 |
| Jutun kuva ei liitty kyseisiin juhliin |
Minä opin jotain yllättävää itsestäni ja omista asenteistani viikonloppuna. En ollut koskaan ajatellut että suhtautuisin karkkeihin niin kriittisesti kuin huomasin suhtautuvani; mutta, tadaah! Olen löytänyt itsestäni keski-ikäistymisen ensiasteen; ihka-aidon idealistikukkahattutädin! :)
Suomeksi sanottuna: minusta on väärin, että alle viisivuotiaiden lasten synttäreillä aikuiset opettavat lapsille miten karkkia syödään ja karamellista tehdään juhlan kohokohta ja yksi pääohjelmanumero.
Kyseenalaistin toki myös oman reaktioni monella tasolla niin kotiin kävellessäni kuin näitä hattuni kukat pystyyn nostattaneita juhlia seuraavana päivänäkin. Ja ehkä juuri siksi haluan kirjoittaa tämän jutun toivoen, ettei kukaan loukkaannu esittämistäni mielipiteistä - ne ovat vain omiani eikä kukaan lapsi varmasti synttärikarkeilla pilalle mene.
Eli aloitettakoon taas kerran ihan alusta: olin viikonloppuna kaksilla pienten lasten syntymäpäivillä. Molemmissa niissä oli pöytä koreana; oli upea kakku ja paljon sekä suolaista että makeaa syötävää. Äidit ja isät olivat tehneet parhaansa pienten ihmisten juhlien eteen. Ruoka oli tekemässä juhlan osana kaikkea muuta lapsille suunnattua puuhaa. Enkä minä ole ruoka tai sokerivastainen sinänsä; kyllähän meilläkin leivotaan pannukakkuja, synttäreille täytekakkuja, keksejä ja pullaa. Ja onhan juhla aina ihan eri asia kuin arki; juhlassa voidaan rikkoa arjen terveellisyyssääntöjä, tottakai.
I on nyt 2v ja 11 kk aika tarkalleen. I:llä ei koskaan ole vielä ollut karkkipäivää eikä hän ole kyllä karkkia syönytkään - ei edes tiedä mitä se on. Tämä on käynyt enemmän ja vähemmän vahingossa, eikä millään hampaat irvessä vääntämisellä. Suklaata kyllä on syöty pala silloin toinen tällöin, mutta vaikka meillä asuu myös 13v ja 11kk vanha teini, meillä ei ole karkinsyöntikulttuuria. Joskus jos näen jonkin erityisen jutun voimme tuhota pussin lakua, toffeeta tai muuta karamellia silloin tällöin. Mutta säännöllistä "karkkipäivää" niinkuin itselläni oli lapsena, meillä ei ole eikä sitä ole kaivattu. Karkinsyönti on pysynyt harvinaisena herkkuna koska maailmassa on niin paljon muutakin hyvää syötävää.
Toisilla noista viime viikonlopun synttäreistä oli (voi kauheaa!) ohjelmanumerona että jokaiselle lapselle oli heliumilmapalloon sidottu tikkukaramelli painoksi ja kakunsyönnin jälkeen lapsille jaettiin paitsi nuo tikkarit, myös Angry Birds - tikkareita. Ja vaikka I ei karkin päälle ymmärräkään, Angry Birdsien kyllä. Sain selittää pikkumiehelle, että se ei ole lelu ja saippuakuplat veivät voiton. Ja kun kauniit käärepaperit oli hukattu, oli kiinnostus toisten suupielissä roikkuviin tikkareihin nolla.
Ja kun tikkarit oli syöty oli askartelua. Synttärisankarin suosikkipuuhaa on tehdä helminauhoja, jollaisen myös I oli kaveriltaan saanut aiemmin lahjaksi. Niinpä perheen äiti oli nähnyt paljon vaivaa ja etsinyt rengasmaisia irtokarkkeja pujoteltavaksi Snörenin lakunauhaan ja naperot koottiin pöydän ääreen askartelemaan. "Ja tiedättekö mitä - nämä voi sitten syödä!" kertoi äiti suuren salaisuuden hämmentyneinä kädessään karkkeja ihmettelevälle taaperoporukalle, josta nuorin osasi juuri itse kävellä paikalle ja vanhin n. 4v älysi kyllä mistä on kyse ja pujotti nauhaansa monenmonta herkkupalaa.
Siinä vaiheessa nappasin I:n kainalooni, totesin että nyt me menemme pesemään kädet ja lähdemme kotiin laittamaan lounasta perheen muille miehille.
![]()
Minua ei vaivannut ollenkaan, että karkkia oli tarjolla pöydässä enkä tosiaan ole se mamma joka noukkii koristeena olevan karkin pois täytekakun päältä - ehen. Ja myönnän, että juhlissa on varmasti meilläkin ollut joskus karkkikulho pöydässä. Se mikä kuitenkin noissa bileissä vaivasi, oli että karkista tehtiin leikki, johon kaikkien oletettiin osallistuvan. Joka ei osallistunut, jäi ulos ryhmästä.
Ja ihan vähäsen kyllä kyseenalaistaisin sitäkin, tekikö se karkki sitten juhlasta paremman juhlijoille joiden keski-ikä taisi olla n. 3v? Olisivatko tuon ikäiset juhlijat osanneet vaatia karkkia ihanien heliumpallojen, saippuakuplien, pelejen ja leikkien sekä huolella mietittyjen suolaisten, hedelmien, kakkujen ja muiden ihanien tarjottavien lisäksi jos niitä ei olisi aktiivisesti tarjottu osana juhlaa?
Niissä seuraavan päivän toisissa synttärijuhlissa nimittäin ei ollut tarjolla yhtäkään karkkia eikä kukaan itkenyt pettymyksestä karkin puuttuessa. En ainakaan kuullut. Ja lapsia oli paljon enemmän ja lapset olivat suuremmalla ikähaarukalla. Lapset leikkivät ulkona, pelasivat, juoksivat, pomppivat trampoliinissa, keinuivat riippumatossa ja pienimmät ajelivat leikkiautoilla. Kaikilla oli silminnähden ihan älyttömän hauskaa. Toki tarjolla oli sokeria ja herkkuja, mutta ruuan suhteen oli vain yksi kohokohta lasten mielessä ja se oli.... Arvaatteko mikä?
 |
| I:llekin tehtiin viime vuonna kakku, ettei meillä missään sokerilakossa olla... |
.......Kynttilöiden puhaltaminen kakusta. Eikä edes se kakun syöminen. :)
Jokainen tyylillään, täytyy tässä todeta, vetää henkeä, kiittää ja pyytää anteeksi. Ja kukat kesälakissani melkein sifonkiin hirttyneinä kerään vielä kerran voimani yhteen vetoomukseen ennenkuin lopetan tämän länsimaisen ihmisen tuskaa tursuavan nipotukseni :)
Hyvät pienten ja vähän isompienkin lasten vanhemmat, miettikää vielä toiseenkin kertaan juhlia järjestäessänne onko se karkki oikeasti tarpeen pienten lasten juhlissa etenkin kun ja jos sankari ei sitä itse osaa edes pyytää. Lisäksi miettikää, kannattaako karkista tehdä ohjelmanumero, joka käytännössä opettaa kädestä pitäen miten karkkia syödään.
Kannattaa hetken kyseenalaistaa onko lasten sokerihumalan kautta itkupotkuraivariin ajaminen vain Ameriikan ihmemaasta meidän aikuisten päähän istutettu käsitystä siitä, mikä tekee lapsen juhlasta juhlan?
Pysähtykää juhlakiireen keskellä ihan sekunniksi miettimään, onko meidän lapsuutemme niukkuuden ihme karkki sittenkään parasta mitä voitte lapsellenne hänen ensimmäisinä juhlapäivinään tarjota?
Ja nyt lupaan, että ripustan sen kukkahatun tuonne seinälle odottamaan seuraavaa tunteiden kuumaa aaltoa ja pyydän Anteeksi I:ltä kun niitä synttärikutsuja ei sitten enää koskaan tullutkaan ;)