaan 180 asteeseen.

Sulata suklaa vesihauteessa.

Riko munat astiaan, josta voit kaataa niitä yksi kerrallaan taikinaan myöhemmin. Jokin mittakannu on hyvä. Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää sitten yksi muna kerrallaan seokseen ja sekoita kunnes massa on tasaista. Sekoita sulan suklaan sekaan kuuma tai lämmin tee. Suklaa muuttuu ensin jämäkämmäksu, mutta tasaantuu sitten. Valuta suklaaseos mukaan taikinaan koko ajan vatkaten.

Lisää sitten jauhot taikinaan ja sekoita kunnes eos on paksua ja kiiltävää.

Levitä taikina kahdelle leivonpaperilla vuoratulle pellille ja paista kakkupohjat kiertoilmalla unissa n. 8-10 min tai kunnes reuna on hieman rapsakkaa mutta keskusta vielä pehmeää. Vedä sitten pohjat leivinpaperia apuna käyttäen pöydälle ja anna jäähtyä.

Tee suklaamousse: Sulata taas suklaata vesihauteessa. Sekoita suklaaseen teetä mauksi ja tarkista maku. Voit halutessa lisätä myös hieman appelsiininkukkahunajaa riippuen suklaan laadusta ja vahvuudesta.

Vatkaa keltuaiset ja sokeri vaahdoksi. vatkaa toisessa kulhossa kerma ja creme fraiche vaahdoksi. Lisää suklaaseos keltuaisvaahtoon koko ajan sekoittaen. Lusikoi sitten kermavaahto-hapankermaseosta vaahtoon kunnes saat vaahdosta sopivan paksuista ja oikean määrän. n. 1,5-2l vaahtoa on suurinpiirtein oikea määrä tämänkokoisen kakun täytteeksi.

Sitten täytä kakku; leikkaa kakkupohjista neljä samankokoista suorakaidetta ja laita joka pohjalle hilloa ja suklaamoussea. Päällimmäiseen ei laiteta enää hilloa, mutta jos moussea jäi yhtään, voit sipaista sitä ohuesti pintaan jolloin päällimmäinenkin pohja saa siitä kosteutta. Kelmuta kakku ja laita se jääkaappiin mielellään yön yli jotta maut tasaantuvat.

Kuorruta ja korista kakku muutamaa tuntia ennen tarjoilua jotta kuorrute ehtii jämähtää.

Kuumenna/tai valmista haudutettua teetä n. 2,5 dl ja käytä tee kuumana. käytin teen valmistukseen paksupohjaista kattilaa kuten ganachessa yleensä, koska pohja varaa vähän lämpöä ja auttaa suklaata sulamaan. Sekoita suklaata teen sekaan vähän kerrallaan kunnes saat kaiken suklaan sulamaan seokseen. Lisää halutessa nokare voita. Käytä kakun kuorrute lämpimänä, mutta ei ihan juoksevana jotta se jää kakun pintaan eikä valu kaikki pois. Itse annoin kuorrutteen sen verran viilentyä, että vispilää nostaessa suklaa hieman jää pysyvähkölle, pehmeälle kuviolle.

Sitten leikkaa kakun reunat tasaiseksi ja levitä spatulalla tai vaikka mökkioloissa tasapohjaisella kakkulapiolla kuorrute kakun pintaan, siisti vähän reunoja ja koristele kuivatuin kukkasin. Jäähdytä ja tarjoile kermavaahdon kanssa.

Tämän vuoden saaristoraportti pitää toki sisällään monenmonta ilonhetkeä, laiskaa rentoutumista ja virkistävää herkkupalaa, mutta myös taas hitusen ihan konkreettiseksi muuttunutta huolta tuosta Itämeren tilasta.

Me kuulimme valtavista levälautoista jo muutamaa päivää ennen kuin media alkoi niistä rummuttaa. A:n synttäreille ulkosaaristosta tullut sukulaisryhmä kertoi, että siellä levää on enemmän kuin mies- ja naismuistiin; suuria, puuromaisia lauttoja mädän kalanhajuista levää, joka kukkii koboltinisiä myrkyllisiä "puuronsilmiä" muodostaen.

Parin päivän päästä ne olivat meidänkin rannassamme ja nyt kun harvinaisen kuumassa ja tyynessä lomasäässä olemme tehneet retkiä ulkomerelle, veneen pärskeissä ei kimallakaan sateenkaari vaan ruskea sinilevämassa.

Ja vaikkei rehevöitymiselle mitään heti voisikaan, jokainen voi pitää ainakin huolen omista roskistaan.
Harmittavan paljon roskaa näkyi rannoilla siellä ja täällä.

Vaikka suuria rehevöitymisen aiheuttajia on saatukin "kuriin" ei voi kuin toivoa että kaikissa maissa olisi resursseja laittaa asioita kuntoon ja teknologioiden kehityksestä saataisiin apua niin nykyisiin kuin tulevaisuudenkin haasteisiin.

Uimaan ei tietenkään voi mennä vaikka viileä pulahdus olisi kieltämättä todella tervetullutta. Niinpä olemme sitten tehneet retkiä vähän sinne ja tänne, sillä veden päällä matkatessa viima pitää olotilan edes hetkittäin siedettävänä.

Pidemmillä keikoilla lounas on tietysti pyritty syömään reissussa. Yksi hauskimpia ja maukkaimpia retkiä oli kun suuntasimme nokan kohti Morgonlandetia ja paluumatkalla heitimme viikonloppukylässä käyneet M:n, J:n sekä koiruuden Hankoon.

Hauska koivuinen leikkuulauta löytyi nykyisin Taalintehtaalla sijaitsevasta Rosalabodenista, joka toimii lähinnä kahvilana ja matkamuistomyymälänä.

Evääksi savustimme edellisenä päivänä kasan possun ribsejä tutuksi tulleella ohjeella ja M oli tuonut mukanaan Harjun makkaratehtaan välimeren lammasmakkaraa sekä seitsemän chilin makkaraa, jotka olivat molemmat aivan erinomaisia.

Se lammasmakkara on ensimmäinen grillattu makkara josta I koskaan, milloinkaan on vielä sanonut, että se on tosi tosi hyvää "nami-nami delicious!". Seitsemän chilin makkara taas yllätti sillä, ettei se ollut hirveän tulista, vaan chilejä oli yhdistelty taitavasti vivahteikkaaksi ja sopivasti tuliseksi setiksi. Rakenteessa oli hyvää purutuntumaa vaikkei se ollutkaan tiiviin raskasta, mehukkuutta ja runsautta löytyi myös sekä upean paljon makua joka ei ollut kuitenkaan hyökkäävää vaan semmoista sivistynyttä. Tykkäsin kovasti.

Pro-Q:n taittuminen käteväksi retkigrilliksi oli kyllä näin vaimon vinkkelistä laitoksen hyväksyttävyyttä lisäävä tekijä :) Ei sillä että meillä olisi aiheesta varsinaisesti keskusteltukaan, mutta ei tosiaan haitannut, että kun väliosat poisti, jäljelle jäi kätevä ja söpö pallo jonka sisään mahtui joko hiilipussi tai weberin sytytin. Näin jälkikäteen jäin miettimään, että jos hiilet olisi ladannut suoraan sytyttimeen ja grilliin, olisiko koko setin saanut grillattua silläkin, sillä ribseihin annettiin vain pinnat ja laatumakkaroita ei myöskään liikaa paistettu.

Joka tapauksessa erinomainen pieni retki kauniiseen Morgonlandetiin, jonka siistissä majassa olisi hyvin voinut kuvitella yöpyvänsäkin joskus.

Morgonlandetissa OLI joskus myös harvinainen orkidea jonka joku älypää oli yrittänyt siirtää kotiinsa... In memoriam.

Bengtskärissäkin kävimme tietysti veneilemässä jokavuotisella kalakeitolla. Tällä kertaa ahvenesta ja kuhasta tehty soppa maistui ihan erinomaisesti - taas. Erityisen ilahtunut olin, että siinä ei ollut yhtään norjalaista lohta. :)

Vaikka kävijöitä vanhalla majakalla on nykyisin paljon, paikka on säilynyt hyvin ja kaikki otettiin huomioon; koska paikalla oli meidän kanssamme yhtä aikaa rippikouluryhmä meille omalla kyydillä tulleille oli varattu ihan oma soppi tilatun kalakeiton nauttimiseen. Aikamoista luksusta, sanoisin.

Retkikohteista on erikseen vielä mainittava Hangon Makaronitehdas, jossa tuumimme somemme lukeneena, että johtuukohan 2 euron veloitus parmesanista siitä, että kokilla on ylpeytensä ja jokainen joka kehtaa tilata vaikkapa siihen erinomaiseen puttanescaansa parmesania, sietää tulla rikoksestaan rangaistuksi;) Palvelu oli ystävällistä ja vieraileva koiruuskin sai osallistua, vettä ja rapsuja. Ja ei, kenenkään ei jäänyt nälkä.

Farmors Cafe taas on talven aikana panostanut yksityiskohtiin ja väittäisin että aito, alkuperäinen ja ihana tunnelma on siellä taas. Viikonloppuisin tarjoillaan lisäksi varsin onnistunutta brunssia, joka oli käydessämme saaristolaisittain runsas mutta kaikkea muuta kuin tylsä. Vaikka brinsseja näkee nykyisin liiaksikin joka paikassa, tässä oli kaikki kohdallaan ja konseptinakin toimii varmasti hyvin kiireiseen viikonloppuun. Kaikessa oli makua, ilmettä ja luonnetta - jokainen asia oli huolella tehty ja sopi yhteen toisten kanssa. Kalat ja lämpimät kannattaa tietysti hakea erikseen. Laajentamisesta joskus syntynyt "viimeistelemätön" leima oli minusta kokonaan hävinnyt ja kaikki oli juuri niin ihanaa kuin toivoa saattaa. :) Lämpimästi suosittelen!

Korviimme oli kuulunut jostain huhu, että Rosalassa olisi jokin uusi kyläkauppa. Niinpä pyörähdimme ohikulkumatkallamme satamassa katsomassa olisiko näin - mutta ainakaan kylteistä päätellen näin ei ollut. Saa vinkata jos joku tietää tässä nurkilla uusia hauskoja pikkukauppoja tai kahviloita. Hiittisten kauppa on toki tuttu ja siellä on käytykin useammankin kerran. Sillä vaikka Bakom Cafe onkin tänä vuonna kokonaan kiinni, leikkikenttä on yhä paikallaan ja sen vetovoimaa meidän nykyisin kolmevuotiaaseen pikkumieheen voi ehkä osuvimmin kuvata että se lähestyy rajatta ääretöntä. :) Pois lähtiessä muuten kuulin, että Hiittisissä olevassa Kardemumma - kahvilassa olisi poniajelua lapsille kolmelta ainakin tänään - allergioiden takia jää meiltä kokematta, mutta soittakaa ja/tai käykää ihmeessä katsomassa ne, joilla on hevoshullua nuorempaa jälkikasvua :)

Ja heräsinpä juuri tajuamaan, että kello on jo vaikka ja mitä. Mutta olipahan siinäkin jo kuulumisia yhteen postaukseen ja minun pitäisi kai ajantajun nyt viimein palattua hiipiä tuonne yrittämään unenpäästä kiinni. Voihan helle sentään. :)

Äiti ja isä kävivät kylässä täällä saaristossa ennen I:n synttäreitä ja toivat mukanaan paitsi mansikoita, myös ison kasan raparperia. Ja kun oikein pähkii mitä siirtä raparperivuoresta tekisi ja soveltaa ja soheltaa oikein urakalla, niin eikös siitä saa ihan karviaisia vastaavaa mössöä kun sekoittaa tuoretta raparperia ja raparperihilloa silleen "fifty-sixty"? ;)

Olin nimittäin kiinnittynyt hyvännäköiseen ohjeeseen Nigelin kirjaa selaillessani. Se oli nyt sesongissa oleville karviaisille tarkoitettu, mutta täällä kivellä ei ole yhtään karviaista ja niin kuivaakin on, että villivadelmatkin kuivavat pystyyn raakileina. Joten kätevä emäntä tekee siitä mitä on: raparperia!

Ja hyvääkin siitä tuli! :) Murukuorrute pysyi muruina pinnalla ja piirakasta riitti paitsi jälkiruuaksi vaniljakastikkeen kanssa myös retkievääksi Bengtskärin paluumatkalle. Kun Dommaskär oli kierretty läpi piirakka maistui ihan kaikille.

Retkieväspiiras kannattaa tehdä edellisenä iltana, jotta se ehtii asettua eikä hajoa matkalla.

Jos siis puskissa on karviaisia ylimäärin tai raparperi rehottaa villinä, kannattaa makeannälkään kokeilla vaikka tällaista perinteistä murucrumblea. Jos karviaisista tekee ja haluaa kikkailla tästä juhlavamman jälkkärin, saattaa lisukkeena vaniljakastikkeen sijaan olla paikallaan mascarponevaahto ja miksei vaikka kuuma karviaiskompotti... Mutta minusta ihan erinomainen iltapäiväkahvikakku ihan sellaisenaan, ilman kummempaa. Parhaimmillaan minusta kunnolla levänneenä ja imeytyneenä.

Jätin veden lisäämättä murukuorrutteeseen kun pelkäsin tuleeko raparperista liikaa nestettä niin etteivät murut pysy muruina. Hyvin meni, ensi kerralla kokeillaan karviaisilla ;)

Karviaismurukakku (tai raparperista - sopivasti pitkään kapeaan teema - vuokaan tai 22 cm pyöreään vuokaan, Nigel Slater Kitchen Diaries II)

300g karviaisia (tai 2/3 tuoretta raparperia paloina ja n. 1/3 hilloa sekaan)
180g voita, pehemeänä
90g ruokosokeria (käytin puhdistamatonta)
90g vaaleaa muscavadosokeria (käytin fariinisokeria)
2 munaa
80g jauhettua mantelia (laitoin mantelilastuja murskattuna)
150g jauhoa (plus 1 tl leivinjauhetta, alkuperäisessä ohjeessa itsenousevaa jauhoa)
vaniljahippuja

murukuorrutteeseen
110g vehnäjauhoa
80g voita
2 rkl sokeria

Lämmitä uuni 180 asteeseen. Perkaa karviaiset poistamalla hattu ja häntä, siirrä odottamaan ;) Vuoraa 22 cm pyöreä vuoka huolellisesti leivinpaperilla.

Kakkupohja: Vatkaa voi ja sokeri 8-10 min ajan kuohkeaksi, vaaleaksi vaahdoksi. Käsivatkaimella menee pidempään kuin yleiskoneella. Riko kananmunat astiaan ja Nigel neuvoo rikkomaan keltuaisten rakenteen ja sekoittamaan sitten munaseoksen vaahtoon koko ajan vatkaten vähän kerrassaan. Saman asian ajaa kun lisäät munat yksi kerrallaan ja vatkaat massan aina tasaiseksi ennen seuraavan munan lisäämistä.

Sekoita varovasti mukaan manteli, jauho ja vanilja.

Tasaa sitten kakkutaikina kakkuvuuan pohjalle tasaiseksi kerrokseksi.

Ripota pinnalle karviaiset tasaisesti (tai raparperi-hilloseos.)

Tee murupäällinen: sekoita tehosekoittimella jauho ja voi muruksi. Lisää sokeri. Aluperäinen ohje käskee lisäämään muutaman pisaran vettä ja ravistamaan kulhoa niin että syntyy pieniä mukulakiven näköisiä paakkuja. Näin rakneteesta tulee mielenkiintoisempi.

Paista n. tunnin verran ja tarkista kypsyys tulitikulla tai haarukalla.

Tarjoa jäähtyneenä.

Kesän suosikkisalaatti syntyi ihan puhtaasti vahingossa. Kävin läpi jääkaappia mökillä ja huutelin ruokia, joita näin. Kurkun kohdalla V sanoi, että tee jotain kurkusta; kun on näin kuuma, kurkku tuntuu raikkaalta ja hyvältä idealta.

Meillä oli grillissä tulossa simppeliä ja nopeaa eli Tehtaalta löydettyä peruspossua - muistaakseni jonkinsorttisella hunaja-etikka-sinappimarinadilla joka ei sinänsä ole merkittävää, koska oli muuta harrastetta. Mutta lisäke puuttui enkä ollut miettinyt asiaa sen enempiä. Niinpä otin sitten ne kurkut ja tuumasin että tänään kokataan väreillä; vihreä olkoon päivän teemaväri. Niinpä sitten keräsin omasta maastani viininsuolaheinää ja korianteria, viipaloin kurkut ja rakensin simppelin salaatin niistä aineista. Ja sitten mietin että koska on kuuma ja suolaakin tekisi mieli niin fetaahan on. Joten fetaa murustin myös salaatin päälle.

Vähemmän tunnettu harrastukseni on ompelu; olen koittanut ehtiä tekemään sitäkin tämän loman aikana, bloggaamisen kustannuksella - pahoittelut siitä, mutta se on ollut tarpeen. Varsin terapeuttista! :)

Sisareni oli lisäksi kehunut männäviikolla ihastuneensa tahiniin; kuulemma vihannekset ja jopa banaani on ihan jumalaisen hyvää tahiniin dipattuna. Siitä muistin, että tahinista saa sitruunanmehun kanssa aikaan varsin oivaa kastiketta ja tein kurkkuiselle salaatille sellaisen. Samaa soosia voi toki käyttä myös dippaamiseen ja sitä voi terästää valkosipulilla ja makeuttaa hieman hunajallakin jos tykkää. Mutta tällaisena perusversiona se käy hyvin salaattiin.

Ensimmäisellä kerralla minulla oli vielä kaapissa savumanteleita joita M oli tuonut juhannuksena tullessaan. Suolaisina ja hieman savuisina ne olivat ihan mielettömän onnistunut yllätyksellinen elementti raikkaaseen, pähkinäiseen ja mehukkaaseen salaattiin. Samaan tarkoitukeen kävisi vaikka ne huoltoasemilla myytävät savustetut mantelit tai vaikka sour cream and onion - mantelit... olennaista on, että mantelit on ainakin paahdettu ja suolattu! :)

I ottaa kuvan kun äitikin kerran. Tässä salaatissa mukana myös portulaukkaa. Joo, Taalintehtaan torilla sijaitseva Niittulan koju pilaa mut ihanilla vihreillä... Paluu Espooseen tulee olemaan karu.

Omaan illallsipöytään sekoitin aineet vaan keskenään (ks. kuva alla) - mukaanlukien sen salaatinkastikkeen.

Hyvää vaikkei ehkä ihan niin kuvauksellisen kaunista :)

Ei siitä nyt ruma tullut, mutta seuraavalla kertaa kun anoppi tuli kylään olin jo varautunut vähän esillepanonkin suhteen; kauniimman salaatista saa, kun soosin asentaa salaattivadin keskelle kippoon ja pilkkoo vielä lisäksi limen tai sitruunan lohkoja vadille jotta jokainen voi lisätä sitruunaa oman makunsa mukaan. Toisaalta; en tiedä voittaako lopulta maussa kuitenkin sekoittamalla aineet; vähän siltä tuntuu. Kurkku ainakin saa samanlaista luonnetta kuin hölskytyskurkkuja tehdessä kun se saa vähän tahinia, happoa ja suolaa niskaansa. Niin tai näin, tätä salaattia on tehty aika monta kertaa, vaikka se on niin tavallisen ja yksinkertaisen oloinen.

p.s. V osti I:lle Vtecin Kidizoom plussan kesän alussa koska I täytti meikäläisen puhelimen omilla kuvillaan ja lisäksi oli suunnattoman kiinnostunut hakkaamaan järkkärin laukaisunappia sarjassa tai pitämään sitä vaan pohjassa... :) Kameran saapumisen jälkeen on ollut ehkä aavistuksen liikkistä seurata pikkumiehen kuvaussessioita ja kun muistikortti tyhjättiin läppärille ekan kerran kiljuimme naurusta kyynelet silmissä... :) Siellä on ihan muutama koominen filtteri...

Nopeasti hän on lisäksi oppinut että esimerkiksi ruokaa ~~voi~~pitää kuvata ja kun äiti liikkuu kameran kanssa, niin liikkuu pikkumieskin. ;) Kamera on ollut täydellinen menestys myös siinä tarkoituksessa mihin se ostettiin. Jos nyt jotain kritiikkiä, niin vähän vähemmilläkin filttereillä olisi pärjätty ja muutama ominaisuus kamerassa kieltämättä oltaisiin voitu piilottaa jonkin parental moden alle, kuten esimerkiksi koko kortin formatointi.

Vihreä kurkkusalaatti

1,5-2 kurkkua
2 kevätsipulin mukulaa siivuina
1 limen kuori (tai luomusitruunan kuori)
viininsuolaheinää n. 1 ruukku
(portulaukkaa)
kourallinen hyviä kivellisiä oliiveita (kivet poistettu)
pieni kourallinen savustettuja manteleita (tai paahdettuja, suolattuja manteleita)
tuoretta korianteria
1 pkt fetaa

Kastike
2-3 rkl tahinia
2 limen mehu (tai sitruunan mehua)
vettä (muutama rkl niin että saat kastikkeesta sopivan löysää)
suolaa
pippuria

Sekoita kulhossa tahinia ja limen tai sitruunan mehua tahnaksi. Tahna sakenee hapon vuoksi ja joudut lisäämään vettä että saat kastikkeesta uudelleen silkkistä. Mausta suolalla ja pippurilla.

Siivuta kurkut juustohöylällä ja sekoita korianteria, limen tai sitruunan kuorta ja viininsuolaheinää keskenään ja ripottele päälle n. puolet fetasta ja manteleista. Sekoita ja lisää joukkoon halutessa osa kastikkeesta.

Koristele sitten salaatti ripottelemalla päälle vielä vähän fetaa, tuoretta korianteria ja viininsuolaheinää sekä halutessa sitruunan tai limenlohkoja.

Tarjoa lisukkeena tai sellaisenaan.

Vihje: Pääruokaan saattaisin lisätä enemmän fetaa tai jos fetaa ei ole, olemme tarjonneet tätä mm. grillatun halloumin ja saganaki - juuston kanssa lisukkeena.

Huomenna on taas Taalintehtaan toripäivä. Viimeinen joka mahtuu tähän lomaan ja se saa minut oikeastaan vähän surulliseksi. Paluu Espooseen ja torittomaan elämään tulee olemaan automarketin tuoksuinen. Viime kesänä ihastuin Niittulan tilan kojuun kun löysin sieltä broccolinoja.

Sateestakin huolimatta myyjiltä voi aina kysyä, vihannesten käyttöön saa vinkkejä kun reippaasti avaa suunsa:)

Onneksi Niittulalaiset tulivat kommentoimaan blogiin jotta tiesin kuka näitä ihanuuksia torille oikein tuo. Sinänsä surullisuuteen ei ole enää niin suurta syytä, sillä Niittulan pakkaamo ja kesäkahvila sijaitsee Sauvossa, jonne voi piipahtaa mökkimatkalla kunhan on ajoissa liikkeellä. Kiitos Waze - sovelluksen tajusimme nimittäin tänä kesänä, että kun ajelee Espoosta moottoritietä Paimioon asti ja poukkaa siitä Sauvoon, reitti Taalintehtaalle on kutakuinkin yhtä nopea kuin Salon tai Muurlan kautta, mutta bonuksena pääsee käymään tässä paikallisessa herkkuruuan mekassa Sauvossa ;) Minkä, köh, jälkeen se reitti ei ehkä olekaan ihan niin nopea mutta sellaista on Elämä... :)

Paikalla 5 min ennen sulkemisaikaa tai ehkä jopa 5 min sen jälkeen... Ystävällisesti meitä palveltiin tästä huolimatta.

Joojoo, olen minä ihan tosissani! :) Pikkuruinen Sauvo ja ylipäätään tienvieret Paimiosta Kemiöön ovat täynnä pieniä kesämyymälöitä ja paikallisten viljelijöiden tilapuoteja sekä kahvioita joissa kannattaa poiketa. V poikkesi reitiltä löytyvällä Salmensuulla taas tänäkin kesänä ja mukaan jäi picanhaa sekä Bavettea. Lisäksi V pysähtyi jossain vihanneskojulla, josta löytyi mm. kurpitsaa, perunoita ja sipuleita.

Pakkaamossa valkoima oli vaikuttava, olisin halunnut ostaa kaikkea yhden :) Pöydällä saalistani...

Minä taas kävin Niittulan pakkaamossa I:n kanssa matkallani Pohjanmaalle. Niittulan pakkaamon kylmäkaapista muuten löytyy jonkin verran myös Salmensuun Hereford - tuotteita (ainakin torstaisin) ja niinpä ostin sieltä paitsi vihanneksia myös Salmensuun chili- ja hereford - makkaraa jotka olivat molemmat hyviä kun niitä vanhempien mökillä rillattiin. Tuo yhteismyynti on minusta ihan erinomainen idea, sillä Salmensuun tilalle on kuitenkin vähän matkaa Sauvon läpi kulkevalta reitiltä, eikä Espoosta perjantaina Sauvon läpi ajava mitenkään ehtisi käydä molemmissa ennen iltaa/sulkemisaikaa. Ilmeisesti varsinainen Hereford - päivä on tosiaan torstaisin ja melkein toivoisin, että se olisi (vaikka suppeampanakin) myös perjantaisin kun mietin tätä meidänkin jokaperjantaista mökkirallia. :)

Tarjonta vaihtelee sesongin mukaan ja Tehtaalla pitää olla nopea; koju tyhjenee tehokkaasti jo ennen puolta päivää.

Niittulalaisten tuotannosta tämän kesän hitiksi meillä on noussut portulaukka, joka on vähän vuonankaalimainen "tupsu" sellaista mehevää, hieman mehikasvia muistuttavaa salaattivihannesta. Se on kuulemma välimeren alueella normaalisti kasvava omega3 - lähde ja muistuttaa purutuntumaltaan hieman isomaksaruohoa. Maussa on aavistus suolaheinää tai "merellistä" fiilistä sekä pyöreää ja pehmeää mehevyyttä. Oikein hyvää ja tuo hauskaa rakennetta kesäsalaatteihin.

Pakkaamon kahvilassa on myynnissä myös Sagaformin astioita.

Härkäpapuja (ja muitakin papuja) saa sieltä myös tuoreena sekä monenmoista hieman erikoisempaa yrttiä joista kotikokki on tietysti ihan täpinöissään. Jos Sauvon ohi ajatte niin käykää katsomassa. Kesäkahvioon on isommalta tieltä viitta, mutta kun käännytte Sauvon keskustaan niin muistakaa että ennen Osuuspankkia pitää kääntyä vielä vasemmalle ja sen jälkeen heti sen avoimen torikohdan jälkeen - semmoisen Jugend - henkisen talon vierestä oikealle. Ja siinä se sitten onkin - pakkaamo, matalassa vaaleanvihreässä talossa. :) Se vinkki että käänny ennen Osuuspankkia oli hyvä tällaiselle ulkopaikkakuntalaiselle joka oli jo ajanut Sauvo cityn pariin kertaan ympäri löytämättä pakkaamoa :) Hei Niittulalaiset - ehkä pieni, myös puhelimella löydettävä tai auki klikattava kartta www - sivulla siitä keskustasta ei olisi huono! :)

Pakkaamon kesäkahvila (Sauvontie 42) on avoinna ke-pe klo 10-17:30 ja la 10-15, puh. 044-5566538, Tervemenoa! :)

"Kyllä tässä voisi avioero tulla kahdessa kuukaudessa" sanoi V hymynkare suupielessään kun olimme saaneet verkon laskettua ja veneen rantaan; "life of Pi all over again..."

Me olemme "ensikertalaisia" kalastuksessa - ainakin yhdessä. Meistä molemmat ovat kalastaneet lapsena ja lapsuudenkodissamme on kalastettu, mutta siitä kun itse olisimme verkkojen kanssa pulanneet on varmasti sellainen 25 vuotta. Vaikka saaristomökillä on vietetty aikaa vuosia, me olemme yleensä suosineet paikallisia kalastajia ja ostaneet kalat rannasta. Mutta nykyisin vanhoja kalastajia ei enää näy kun vanhukset ovat lopettaneet eikä jatkajaa ole. Kalastus on myös siirtynyt isompiin yksiköihin eikä paikallisissa kaupoissakaan juuri näy kalaa, mikä tuntuu joskus jopa suorastaan ironiselta.

Meillä on siis syymme kalaverkon hankintaan. Viime vuosina olemme ahvenen ja siian lisäksi oppineet arvostamaan enemmän myös haukea ja lahnaa joten tuumasimme että emmeköhän me pärjää, vaikka sieltä nyt nousisi melkein mikä vaan eväkäs.

Rannasta löytyy ikivanha RoBuster jonka tulppa oli jo aikoinaan korvattu shampanjapullon korkilla ja pohjaa paikkailtu ties millä. I oli vahvasti sitä mieltä että koko purkki on jokseenkin pelottava "äiti, mennään moottoriveneellä, SE on hyvä ajatus!" sanoi pikkumies. Ja kun yritin sanoa että soutuvene on hyvä ajatus verkkojen laskussa mieheni kommentoi että minun pitäisi kuulostaa vakuuttavammalta kun sanon noin lapselleni. Mutta kieltämättä itseänikin kiinnosti suorastaan akateemisesti josko se kymmenenvuotta rannassa maannut paatti edes kelluu. Ja kas ihmettä; kyllä se kellui vielä, edelleen.

V oli tarttunut matkalla tänne Kirjatorilla KIRJAAN kalastuksesta, kuten kunnon kaupunkilainen varmaan tekee. Se on klassikko Olli Aulion Vapaa-ajan kalastaja ja sen lueskelemiseen ja lisägooglailuun meni yksi päivä ilman verkkojen uittoa. V mietti ääneen että opetetaanko kalastukseen liittyvä lainsäädäntö ja muut olennaiset asiat koulussa jossain vaiheessa jonka hän on skipannut asuessaan ulkomailla, mutta vakuutin ettei näin ole. Tiedon löytäminen ei nimittäin ollut mitenkään hirveän yksinkertaista (ainakaan paikallisista kalastusalueista ja erityissäädöksistä), mutta päivän päätteeksi meillä oli sekä kalastuslupa että pääasiallisesti selvillä mitä, mistä, miten ja milloin.

Verkkoihin saimme vinkkiä sukulaisilta; Pietarin verkon punainen on kuulemma paras ja mahtavin ja ylipäätään verkkojen hankinnassa kannattaa panostaa helppoon selvitettävyyteen ettei verkonlasku jää yhteen ainoaan kertaan ;) Merellä rannassa parhaat silmävälit olisivat kuulemma 37mm ja 45mm joista pienemmällä saa ahventa ja isommalla siikaa, ehkä haukeakin. Meillä oli uimassa Pietarin 1.8 metriä korkeat 35mm siniharmaa ja 45mm punainen koska näitä sattui olemaan kaupassa jossa V pysähtyi.

Ja siinä me sitten seisoimme rannassa (kelluvan) RoBusterin, narun, kohon sekä tyhjän kanisterin ja muutaman ankkurin kanssa ja ynnäsimme mitä kumpikin osaa. V kysyi olenko hyvä laskemaan verkkoa ja sanoin, etten ole tainnut koskaan itse laskea verkkoa, mutta olen saanut pohojalaisittain "hyvän vaimon" koulutuksen ja osaan soutaa verkkoja ihan hyvin, perata niitä ja suolistaa ahvenia saksilla. :) Mutta ei, verkon laskua en ole koskaan tehnyt itse. V tuumasi laskeneensa verkkoja nuorempana, mutta siitä saattoi olla aikaa jopa yli se 25 vuotta. Mutta näillä mennään, todettiin. Vaimo soutaa ja ukko laskee - ihan perinteisesti.

V oli lukenut kirjastaan, että koska ahven on päiväaktiivinen kala, ahvenverkko kannattaisi laskea jo heti aamusta ja näin kesällä lämpimien vesien aikaan käydä kokemassa illalla, n. 12h kuluttua laskusta. Nosto sitten vuorokauden kuluttua. Paikka oli tiedossa - omasta saunarannasta hieman matkaa ja siihen rannanläheiseen jyrkänteeseen. V muisteli että lapsena siitä sai virvelillä oikein mukavan kokoista ahventa joten se on ainakin kokeilun arvoinen paikka.

Verkkoankkuriksi löytyi rannasta puoliksi maan alta vanha, harjateräksestä aikoinaan tarkoitusta varten tehty paino ja toiseksi painoksi otettiin vanha soutuveneen ankkuri joka oli kirjan suositusta kevyempi - mutta vaikka kalastimme merellä, aloituskohteemme on suojainen saunaranta, jossa ei nyt mitän valtavia merellisiä voimia jyllää. Ihan varmasti kaksi verkkoa pysyy tuossa alle 25 kg ankkureilla ;)

Ankkuri sidottiin verkkoon omalla narulla ja kohoon omalla narulla, taas kirjan ohjeen mukaan. Ja sitten laskettiin. Kuvaa ei ole koska a) soutaminen ja b) en rehellisesti sanoen uskaltanut ottaa järkkäriä mukaan siihen kippoon laskukeikalle jos se vene vaikka uppoaakin. Minä tarvittaessa kyllä uin pelastusliiveihin puettu penska hinauksessa rantaan ja mies on kovempi uimari kuin minä, mutta järkkäri ei varmaan tykkää suolavedestä. Ajattelin, että koostan tähän seuraavaksi listan opituista asioista iloksenne ;)

Verkon lasku, ensikerta

Hanki lupien ja verkkojen lisäksi tukevaa narua, pari ankkuria, merkkiliput ja parikin tyhjää kanisteria lisämerkeiksi jos tarvitsee
Tee naruhommia valmiiksi rannassa niiltä osin kuin voit; kanistereiden sitominen naruun, muovinarun päiden polttelu ja muu säätö veneessä, vaimon soutaessa tuulessa ja taaperon pelätessä varmaa kuolemaa on huono idea.Lapsen kameran mukaan ottaminen taas oli hyvä idea, koska lapsen pelkoa sai hälvennettyä hurjasti pois kun a) sai ottaa kuvia isistä ja b) se vene ei uponnutkaan! :)
Verkko kannattaa purkaa myyntipakkauksesta kerran ennen laskua, nimittäin kun se toinen verkonpaula onkin sitten solmussa siellä keskellä merta 9 m/s tuulessa niin se, tuleeko verkko laskettua liian kireälle vai ei saattaa muuttua epäolennaiseksi faktaksi vaimon pinnan kiristyessä ja alkaessa punehtua kun se kokoshow tehtiin jo ennen yhdenkään verkon laskua.
Jos kyseessä on piikikäs puuvene tai niittejä vilisevä alumiinikippo kannattaa kokeilla onko verkko helpompaa laskea veneestä niin, että verkko on veneen sisällä vai niin, että koko verkko on veneen ulkopuolelle, vedessä. Muistaakseni isäni pitää verkkoa veneen sisällä ja laskee sitä siitä vähitellen. Mutta koska kiikkerä pikkuinen alumiinipaatti, V antoi verkon olla vedessä ettei se tarttuisi niitteihin, mutta vähän epäilen että osa alapaulan takkuisuudessta saattoi johtua siitäkin.

Kun rikkinäiseen saaviin laittaa vettä veneessä, se vuotaa veneeseen...
Pikatyhjennys toiseen saaviin - rikkinäinen kelpaa verkkojen säilytykseen.

Verkon kokeminen /nosto (ahvenverkkoa mentiin kokemaan, mutta se päädyttiin nostamaan.... )

Varaa mukaan pari saavia, toinen verkoille ja toinen kaloille siltä varalta jos ne saa irti verkosta.
Tarkista että saavit ovat ehjiä, sillä sellainen iso saavi täytettynä vedellä veneessä on vähän ikävä kun sitten ilmeneekin että siinä on reikä. Ai mistä tämä tuli mieleeni ja minähän sanoin että jokin saaveista on muistaakseni rikki jne...
Varaa mukaan myös äyskäri, sanko, nappo, kuuppa, kauha - jokin millä saat tarvittaessa vettä pois rikkinäisestä saavista ja jos reikä on oikein iso, myös veneestä.
Aloitimme kokemisen isosilmäisemmästä verkosta, joka oli vielä tyhjä. Soudin keulasta ja V operoi verkkoa perästä koska veneessämme ei ole minkäänlaista mottoria. Samalla etenimme keskeltä selkää kohti rantaa.
Ahvenverkko oli ihan täynnä itsensä niin sotkuun vetäneitä ahvenia että sitä ei ollut realistista yrittää kokea merellä ja ahvenet varmasti myös riittävät meille vaikka sisareni on tulossa kylään. ;) Minä en ainakaan tarvitse kerralla enempää kuin 20 valtavaa ahventa!
Lisäkoho valmiiksi narussa olisi kova, kun keskellä kahta verkkoa tajuat että se jälkimmäinen kannattaa nostaa. Meillä oli koivuhalko "pappina" mukana veneessä ja jätimme sen kelluttamaan verkon päätä kun kohoa ei ollut. Kun toinen verkko nostettiin, siirsimme halon tilalle kohon. Mutta teimme merkinnän pieneen ajatuksiemme musitikirjaan; ota mukaan yksi ylimääräinen koho. Ja joo, kyllä siinä alkoi muiti palata pätkittäin - niinhän isäkin aina tekee.
Sen vapaa-ajan kalastajakirjan ohjeissa nimenomaan kielletään ripustamaan verkkoa kaloineen seinustalle ettei kalojen paino riko verkkoa. Me sitten teimme juuri niinkuin ei pidä eli ripustimme verkon seinälle, mutta vasta sen jälkeen kun kalat oli ensin puljattu irti verkosta.
Kalojen irrotus on aikaavievää puuhaa ja ahvenet olivat niin solmussa verkossa että sumputus ei ollut oikeasti mikään vaihtoehto. Muutama oli selvästi kuollut ja loputkin leyhyyttelivät eviään "vuonoja kaihoten" - asennossaan vatsa ylöspäin.

Ahvenia tuli paljon ja ne olivat tällaisen sisävesillä kalastamaan tottuneen vinkkelistä ihan valtavia. V arvioi että perkaamisen jälkeen siinä saattoi olla jopa 5 kg ahventa - pitää katsoa jos mun keittiövaaka on jotenkin toimintakunnossa niin kokeillaan paljonko se näyttää. Jos siis ei laske ajalleen eikä omalle työlleen mitään hintaa, niin kyllä tuo 27 euron verkko on varmaan tuolla jo itsensä takaisin maksanut. Vaikka siitä ei tulisi filettä kuin kolmannes niin 39,- kilo hinnalla päästään jo plussalle.

Alkoi olla ihan yö kun kuun valossa ihastelin perattua saalistamme... Aika monenmonta kalaa!

Mutta se taas olettaa että osaan oikeasti fileoida ahvenen nätisti. Mutta siitä lienee tarpeen kirjoittaa uusi tarina, sillä ilta yllätti kalamiehet (ja naisen) ja kun kalat oli klo 23 perattu, en tuntenut mitään himoa alkaa fileoida niitä heti. Niinpä tänään on edessä paitsi tori, myös ahvenen prosessointia ja toivottavasti myös paistamista! :)

Disclaimer: juttu sisältää kuvan kalan lopettamisesta ja perkauksesta jotka voivat aiheuttaa ahdistusta herkemmissä. Lue siis eteenpäin oman harkinnan mukaan.

Kyllä minä jupisin, kiroilin ja manasin juuri niin pahasti niitä kaloja fileoidessani että joku vanhemman polven edustaja olisi todennäköisesti ohjeistanut minua aikuisten ihmisten käytöstavoista. Mutta kun se ihan sattui kun herkullista kalaa meni hukkaan; meidän vanha mökkifileerausveitsi oli ihan Onnettoman Tylsä eikä se tuntunut edes mitenkään merkittävästi siitä kohenevan vaikka V sitä koitti terottaa. Ja 20 ahventa on aika monta fileoitavaksi huonolla veitsellä, ilman kalapiikkiä. Arvaatte varmaan mitä kirjoitin ostoslistalleni shopattavaksi kun ensi viikolla menen kaupunkiin ensimmäisen kerran kuukauden jälkeen.

Mutta mitäs jos aloitetaan siitä, mihin edellinen juttu jäi ja palataan siihen mökkirantaan kun verkko oli nostettu, selvitetty ja kalat uivat osa kuolleina ja osa lähes kuolleina siellä saavissaan. Tuijotin niitä ja totesin V:lle ettei noista ole sumputettaviksi; muutama voisi ehkä mennä sumppuun, mutta valtaosa on jo kärsinyt irrotettaessa niin suurta vahinkoa että ne on ainakin perattava heti. Mutta; ennen perkaamista on varmistettava että kala on oikeasti kuollut ja se vähän aina epäilyttää meikäläistä - miten sen kalan oikeasti ja varmasti saa hengiltä kivuttomimmin ja siisteimmin.

Meillä kotona kalat on muistikuvieni mukaan lopetettu kalauttamalla niitä tukevalla koivuhalolla (eli papilla) muutaman kerran napakasti takaraivoon, jotta niskat katkeavat. Sitten kala on verestetty leikkaamalla kiduskaari poikki. V sanoi, että näin pienille kaloille yksi kätevä lopetustapa on vaan katkaista niskat ihan käsin - pari sormea kalan suuhun, tuleva ote kalasta ja nopealla liikkeellä niskat nurin. Kala kuolee tehokkaasti eikä varmasti jää kitumaan. Tosin, nyt kun tässä kirjoittaessani googlasin vielä erikseen kalan lopettamisesta huomasin yhden viestiketjun jossa varoitettiin taittamasta niskoja jos aikoo fileoida ahvenet eikä ole kalapiikkiä. Näin jälkikäteen analysoiden tämä selittää taas yhden syyn sille, miksi minulla oli fileoidessa niin kovin hankalaa. Nimittäin kun tylsällä veitsellä joutuu käyttämään aika lailla voimaa, niin voitte vaan arvata kuinka monesta ahvenesta irtosi pää kun fileoin niitä otuksia...

Minä pelkään aina kovasti että rikon sappirakon kalaa käsitellessä ja siksi perkaan kalan tosi varovasti ennenkuin edes kuvittelen fileoivani sitä. Lisäksi koska ahvenessa on ihan erinomainen maku, säästän perkeistä ahvenen ruodon, nahan ja pään (ilman kiduksia) liemeä varten.

Tyylejä on varmaan monia, enkä missään tapauksessa nyt halua väittää että tämä on maailman paras tapa, mutta näin minä sen olen joskus oppinut ja se sujuu jo:) Ja näin se menee.

Ensin otetaan lopetettu kala tukevasti käteen ja leikataan saksilla (tai puukolla) vatsa pintaa myöten auki.

Sitten nipsaisen kidukset irti sekä kallosta että "vatsapuolelta".

Sitten nipsaisen vielä kidukset irti selänpuolelta jonka jälkeen vedän peukalolla pitkin selkärankaa varovasti sisälmykset ulos ja lopuksi kun ilmarakko ja suolet on irrotettu, nostan kidukset ja suolet kolmen sormen otteella kalasta. Sitten kala huuhdotaan ja se on valmis jatkokäsittelyyn.

Meillä kalojen perkaus ja kaikki muu meni niin myöhäiseksi että varastoin peratut kalat jääkaappiin ja palasin aiheeseen seuraavana päivänä. Tietysti googlesimme jotain aiheseen liittyvää videota ja tämä "ahven fileiksi retkiolosuhteissa" -video osoittautui hyödylliseksi oppimateriaaliksi. Minä en tosin poistanut sitä viimeistä ruotoriviä, koska se tuntuu vähän turhalle. Ahveneen jäävät ruodot ovat niin pieniä, etteivät ne ole meillä vielä koskaan haitanneet.

Ideana on, että leikataan viilto kahden ahvenen päätä lähinnä olevan fileen pyrstön puolelle, sitten viilletään yläreuna mahdollisimman läheltä ahvenen päätä ja vedetään sitten veitsellä selkälihat irti pyrstöön päin suuntautuvalla vedolla.

Ennen nahan poistamista kannattaa poistaa kylkiruodot, jotka lähtevät ohuena liuskana kalasta. Vasta sitten poistetaan nahka vetämällä veistä nahkaa vasten alkaen pyrstöstä. Ja niin se toimii, lopputuloksena on nätti file.

Mutta häpeäkseni täytyy tunnustaa, että se ei sujunut yhtä mallikkaasti kuin videolla. Ja siitä johtuen tai siitä huolimatta päätin taas tehdä tällaisen "rähmällään ahventen kanssa" -listauksen :)

Koska veitseni oli paitsi tylsä myös tylppäteräinen, en saanut leikattua yhtä nätisti sivueviä pois kuin videossa. Olisi pitänyt ottaa toinenkin veitsi apuun tai vaan olla parempi, teräväkärkinen veitsi.
Koska veitsi oli Tylsä, se ei tahtonut millään mennä suomuista läpi. Tarvittiin Voimaa, joka taas haaskaa helposti kalaa JA katkaisee pään entistä helpommin, etenkin tuossa kun yrittää leikata sieltä niskan päältä fileen irti.
Tylsä veitsi MYÖS jättää pyrstönahan katkaisematta selkälihojen irrotuksessa. Niinpä väsyneenä ja vahingossa voi helposti rikkoa koko fileen kun se nahka ei katkeakaan ja koko file lähtee veitsen mukaan...
Kalapiikki on oiva kaveri. Mutta jos sitä ei ole JA jos se pää sitten kumminkin katkeaa, voit katsoa vaikka tämän videon kuinka tilanteen voi "pelastaa". Mutta varo sormiasi. IMHO on paljon hankalampaa fileoida kalaa jolla EI enää ole päätä kuin sellaista, jolla se pää on.
Selkäranka voi katketa myös keskeltä liiallisen voimankäytön seurauksena. Älkää edes kysykö.
Jos sille kalalle käy joku kauhea vahinko, älä ala itkeä äläkä luovuta, vaan hengitä syvään ja ota irti se mitä saat, niin hyvin kuin saat. Myös pelkän pyrstöpalan voi laittaa keittoon tai paistaa lapselle.
Varaa paljon aikaa fileoimiseen, ainakin ekalla kertaa siihen menee aikaa.
Varaa iso kattila viereen, jone olet jo laittanut nipun yrttejä, muutaman pippurin ja sipulia sekä porkkanan. Siitä mitä jää jäljelle, keitetään herkkuliemi. 20 ahvenesta tulee niin paljon ylijäämää, että mökkikokoisia kattiloita tarvittiin kaksi.
Varaa viereen myös pakastuspusseja ja n. 20 cm voipaperisuikaleita jotta oit pakastaa ne fileet joita ei heti käytetä.

Ja vaikka se tie olikin tuskien, loppu hyvin kaikki hyvin. Saimme ainakin 30 filettä kokonaisena ja muutaman vähemmän valiokappaleen, muttei se makua mitenkään haitannut.

Tässä kuva tämän päivän lounaalta - pakastetut fileet sulamassa,
haitarit voi avata sulattaessa jolloin fileestä saa nopeasti mitä vaan hyvää.

V pakasti samalla ne noin 30 kauneinta V:n isältä opitulla kikalla; kun voipaperia taittelee "haitariksi" laittaen aina 2 filettä per taitos niin kaloja on helppo ottaa käyttöön pakastimesta juuri sen verran kuin tarvitsee. Pidä vaan huoli, että jokaisen (myös päällimmäisen) kerroksen päällä on paperi.

Kätevä "haitarikoko" on n. 4-6 filettä ja useamman haitarin voi laittaa halutessan samaankin pussiin. Tänään tosin tarvitsimme ison kasan fileitä sillä... Mutta niin, se onkin jo tyystin toinen tarina :)

Mutta kiva niitä fileitä sieltä pakastimesta oli tempaista tarpeeseen, sitten kun ne ensiksi sinne sai. Mutta uusi fileointiveitsi tarvitaan j kun muutaman kerran perkaa 20 kalaa niin eiköhän se ote siitä rutinoidu. Ja kuten Mimmu minulle lohduttavasti urakan keskellä sanoi; muista, että se on VAIN ahven. Ja tottahan sekin - ei se ole mikään superkallis hummeri tai vaarallinen pallokala. Eikä ikinä voi oppia jos ei edes yritä.

Foodiematkalla Tukholmassa (osa 1 - ravintolat)

Yksi lammas ja kaksi salaattia sekä Maldonin uutuussuolaa

No mutta! Hello, My name is Päivi!

Karkkia, karkkia enemmän karkkia eli tutkimusmatka syvimpiin tuntoihin...

Tukholman pikkuputiikit, turut ja torit

On lautalla pienoinen kahvila.... Eli parhaita kesäsalaatteja juhannukselta

Kesän simppelein jälkkäri joka oli niin hyvää että olisin voinut itkeä: mansikoita ja minttu-vadelmasokeria

Mitä Tomi Björck jätti kertomatta teille - katso kuvat!

Helpot myslicookiet mökillä

Couscousilla täytetyt kanan koipilihat

Sato-kippo ja lipstikkamakaronilaatikkoa

Angelloja cheddartäytteellä

Kanansiipiä ja sitruunaglaze

Kukkasacher eli neljän tiskin kakku ;)

Kauas merelle, ulkomerelle mis ei maata näy!

Mantelinen karviais- tai raparperimurukakku Nigelin tyyliin

Vihreä kurkkusalaatti (ah niin ihanan) suolaisella fetalla ja tahinikastikkeella

Niittulan tilan pakkaamo & kesätorimeininkiä

Aloittelijan tuuria eli pieni raportti ensimmäisestä verkkokalastuksesta

Miten ahvenista saatiin fileitä