Siskot kokkaa

Minä rakastan uusia punajuuria. Ne ovat niin järjettömän makeita, hutkuorisia ja kaikkea muuta kuin muovipussissa kehittyneen multakellarin makuisia kun ne on juuri nostettu maasta. Siis vielä kerran; ihan eri kamaa kuin kevättallvella niissä viiden kilon muovipusseissa.

Noita naatillisia nippuja on vaan hankalaa löytää - vaikka on sesonki, kaupoissa ei vaan näy näitä herkkusuiden kukkakimppuja. Mutta jostain salakätköstä ihana ystävämme oli niitä löytänyt ja toi mukanaan nipun punaposkisia herkkupalleroita.

Ystävämme toivat myös pari söpöä nieriää ja päätin tehdä punajuurista ja fenkolista kalojen lisäkkeen. Fenkolit laitoin kuten Nigelin grillatussa fenkolisalaatissa, mutta jätin mozzarellan pois.

Punajuuret kiehautettiin lähes kypsiksi jonka jälkeen lohkoin juurikkaat, pirskotin niille vähän öljyä ja laitoin ne hetkeksi (ehkä tunniksi?) savustumaan grilliin Smokain kanssa. Hakusessa oli vain kevyt savun aromi ja että punajuuret pehmenisivät ihan loppuun asti.

Punajuurien savustuessa hain ison puskan kirveliä, jota tänä vuonna rehottaa penkissäni tavallista enemmän ja paahdoin ison kasan pekaaneita. Sitten vaan sekaisin paketti ricottaa, silputtua kirveliä ja pekaaneita. Kun ruoka vietiin tarjolle, nostin vain juustoseosta punajuurien päälle.

Se oli kaikista ihan älyttömän hyvää. Jos haluaa korostaa vielä ennestään annoksen makeutta, sille voin ripauttaa myös aavistuksen juoksevaa hunajaa - mutta meillä mentiin ihan puhtaissa ja selkeissä perusmauissa tällä kertaa.

Ja sitten älysin sekoittaa sitä kurpitsansiementahnaa ja jogurttia - uuh kun hyvää! Minulla oli vielä se valkosipulisen korianterilla maustetun jogurttikastikkeen loppu niistä edellisen illan hampurilaisista. Mietin josko siihen saisi uutta eloa jollain konstilla ja maustoin sitä reippaalla teelusikallisella kurpitsansiementahnaa. Ihan älyttömän hyvä makupari noiden punajuurien kanssa.

En kyllä ihan tarkkaan muista, korjasinko makua vähän pehmeämmäksi hunajalla vai en - mutta kannattaa ensin sekoittaa kurpitsatahnaa ja sitten luottaa omaan makuaistiinsa; tarvitaanko hunajaa vai ei.

Mutta nyt on se aika kun niitä punajuuria löytää, jos käy säkä. Suosittelen lämpimästi lähtemään saalistusmatkalle ja käymään niihin käsiksi; sillä luvassa on upeita makuja:)

Uusia punajuuria, ricottaa ja kirveliä

nippu punajuuria
paketti ricottaa (200g?)
n. 1,5 dl pekaaneita
nippu kirveliä
suolaa, pippuria
loraus öljyä

Kiehauta hyvin pestyt punajuuret juuri kypsiksi tai heiman pehmenneiksi mutta ei missään tapauksessa liian kypsiksi. n. 15-20 min?

Lohko sitten punajuuret savustusta varten koriin, kuori alaspäin. Ripsauta päälle öljyä. Savusta n. 100 asteisessa grillissä tunti-puolitoista.

Paahda pekaanit pannulla, sekoita keskenään silputtu kirveli ja ricotta.

Asettele punajuuret tarjoilulautaselle, mausta suolalla ja pippurilla ja lusikoi juustoseos päälle. Tarjoile vaikka kalan tai mascarponerisoton kanssa.

Tämän juoman voisi hyvin omistaa kaikille Tour de Francen seuraajille nimensä puolesta, mutta ilmeisesti alunperin tämän fillaridrinkin tarina juurtaa juonensa Italiaan, hieman toisentyyppisen suoriutumisen pariin. Italiassa tämä on vanhojen miesten juoma. He tapaavat juoda tätä raikasta ja juuri sopivan katkeroista drinkkiä aperitiivina - tai - ainakin jos käsitteen aperitiivi sallii assosioitua hieman laajemmin ja jatkua pitkälle siestan puolelle. Ja juotuaan riittävän monta "urheilujuomaa" nuo auringon päivettämät vanhukset sitten nousevat pyörilleen ja huojuvat kohti kotia.

Vaikkemme olekaan yhdistäneet tätä pyöräilyyn, juomasta on tullut yksi tämän kesän suosikkidrinkeistä. Se on minusta juuri sopivan raikas, hapan ja makea aurinkoisen kesäpäivän aperitiiviksi. Oikean ja omaan suuhunsa sopivimman sekoitussuhteen oppii vain kokeilemalla. Meillä suhde on ollut vähän enemmän valkoviinin puolelle kallistuva ja olemme lisänneet drinkkiin vain ison määrän jäitä. Toisissa ohjeissa suhteet ovat lähempänä 50-50 suhdetta ja joissain mukaan lisätään soodaa, jolla drinkki pidennetään. Sitruunalohkokin on toisinaan drinkkiin asennettu.

Mutta pitkänä tai lyhyenä, soodalla ja sitruunalla tai ilman, tämä on aika takuuvarmaa settiä jos pidät Camparista.

Bicyclette (drinkki kuten meillä sitä on läträtty)

noin 1 osa camparia

noin 2 osaa valkoviiniä

runsaasti jäitä

Laita juomat lasiin, sekoita ja täytä jäillä. Tarjoile heti.

Me kävimme eilen Taalintehtaalla toriostoksilla. Keskiviikko on toripäivä ja se on käytännössä viikon ainoa mahdollisuus saada ostettua jotain "vähin erilaista" ja hauskaa. Tosin, silloinkin pitää olla nopea ja käydä kiinni siihen minkä näkee, sillä jos teet ensin kierroksen ja menet vasta sitten ostoksille, parhaat kamat on jo viety päältä.

Kun spottasin luomuvihanneksi myyvän kojun (jonka nimeä en valitettavasti enää muista) kävin kiinni kuin haukka näihin ihanan, ihaniin pieniin parsakaaleihin. Luulen, että ne ovat jotain kiinalaisia parsakaaleja, sillä ne olivat sen oloisia. Googlasinkin ja löysin Gai Lan nimisen kiinalaisen parsakaalin kuvia jotka näyttivät aika paljon samalle. Tosin lehdet ovat noissa kuvissa suurempia.

Olin oikeastaan ihan onnesta sekopäisenä kun löysin noita ja otin kaksi pussia ja olisin voinut oikeasti ostaa vaikka ne kaikki, mutta pelkäsin että en ehdi käyttää niitä ennenkuin pilaantuvat. Ja käsittämätöntä säkääni vielä hehkutakseni tässä totean, että olin sitä jumalaiseksi osoittautunutta browniereseptiä etsiessäni bongannut kiinalaista parsakaalia osterikastikkeessa - ohjeen. Enkä voinut edes kuvitella että löytäisin Taalintehtaalta kiinalaista parsakaalia. Ssanomattakin lienee selvää että se meni sitten kokeiluun suoraan.

Tuli hyvää, joskin kastike on kiinalaiseen tapaan aika suolaista, joten se riisi on ihan oikeasti hyvä idea lisäkkeeksi. Lisäksi kun Nigel käskee alkuperäisessä ohjeessaan laittamaan kiehautetut parsakaalit kastikkeeseen, minä melkein neuvoisin kaatamaan kastiketta kuumien parsakaalien päälle annokseen. Siten kastikkeen määrää voi säädellä makunsa mukaan, eivätkä kaalit ui kastikkeessa. Itse asiassa Nigelin annoskuvassakin oli tehty niin.

Nuo kiinalaiset parsakaalit ovat niin herkän ja makean makuisia että haluan kokeilla niitä jollain kevyemmälläkin kastikkella. Tosin, tässä suolainen ja tumma osterikastike, raikas inkivääri ja pähkinäiseksi paahtunut valkosipuli täydensivät tuota parsakaalin pehmeää ja herkkää makeutta. Oi että, kunpa löytäisin näitä vielä toistekin!

Lisäksi meillä oli thai-jasmiiniriisiä ja vielä grillattu ahven. Kalan voi jättää poiskin tai tarjota vaikka marinoitua tofua lisäksi. Tosi, tosi simppeliä ja hyvää kesäruokaa.

Kiinalaista parsakaalia osterikastikkeessa (n. kahdelle, ohje: Nigel Slater - Kitchen diaries)

1 pss (Nigelin ohjeessa n. 12 kpl, mutta siinä nuo parsakaalit ovat isomman näköisiä) kiinalaisia parsakaaleja
1 ruokalusikallinen maapähkinäöljyä (tai muuta kuumennusta kestävää öljyä)
peukalon kokoinen pala inkivääriä kuorittuna ja silputtuna tikuiksi.
2 isoa, mehevää valkosipulin kynttä
n. 7 rkl osterikastiketta (puolisen pulloa semmoisesta blue dragon - pullosta mitä minulla oli)

Lisäksi: Keitettyä thai - jasmiiniriisiä ja korianterisilppua

Nigel neuvoo aloittamaan keittämällä ensin riisin ja sekoittamalla valmiiseen riisiin korianterisilpun. Riisin voi pitää kuumana laittamalla sen lävikköön ja nostamalla lävikön höyryävän vesikattilan päälle jolloin kuuma höyry pitää riisin lämpimänä. Laita myös vettä kiehumaan kasvisten keittämistä varten.

Sitten kuori inkivääri ja tee siitä ohuita pitkähköjä tikkuja (tyylikkäämmän näköinen kuin meikäläisen silppu). Kuori valkosipuli ja silppua sekin.

Kuumenna sitten pannulla öljy ja lisää inkivääri ja valkosipuli pannuun. Paahda, kunnes valkosipuli ja inkivääri on kauniin kullanruskeaa ja tuoksuu pähkinäiseltä. Laita parsakaalit kiehumaan. Parsakaalit tarvitsevat vain kahdesta max. neljään minuuttiin kiehumista. Veteen ei tarvitse lisätä suolaa koska kastike on niin suolaista.

Kun valkosipuli ja inkivääri on paahtunut, lisää osterikastike ja anna kuplia ihan hetki. Valuta sitten parsakaalit ja laita ne tarjoiluastiaan tai suoraan riisin kanssa lautaselle. Kaada haluamasi määrä kastiketta parsakaalien päälle vanaksi. Tarjoa heti.

Vinkki: halutessasi voit laittaa pöytään tarjolle lisäksi makulautasen; kuppiin valmiiksi silputtuja korianterin (ja mintun) lehtiä, muutama limen lohko ja ohuita chilisilppurenkaita. Jokainen voi sitten lisätä niitä halunsa ja makunsa mukaan.

Näin sateisempina viikonloppuina siellä grillin äärellä ei ola ihan pakko seistä pitkään ja hartaasti, jos ei halua. Hauskoja ja vivahteikkaita kasvislisäkkeitä saa aikaan myös uunissa ja jos nyt sattuisi olemaan jo vähän kyllästynyt pelkkiin grillivihanneksiin, niin uunikin on vaihtoehto. Ja luovuuttahan sekin on, yhdistellä vanhoja tuttuja reseptejä sen mukaan mitä jääkaapissa on ja mitä jaksaa suorittaa.

Tomaattipyrettä saa myös pusseissa - loistoidea mökillä.

Meidän viime viikonlopun settin kuului myös tämmöinen lihansyöjien ja punaisen lihan välttäjän yhteismenyy. Ajattelin panostaa kasvispuoleen ja liha sekä halloumi meni grlliin aika perinteisin keinoin - lampaan paahtopaisti marinoitiin limellä, chilillä, korianterilla ja mintulla ja halloumi hunajalla, mintulla ja vihreällä kardemummalla.

Halloumin päälle kaadettiin minttuinen marinadi grillauksen jälkeen.

Tuo jälkimmäinen on muuten meillä sen verran tykätty marinadi halloumille, että juuri eilen eräs "tuttu äijä" soitteli ja kysyi kaupassa ollessaan että:"mitä siihen halloumin marinadiin tulee, mitä sä aina teet?" ;) Tämä varmaan kertoo sen marinadin onnistumisesta enemmän kuin kasa sanoja joita tähän voisin naputella.

Runsas kasvissalaatti on hyvä lisäke melkein mille vaan.

Lisukkeiksi tein belugalinssejä korianteri-minttupestolla ja jonkinlaisen hassun yhdistelmän caponatasta ja paahdetusta kesäkurpitsasalaatista. Molemmat ovat hyviä salaatteja ihan itsessäänkin, mutta mikä ne yhdisti oli, että paahdoin kurpitsaa ja paprikaa pinjansiementen kanssa uunissa ja lisäsin salaattiin caponatan kastikkeen. Okei, munakoisot menivät salaattiin tällä kertaa pannun kautta.

Munakoisot paistettiin tällä kertaa pannulla.

Mitään ei siis nyt uppopaistettu, koska en jaksanut, viitsinyt ja uhoh, aina ei yksinkertaisesti vaan kykene. Ne munakoisoviipaleet voisi toki nakittaa grillimestarinkin paistettavaksi jos haluaa välttyä savulta keittiössä, mutta koska sää ei suosinut, grilliin meni vain halloumi ja lammas. Lisäkkeet syntyivät tällä kertaa keittiössä missä oli lämmintä ja mukavaa.

Vihannekset voi kääntää kesken paiston jos haluaa.

Ja lopputulos palkitsi; se oli raikas ja rikas - täyteläinen ja paahteisen runsas. Sanoinkin pöydässä että tänä vuonna olen koittanut löytää tapoja tarjota näitä vihanneksia vähän eri tavalla kuin aiemmin. Ihan itsenikin takia. Etenkin viime vuonna tuli vähän ylivuoto noiden grillivihannesten kanssa kun ladoin niitä grilliin niin paljon, että niitä jäi seuraavan päivän lounaallekin. Ei siinä mitään pahaa - hävikkiherkkukeittiö kiittii - mutta. Jotenkin kaikkeen kyllästyy ja nyt on ollut kaipuu johonkin muuhun.

Ja siihen tämä kävi enemmän kuin hyvin ja olihan se ihan kiva, että illallispöydän kunkku ei ole pelkästään se punainen liha?

Belugalinssejä minttu-korianteripestolla

Linssien keittämiseen
200g Du puy - linssejä (laitoin n. puoli pss beluga - linssejä eli n. 2,5 dl )2 valkosipulin kynttä 2 oksaa salviaa450 ml vettä (jouduin vähän lisäämään)2 rkl oliiviöljyäsuolaa ja pippuria

Laita huuhdout linssit ja vesi, rikki lyödyt valkosipulin kynnet, salvianoksat ja öljy kattilaan. Kuumenna kiehuvaksi mutta älä anna kiehua. Jätä "simmeröitymään" kannen alle n. 20 min kunnes linssit ovat kypsiä. Sitten sammuta levy ja jätä linssit vielä jäähtymään ja vetäytymän sillä aikaa kun teet peston ja muut tarvittavat lisäkkeet.

Korianteri-minttupestoon:
tupsu minttua
tupsu korianteria
öljyä

Laita kaikki aineet silppurikulhoon ja surista tasaiseksi tahnaksi. Sekoita jäähtyneisiin tai enää vähän lämpimiin, valutettuihin linsseihin.

Paahdettu kasvissalaatti caponata - tyyliin

1 pieni, kiinteä kesäkurpitsa
1 oranssi tai punainen paprika
2 rkl pinjansiemeniä
vähän öljyä

Munakoisoa
öljyä (paistamiseen)
suolaa
pippuria

1 dl mustia oliiveita (meillä arnaudin kivettömiä)
1 lehtisellerin varsi
5 anjovisfileetä (sardellia)
50g kapriksia

1 dl tomaattipyreetä
2 rkl ruskeaa sokeria
2 rkl valkoviinietikkaa
2 rkl lehtipersiljasilppua
1 rkl sitruunamehua

oliiveita

Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen.

Lohko uunipellille paprika ja pieni, kiinteä kesäkurpitsa. Ripauta päälle pinjansiemenet ja pirskota päälle oliiviöljyä.

Paahda kasviksia uunissa kunnes ne saavat kaunista ruskeaa sävyä ja karamellisoituvat alapinnoistaan - n. 30 min.

Paista munakoisot pannulla öljyssä tai grillaa ne öljyllä siveltyinä kypsiksi.

Pilko oliivit, selleri ja anjovikset hienoksi ja yhdistä kapristen kanssa.

Ruskista tomaattipyreetä ja sokeria kattilassa. Lisää sekaan viinietikka. Mausta suolalla ja pippurilla. (Tässä kohdin annoin seoksen vähän jäähtyä.) Lisää sitten vielä silputtu lehtipersilja ja sitruunamehua.

Yhdistä tomaattiakstike oliivi-anjovis-kaprisseokseen. (Lorautin mukaan vähän hyvää oliiviöljyä, koska seos oli kuivan oloista)

Lado salaatti tarjoiluastiaan yhdistäen paahdettuja kasviksia, kastiketta, munakoisoa ja tuoretta lehtiopersiljaa. Tarjoa heti.

Kun istun tässä Hiittisten Backom Cafen terassilla ja katselen miten I leikkii pöydän viereisellä hiekkalaatikolla en voi olla miettimättä pitäisikö tätä juttua kirjoittaa? Osittain siksi, että kaikki on jotenkin liian hyvin juuri nyt. Mitäs jos käykin niin, että kun vedän huomion tänne löytyykin jostain jokin syy, miksi tämäkin kaikki pitäisi kieltää.

Backom cafen konsepti on jotain kotiruuan ja grillin välistä. Lounaskalakeitto on hyvää.

Vaikkei tässä nyt mitään kummallista ole; on kauppa ja sen takana "takapihan kahvila". Takapihan kahvila ei myöskään ole mikään Farmor's cafe, mutta se tarjoaa arkisin lounasta ja iltaisin sekä viikonloppuisin grilliruokaa. I syö tuossa kanaa ja riisiä - juu, juuri sellaista peruskotimuonaa missä riisin sekaan on höyrytetty herne-maissipaprikaa ja paistettua kanaa. Lisäksi kurkku-tomaatti-jäävuorisalaattia ja näkkileipää. Ei se pahaa ole, mutta vähän harmitti, ettemme tulleetkin vasta huomenna sillä silloin olisi oillut kalakeittopäivä. Mutta me käymme tässä kauppareissullamme syömässä jäätelön tai juomassa oluen ja kulutin aamulla kaiken lopun voin pannukakkuprojektiini. Niin että kauppa iski.

Meikäläinen elää aina elämää suurempaa nostalgiaa - kyläkauppa sellaisena kuin minä sen ymmärrän.

Ja minä niin kovin mielelläni suosin myös tätä Hiittisten kauppaa. Sinne pääsee silloinkin, kun tuulee ihan liikaa, että kukaan haluaisi lähteä rytyyttämään veneellä Taalintehtaalle. Ja kuten äidilleni sanoin, minun tulee niin tästä paikasta mieleeni se äidin ja isän aikanaan pitämä kyläkauppa kotikylällä; kaupan edessä on säkkejä puutarhamultaa ja tyhjät leipomon laatikot ja virvoitusjuomakorit nousevat torneina tavaralaiturilla.

Ilmoitustaulu on täynnä kaikenlaista ja kaupassa myydään sulassa sovussa elintarvikkeita ja paikallisia käsitöitä ja erikoisuuksia. Kaikki on käytännöllistä, aitoa ja elämänmakuista. Ja paikalliset munkit ostetaan kotievääksi paperipussiin.

Rousal on Rosalan saaressa, pienenpienessä panimossa tehtyä paikallista pintahiivaolutta.

Kaupasta ja täältä kaupan takana olevasta kuppilasta muuten saa ihan erinomaista paikallista pintahiivaolutta Rousalia, johon törmäsimme kylläkin ensi kertaa Taalintehtaalla. Olimme kuulleet että Strandhotelletin Niska - pubi on Michael Björklundin ravintola, joka myy "peltileipää". Onhan se kai ollut paikallaan jo pidempäänkin, muttemme jotenkin olleet päätyneet sinne ennen vaan pitsat on syöty Portsidessä, perinteisesti.

Niska on Strandhotelletin yhteydessä toimiva Michael Björklundin konseptilla pidetty pubi/ravintola.

Mutta Niska oli ihan tervetullutta vaihtelua paikalliseen pizzaskeneen. ;) Vaikkei kai peltileipää saisi kutsua pitsaksi, mutta yksinkertaisempi olisi ehkä voinut sitä siksikin kutsua; ohuen pohjan päällä oli tomaattikastiketta, juustoa ja erilaisia täytteitä. V söi Algothin - eli palvikinkkua, salamia, aiolia, herkkusieniä ja rucolaa ja minä söin Venuksen jossa oli mozzarellaa, rucolaa, mustaa pippuria ja yrttiöljyä. Molemmat olivat yllättävän hyviä, vaikka tomaattikastikkeessa olikin jokin hassu sivumaku joka muistutti minua jostain - ehkä etäisesti Saarioisten valmispizzasta. ;)

Kasnäsissäkin käytiin lounaalla. Siellä on buffa jossa on ihan hyvä kalapöytä ja siihen Haukilahden paviljonkiin verrattuna myös se pääruoka oli ihan herkullista - vaikka tyylilaji oli samanhenkinen.

Rosalan herkkukaupalla on terassi, jossa voi juoda hyvää kahvia.

Tehtaalla käydessämme kävin muuten katsomassa sitä Taalintehtaalle siirtynyttä Rosalan kyläkauppaa. Se oli sijoittunut kahvilan vanhaan kiinteistöön heti torin laidalle. Valikoimassa ei ollut enää kyläkaupan tunnusmerkkejä; ei uusia perunoita, ei tuoreyrttejä, ei lihaa eikä juurikaan leipää. Rosalan limppua oli mutta se, pakatut makkarat ja juustot olivat suurin piirtein ainoita tuoretuotteita koko kaupassa. Jotenkin Rosalan kauppa muistutti uudistuneessa muodossaan vähän jonkinlaista Mokon ja Delidelin risteytystä. Ostettavana oli paikallista keramikkaa, tekstiilejä, sisustustavaraa ja saippuaa. Jotain näistä oli tarjolla Rosalassakin, mutta pienemmässä mittakaavassa.

Jotenkin minusta tuntui, että vaikka kaikki oli kaunisti ja modernisti laitettu, se vanha Rosalan kaupan henki oli poissa. Enkä tarkoita, ettei asiaa varmasti olisi mietitty monelta kantilta ja varmasti jonkinlainen uudelleensuuntautuminen on paikan vaihdoksen jälkeen tarpeenkin. Taalintehtaalla on kuitenkin jo kaksi kunnollisen kokoista kauppaa, joiden kanssa ei varmati kannata lähteä kilpailemaan samoilla asioilla. Mutta, mutta...

Rosalassa kauppa oli myös kyläläisten kauppa. Ja jotenkin se tuntui kaupan hyllyillä; perunoiden, vihannesten ja peruselintarvikkeiden lisäksi pieni kauppa oli ihan täynnä erikoistarvikkeita ja itse maahantuotuja herkkuja. Voi olla, että se oli illuusiota, mutta jotenkin tuntui että joko kauppias tai asiakkaat olivat havainneet tuotteet hyviksi vuosien mittaan ja siksi niitä tilattiin. Pienen liikkeen hyllyjen läpi koluamiseen meni helposti pitkäkin aika ja keräsin mukaani yhtä ja toista.

Nyt valikoimaa oli minusta suunnattu selvästi enemmän turisteille ja kesäasukkaille. Tuntuu, että isompaan kauppaan on pitänyt tilata tavaraa myös vähän sokkona. Minä löysin kyllä mukaani mm. pussillisen Du puy - linssejä ja palan Comtéa. Lisäksi olin vähällä ostaa suklaata, sillä lahjatavaroiden lisäksi kaupassa oli hieno suklaaholvi, josta löytyi monenlaista suklaata ihan minkälaisen vaan herkkusuun maheanhimon hillitsemiseen. Myös sellaisia isoja lohkareita leivontaa ajatellen. Että kyllä, kaupasta voi edelleen tehdä löytöjä.

Juomiakin oli myös monensorttisia, mutta kahveissa myytiin lähinnä kokonaisia papuja. Suodatinjauhatusta ei näkynyt yhtään pussia - sillä meillä oli vähän kahvi lopussa ja olin vähän toivonut löytäväni sieltä hyvää kahvia. Nyt jälkikäteen tulee tietysti mieleen, että olisikohan sitä saanut jauhatetuksi kauppiaan toimesta kun olisi pyytänyt. Pahus kun tuli mieleeni vasta nyt.

Mutta: Vaikka Rosalan kauppa ei olekaan enää se sama, erikoiselintarvikkeille on varmasti tilausta. Tietysti myös ensimmäinen vuosi uudessa paikassa näyttää kauppiaillekin, millainen tavara liikkuu ja toivottavasti valikoima myös laajenee. Tai no, ehkä minä vaan olen enemmän kiinnostunut siitä, mitä purkin sisällä on, kuin siitä minkä näköinen purkki on ulospäin, enkä oikein osaa ostaa ruokaa sisustustavaraliikkeestä.

Ja olipa se sitten Rosalabodenin siirtymisen ansiota tai ei, tuntui että myös paikallinen K-kauppa Kompis olis parantanut valikoimaansa; etenkin tuorepuolella vihanneksia ja hedelmiä oli upeasti (myös I:n rakastamia lyttypersikoita!) ja lihatiskissä oli monenlaista lihaa. Silmiini sattui erityisesti se hienosti marmoroitunut, maustamaton Entrecote. Jotain luullisia lihanpaloja tosin kaipailin - edes pakastealtaaseen, mutta kai niillä on suhteellisen pienet markkinat näin kesällä kun kaikki grillaavat. Ja kalaahan saaristosta ei saa ;)

Mutta kaikenkaikkiaan tämän kesän parhaita löydettyjä juttuja tässä naapurustossa tähän asti ovat olleet se Rousal-olut, Taalintehtaan keskiviikkotori kaikkine ihanine vihanneksineen, Rosala-limpun cocktailpala - kokoiset napit, Pub Niska Taalintehtaalla ja oma kyläkauppa takapihan kahviloineen.

Se, mitä vielä odotan suurella mielenkiinnolla on viikonlopun sikajuhlat Hiittisissä, jonne ajattelin raahata sisareni :) En tiedä mitä muuta on tarjolla kuin viisi savustettua ja grillattua sikaa, mutta tällä hetkellä näyttää, että ilta on tyyni ja seura hyvää. Mitäs muuta sitä sitten lomansa kruunuksi kaipaisikaan?

P.S. Kuvamateriaali on sattuneesta syystä kovin kännykkäpainotteista, kiitos ja anteeksi! ;)

Lyhyt juttu, hyvä kesäruoka. Muistatteko ne pienet parsakaalit joita löysin? No, toinen pussukallinen niistä meni tähän pastaan, jonka voit tehdä melkein missä vaan (aineidensa puolesta) korvaamalla broccolinit tavallisen parsakaalin pienemmiksi leikellyillä kukinnoilla. Lisäksi laitetaan kaikille tuttua, kypsyttämätöntä kotijuustoa joka saa tässä pastassa ihan uuden elämän, kun tajusin pyöritellä juustopalat paahdetuissa seesaminsiemenissä. Ihan mahtavaa; pähkinäiset siemenet korostavat juuston melkein makeita ja herkkiä makuja, parsakaalit tuovat runsautta ja kun koko setin vielä viimeistelee tuoreilla basilikanlehdillä niin herkkuhan onkin jo melkein valmis.

Ja mikä parasta, voit nakata parsakaalit kiehumaan sellaisen 2-3 minuuttia ennenkuin pasta on kypsä, niin et tarvitse koko hommaan kuin sen yhden kattilan. I rakastaa tätä pastaa ja maistuu se erinomaisesti meille muillekin - tein tätä uudelleen tänään tavallisesta parsakaalista.

Sitä en muista, laitoinko ensimmäiseen versioon murskatun valkosipulinkynnen vai en, mutta tänään sellainen meni mukaan. Toisaalta tähän voi tehdä myös kastikkeen kurpitsansiementahnasta, sitruunasta ja hunajastakin öljyyn sekoittamalla. Mutta ilman sitä tahnaakin pärjää hyvin kuten tänään tuli todettua. Niin tai näin, pastan juju piilee noissa seesaminsiemenillä kuorrutetuissa juustopalleroissa. Joskus se sokea kanakin löytää jyvän.

Om nom nom.

Taligatelle parsakaalista ja kotijuustosta (n. 3-4:lle)

3 kerää tagliatellea (tai pappardellea) per ruokailija
1 pkt kotijuustoa
2-3 rkl seesaminsiemeniä
1 isohko parsakaali kukinnot irroteltuna tai pussillinen brccolineja
1 valkosipulin kynsi
reilu loraus tai pari hyvää oliiviöljyä
suolaa
pippuria
basilikan lehtiä hieman silputtuna

Laita kiehumaan iso kattilallinen vettä. Sillä aikaa kun vesi kuumenee, revi kotijuusto ensin pieneen kulhoon suupalan kokoisiin paloihin. Paahda sitten kuivalla pannulla seesaminsiemeniä pari astetta tummemmaksi ja sekoita siemenet juuston sekaan. Pyörittele paloja, niin että siemenet tarttuvat juustoon joka puolelle.

Kun vesi kiehuu lisää suola. Lisää sitten pasta ja keitä pasta siten, että n. 2/3 keittoajasta on kulunut. Lisää siinä vaiheessa parsakaalin kukinnot pastojen sekaan ja anna kiehua muutama minuutti, kunnes pasta on kypsää ja parsakaalit hieman pehmenneet.

Valuta vesi pois. Kaada pastan ja parsakaalin sekaan kotijuustot ja siemenet, lisää suolaa ja pippuria sekä halutessa murskattu valkosipulin kynsi. Lisää vielä kourallinen basilikan lehtiä ja loraus hyvää oliiviöljyä. Kääntele sekaisin ja tarjoa heti.

Keskellä lomaa on hyvä pysähtyä ja muistaa, että välillä mikään ei ole parempaa kuin hyvin tehty "ihan tavallinen". Aina ei tarvitse olla innovatiivinen eikä pyrkiä johonkin suurempaan.

Aina ei tarvitse yllättää ja ylittää itseään. Ei ainakaan jos ei tunnu siltä. Sellaisena päivänä se hyvä ja varma perusjuttu voi olla niin monta kertaa palkitsevampaa kuin loputon arpominen miljoonan mahdollisuuden välillä. Vaikka uusi on välillä virkistävää, se ei ole itseisarvo edes ruokabloggaajalle.

Sitäpaitsi, en tiedä montaakaan niin hyvää juttua kuin kotikokin reseptillä tehty syntisen makea ja karamellisoitunut "maailman paras pannukakku" kun sen päälle ripotellaan tuoreita, kevyesti sokeroituja mustikoita. Voittaa minkä tahansa mustikkapiirakan mennen tullen; kesä lautasella.

Ja vaikka olisitkin kuvitellut tekeväsi "sitten lomalla" vähän sitä sun tätä, pitäähän juuri silloin olla myös aikaa vain istua oman perheensä kanssa rantakalliolla, katsella veneitä ja syödä kanasoppaa? Ja siinä rantakalliolla se kanasoppa onkin ihan erityistä - vaikka se olisikin eilistä ja lämmitettyä. Vai mitä?

Sillä jollei pysähdy, aika valuu käsistä ja vuodet kulkevat ilman että kesää, läheisiään tai edes elettyä elämää muistaa nähdä ja kuulla.

Sitä on muka koko ajan liian kiire halata ja nuuhkia sen pienen vauvan valtoimenaan kasvavia, hiekantuoksuisia ja valkoistakin valkoisempia kesähiuksia. Jos ei pysähdy kuuntelemaan niitä pieniä suusta pulppuavia tavuja voi jäädä ymmärtämättä että se pieniä käsiä väännellen, vähän syyllisellä ilmeellä muutamaan kertaan toistettu "hrrrrr - poppa" tarkoitti että leivänpaahtimen toimintaan oli tutustuttu itsenäisesti ja lähemmin.

Oikeastaan I:n kanssa touhutessani olen alkanut miettiä syvällisesti sitä, miten oikeastaan keskeneräinenkin on jo puoliksi valmis ja "pieni kaaos" on oikeastaan melkein järjestyksessä.

Tekeekö epätäydellisyyden hyväksyminen minusta sitten paremman vai huonomman ihmisen? Pohojalaanen täydellisyydentavoittelija jossain sieluni sopukoissa vaatii toisinaan puheenvuoroa, mutta olen oppinut hiljentämään tai ainakin ohittamaan hänet välillä. Raparperi kasvaa ensi vuonnakin ja jos salaattimaa jäi vähän rakkautta vaille niin ainakin kotilot söivät tänä vuonna hyvin.

Eikä kukaan valittanut vaikka tein vain ihan tavallista kääretorttua siitä ihanasta omenasoseesta jonka ystävämme toi mukanaan "kylmäkallena".

Sillä joskus mahdollisuus johonkin uuteen ja toisenlaiseen piilee juuri siinä epätäydellisyydessä ja omien toimintamalliensa rikkomisessa. Koska "oikeaa" kylmäkallea ei ollut löytynyt lähdön kiireessä, me saimme lahjaksi maailman parhaan kylmäkallen. Ja oli vapauttavaa tehdä siitä ihan tavallista kääretorttua joka osoittautui jälkikäteen vielä tosi käteväksi, pieneen tilaan jääkaapissa meneväksi vierasvaraksikin.

Ja vaikka ajatus eräästä omenasoseeseen liittyvästä projektista mielessäni ohimennen vilahtikin, koska en käyttänyt koko päivää miettien omenan, mascarponen ja savoiardi - keksien pyhiä ja epäpyhiä liittolaisia, minulle jäi paljon aikaa ottaa I syliin ja lukea hänelle kirja laivoista. Ja sietäisipä tuo läksy muistaa tänäänkin.

Sillä sattumalta I on tänäänkin juuri sylini kokoinen. Ja aivan selvästi, huomaan, hiekantuoksuinen.

Meillä tykätään inkivääristä. Ja meillä tykätään ihan erityisesti inkiväärioluesta. Se, mitä en ollut koskaan tajunnut on, että inkiväärioluesta voi tehdä pikaversion ihan itse. Eihän se ihan samanlaista ole, kuin käyttämällä tehty kaupan versio, mutta ihan erinomainen alkoholiton hellejuoma ja tajuttoman helppoa tehdä.

Olen nyt tehnyt Jamien reseptillä inkivääriolutta useamman kerran. Viimeksi tein sitä tänään, kun olimme pykertäneet halkopinon jämän siistimisen kanssa jo jonkin aikaa ja porukka alkoi vaikuttaa uupuneelta. Opittujen läksyjen osastolta voisin varmaan sanoa seuraavaa:

1) käytä inkiväärioluen kuplavedeksi vähäsuolaista tai suolatonta kuplavettä. Vissy ei ole hyvä ;) Sen sijaan se sitruksinen Novelle toimi ihan hienosti.

2) fariinisokerista tulee hyvä, vähän simamainen maku - voit käyttää pelkkää fariinisokeria tai osittain fariinisokeria ja osittain esim. puhdistamatonta ruokosokeria. Minusta 4 rkl on hieman kaunisteltu määrä - mutta lienee makuasia. Meillä sokeria on laitettu ehkä n. 6 rkl

3) sitruunoista on laitettu 3 sitruunan kuori ja lisäksi vielä Jamien reseptistä poiketen vain yhden mehu. Mutta sitruunaa voi lisätä oman maun mukaan enemmänkin.

4) kun inkivääri-sokeri sitruunankuoriseos laitetaan tekeytymään jääkaappiin, inkiväärin maku vahvistuu ja juomaan tulee sitä kaivattua "potkua".

Viimeiseksi muttei vähäisimmäksi keksin tänään, että siitä inkiväärioluen makuseoksesta voi keittää myös erinomaisen soosin ribseille - mutta se onkin jo toisen jutun aihe. Shall not waste.

Ja mikä tosiaankaan olisi parempaa janojuomaa puupinolla, kuin iso lasi ihan jääkylmää inkivääriolutta ja paljon jäitä... Nam.

Inkivääriolutta kotikonstein

n. 140g eli ehkä 10-14 cm pala inkiväärin juurta

3 sitruunan kuori ja yhden sitruunan mehu

n. 6 rkl ruskeaasokeria (laita ainakin puolet fariinisokeria)

1 litra vähäsuolaista kuplavettä (esim. novelle sitruunaa)

mintun oksa ja jäitä

Siisti inkiväären juuresta pois huonot kohdat. Voit kuoria juuren jos haluat tai vaan raastaa sen kuorineen, mehuineen kaikkineen kulhossa.

Pese sitruunat huolellisesti lämpimässä vedessä (mielellään luomusitruunaa!) ja kuori kolme sitruunaa ohuelti inkiväärimuhjun sekaan. Lisää sokeri ja hiero seosta tukevalla puukauhalla tms, jotta saat sitruunan aromaattiset öljyt liikkeelle. Jätä sitten seos jääkaappiin vähintään 10 min tekeytymään ja maustumaan.

Lisää sitten mukaan kuplavesi, sitruunan mehu ja siivilöi juoma kannuun. Maista, lisää sokeria tai sitruunaa oman maun mukaan. Lisää lopuksi vielä paljon jäitä sekä oksa minttua. Tarjoa heti.

Oikeastaan silloin, kun kirjoittelin niistä sous vide ribseistä vähän itsekin hämmästyin, miten en ole tullut postanneeksi mitään ihan "perusreseptiä" ribseille. Meinaan että ilman kaiken maailman vesikylpyjä ja systeemeitä joita ei ole kuin niillä, joilla on yhtä suuri vetovoima kaikenmaailman gadgetteihin kuin meidän perheellä.

Kävin oikein läpi blogia ja löysin vissiin yhden ikivanhan ribsiohjeen, jossa oli jotain suklaajuttua, mutta semmoista perusjuttua, millaista teemme usein - sellaista en sitten löynnytkään. Hämmentävää se on siksi, että meillä kumminkin syödään tätä ystäväni "luuruuaksi" nimeämää herkkua kesällä aika usein. Ja monet kerrat sitä on nimenomaan tehty mökillä, missä ei ole mitään ihmeellisiä välineitä eikä usein mausteitakaan.

Niinpä ajattelin, että tätä tulee ihan erinomainen tilaisuus postata aiheesta kun minulla kerran oli ostettuna mökille niitä "ribsiluita" ja ne olivat ihan raakana ja jääkaapissa. Välineistönä vanha kaasuhella, uuni ja grilli.

Ja sitten tulee se pakollinen, puuduttava disclaimerosio kaikille Tosiharrastajille (tm): kuten taisin sanoakin joskus, tämä ribsien tekeminen on vähän semmoista uskonnollista tiedettä, eikä yhtä ja parasta, ainoaa ja oikeaa oikein liene. Minulle tärkeää on, että lopputulos on pehmeää, mehukasta ja siinä on ihanan paahtunut ja karamellisoitunut pinta. Ja kun meikäläisen luonne on enemmän sellainen tomautampa tällaisen kuin että paahtelisin, kääntelisin ja sutikoisin luita (tai laittaisin V:n tuntikausiksi grilliorjaksi) niin arvostan kovasti etukäteen kypsentämistä. Se antaa mahdollisuuden tehdä etukäteen sen vaativamman osan (eli kypsennyksen niin, etteivät luut ole ihan jerkymäisen kovaa, kuivaa ja sitkeää purkkaa) ja ruuan saa pöytään h-hetkellä jääkaapista tosi nopeasti.

Koska esikypsennys tehdään foliossa, luut eivät vielä saa väriä uunissa. Väri annetaan pintaan grillissä suoralla tulella.

Ja sitten tietysti mökki ja raaka-aineiden tuhlaus isoissa määrissä keittolientä jne jne. No, kaikella tällä esipuheella minusta se vaan on kätevää tomuttaa ne luut vaan jollain mausteseoksella ja esikypsentää uunissa. Tosi hyviä tulee tosi helposti.

Silloin luista poistetaan se takapuolella oleva kalvo (irroita lusikan varrella alku ja vedä pois talouspaperilla kiinni pitäen), niiden päälle ripotellaan soveltuvaa paprikapohjaista mausteseosta (meillä tällä kertaa sydney's kitchenin dracula spice mixiä) ja sitten koko kasa kääräistään folioon ja tungetaan uuniin. Mukaan nyyttiin voi laittaa vielä vähän hunajaa ja suolaakin, jos mausteseoksessa sitä ei ole paljoa. Sitten vaan 2,5h semmoinen 170 astetta.

Oho, hups - ei näin.

Mutta sitten tulee tämä ei näin - osasto. Tein lauantaina juuri kuten edellä kuvasin. Sitten unohdin ajastimen ja sitten menimme saunaan. Ja saunasta tullessamme oli niin nälkä ja iso hössötys että me V:n kanssa menimme ajatuksinemme ristiin.

V sammutti uunin ja jätti valot päälle, että muistetaan ottaa ribsit ulos. Minä hössötin illallista ja huomasin että urgh, uuni piti sammuttaa ja sammutin jo sammutetun uunin valot. Ja arvatkaa, unohdimmeko ne ribsit lopunkin sinne uuniin jälkilämmölle ihan aamuun asti? Ja kyllä, se paketti oli lämmin vielä aamullakin.

Lopputuloksen voitte tarkastaa ylläolevasta kuvasta. Se 2,5h on oikeasti ihan riittävä aika niille ribseille. Sen jälkeen se foliopaketti kannattaa ottaa pois uunista ja antaa jäähtyä. Siten jääkaappiin kun se ei enää ole tulisenkuumaa. Nyt kun ribsit unohtuivat uuniin ties kuinka pitkäksi aikaa ihan kaikki lihaa luulla pitävät sideaineet olivat tyystin sulaneet ja vaikka possu oli suussasulavaa syödä, se oli tuskallista grillattavaa kun liha ei pysy enää ollenkaan koossa.

Mutta hyvän makuisia noista silti tuli kun älysin keittää niihin kastikkeen siitä inkiväärioluen teosta jääneestä inkivääri-sitruunamuhjusta ja colasta. Tuli hyödynnettyä se muhju vielä toiseen kertaan ja katsottua vähän määriäkin siihen colakastikkeeseen. Mutta jos joku ei nyt jaksa ruveta keittämään mitään kastikkeita itse niin jokin amerikkahenkinen grillikastike käy hyvin. Tosin itse koitan tuijotella niiden valmiskastikkeiden etikettejä sen verran, etten osta mitään jossa lukee HFCS (High Fructose Corn Syrup).

Mutta ei se hankalaa ole keittää sitä soosia itsekään, aikaa se tosin hetken vie. Minulla ei ollut edes mukana nyt mitään valmiskastiketta joten pelasimme erän dominionia samalla kun kiehutin kastiketta kokoon. Sitäpaitsi, se inkivääriolut on ihan hyvää ribsienkin kanssa ;)

Ribsiluut helposti uunissa

ribsiluurivejä
paprikapohjaista mausteseosta (meidän Dracula spice mix - seoksessamme oli ainakin paprikajauhetta, valkosipulijauhetta, sipulia, pippuria, oreganoa ja cayannea - usein näkee lisättävän myös korianterin siemenjauhetta ja jeeraa)
hunajaa
suolaa

Lisäksi tarvitaan folioa

poista luista takana oleva kalvo. Se onnistuu helpoiten irrottamalla alkua luun kohdalta vaikka lusikan varrella ja tarttumalla kiinni talouspaperilla jolla saa hyvän otteen. Sitten vedetään kalvo irti.

Hiero sitten reilusti mausteseosta luille. Saa olla tosiaan kunnolla.

Asettele luut pariin pinkkaan folion päälle ja sulje folio. Laita uuniin 160-170 astetta n. 2,5h. Jäähdytä esikypsennetyt luut ja säilytä jääkaapissa kunnes ne grillataan. Grillauksen aikana luille anetaan väriä ja niitä sivellään makealla grillikastikkeella. Älä kuitenkaan polta sokerista soosia!

Inkiväärinen colakastike ribseille (riittää 4-6:lle ribsiriville)

1 tölkki colaa huom! sokerikolaa eikä mitään aspartamijuttua - se ei kestä keittämistä.
1 ikivääriolutannoksen "muhju" (ohje täällä - käytännössä hieman jäännössokeria, sitruunankuorta ja inkivääriraastetta)
n. 0,8 dl soijaa
n. 1 dl öljyä (Vaikka tavallista rypsiöljyä)
"loraus" etikkaa n. 3 rkl punaista balsamicoa meni meillä, mutta punaviinietikka käy hyvin
3 kynttä valkosipulia rikki lyötynä
chiliä maun mukaan (1-3 tuoreetta chiliä on hyvä - omasta mieltymyksestä ja chilin vahvuudesta riippuen)
3-6 mustaa pippuria
4 vihreän kardemumman palkoa (ei pakollinen)
2 rkl fariinisokeria

Laita kaikki aineet kattilaan ja kiehuta hiljalleen kunnes seos alkaa muuttua hieman siirappiseksi. Siivilöi kastikkeesta pois muhju ja tarkista maku. Tarvittaessa voit keittää vielä vähän kasaan. Lisää tarvittaessa soijaa lisäsuolaksi ja jos siltä tuntuu vaikka tilkka sitruunamehuakin.

Sivellään esikypsennettyjen, grillissä jo hieman lämmenneiden ribsien päälle pariin otteeseen tai grillauksen loppuvaiheessa jos harrastat ilman esikypsennystä grillaamista.

Meidän lomamme huipentui ihan uskomattomaan ilotulitukseen kaikenlaista mukavaa. Siskoni miesystävineen tuli meille viikonloppukylään ja koska he jaksoivat raahautua paikalle vielä myöhään torstaina, meille jäi koko perjantaikin aikaa rientää.

Olin tilannut meille ihan mielettömät kelit joten sääkin oli kuin morsian koko viikonlopun ;)

Niinpä sitten päädyimme Farmor's Cafeseen lounaalle perjantaina ja nautimme täysin siemauksin maalaismiljööstä. Pöydässä kuului huokailuja, miten aika tuntuu jotenkin pysähtyneen täällä saaristossa.

Ja kyllä - vaikka maailma muuttuu niin jotenkin toiset asiat vaan tuntuvat pysyvän yhtä ihanina vuodesta toiseen: Farmor's cafe love.

Jotenkin muuten tuntui tämmöisen vuodesta toiseen kävijän silmin, että Farmor's Cafessa oli saatu monta asiaa kuntoon laajentumisen jälkeen; paikkoja oli laitettu, yksityiskohtia viritetty ja vaikka pöytiä oli yhtä paljon kuin viimeksikin, kaikki oli jollain lailla viimeistellympää. Tunnelma oli taas kaikin puolin paremmin kohdillaan. Kakkujakin tuntui riittävän jääkaapissa - kun yksi Brita loppui, toinen nostettiin tilalle heti.

Minua vähän hymyilytti, että oltaisiinko sieltä eksytty tänne lueskelemaan, kun kutsuin viime vuonna laajentunutta kahvilaa kuin mummin sukujuhliksi? Bongasin nimittäin terassin yli viritetyn kankaasta tehdyn viirinauhan;) Kuvaa ei tullut, mutta kieltämättä vähän hymyilytti. Hieno nauha! ;)

Se, mistä tykkään ihan erityisesti Farmor's Cafessa on, että tuoretta yrttiä, kukkaa ja raaka-ainetta haetaan jatkuvasti myös omasta pellosta, puskista, purkeista ja ruukuista; kaikki on tuoretta ja hyvää.

Ja kun kaik-ki oli syöty kuten I tavailisi, taapersimme rantaan ja kohti kotia. Pienimmät pääsivät petiin, isommat "uinaan!"

Lauantaina lähdimme veneilemään kohti Bengtskäriä, vaikka olikin sumuvaroitusta ilmassa. Tuumasimme, että katsotaan miltä näyttää ja paetaan, jos vaikuttaa vaaralliselta. Lähdimme kiertämään Rosalan eteläpuolelta kohti avointa - ajatuksena että siellä maisemat ovat jo ihan toisennäköisiä vaikkemme kovin kauas pääsisikään.

Lopulta kuitenkin kävimme Klovaskärin autiotuvalla ja melkein pääsimme Bengtskäriinkin. Mutta koska olimme matkassa pienellä, tutkattomalla alumiinipurkilla ja sumurintama näkyi jo Bengskärin takana tuulen viritellessä lainetta silkintyynelle ulapalle niin emme menneet maihin. Eikä se edes harmittanut oikeasti - tyyni avomeri on jotenkin niin valtavan kunnioitusta herättävä ja hieno jo sekin. Juuri sellainen, millä voisi kuvitella olevan oman sielunsa. Ei ole vaikeaa kuvitella merimiesten ymmärtävän, pelkäävän ja rakastavan merta. Totesinkin V:lle että minä taitaisin pelätä merta liikaa tullakseni ikinä merimieheksi.

Kivisen saaren keskellä elää pieni keidas. Millä - en tiedä.

Ja Klovaskärin luonto on vain niin hieno. Sumurintama pyyhkäisi ylitsemme kun olimme rannassa ja katosi onneksi melkein yhtä äkkiä kuin saapuikin.

Siellä me seisoimme kivellä ja kosketimme, katselimme ja hengitimme pilveä joka liukui ohitsemme, ylitsemme ja lävitsemme.

Sumu oli sakeaa, kosteaa ja raikasta. Ja liikkui kovaa.

Oli kieltämättä vähän muumimaista fiilistä, kun pappa kävi haistelemassa tuulta kallionkärjellä ja arvioi kestäisikö sumu vartin vai viikon. ;)

Ja sitten se oli mennyt - yhtä nopeasti kuin tulikin.

Mutta onneksi sumu meni ohi siinä n. vartissa ja pääsimme kotiin. Ne autiotuvan sängyt eivät suoranaisesti houkutelleet pidempään vierailuun... Vaikka eväänä olikin maailman parasta pannukakkua :)

Lounaaksi pyöräytin yhden kesän runsaista salaateista, jossa varmaan parasta oli se, kun älysin marinoida salaattiin laitetut punasipulit tilkassa juoksevaa hunajaa, valkoista balsamicoa ja öljyä johon oli sekoitettu pätkä punaista chiliä. Päälle sokerin kanssa paahdettuja pekaaneita ja blue cheese kastiketta jonka tein sinihomejuustosta ja creme fraichesta. Muuten vaan kasasin salaatin päälle jääkaapista kaikkea, mikä oli kohta pakko käyttää.

Ja lounaan jälkeen oli pienen ruokalevon aika, sillä illalla meitä odotti vielä hienonhieno elämys Hiittisissä, nimittäin ne sikajuhlat.

Kun nyt, muutama hektinen työviikko takanani katselen kuvia Hiittisten sikajuhlilta, en millään voi uskoa että niistä on alle kuukausi. Aika tuntuu menneen hurjaa vauhtia, sillä loppukesämme on ollut "yhtä juhlaa". Kuitenkin kuvia katsellessani tunnun kiinnittyvän kerta toisensa jälkeen kuvaan, jossa juhlilla esiintynyt, vaalea nainen laulaa.

Juhlapöydät ilmestyivät paikalle kuin tyhjästä.

Olen miettinyt useampaankin kertaan, miksi siihen, sinänsä tavalliseen kuvaan ihmisjoukoista ja esiintyvästä taiteilijasta kiteytyy niin tosi paljon fiilistä. Ja lähestynpä niitä fiiliksiä mistä suunnasta tahansa, jotenkin se kaikki tuntuu yhdistyvän niinkin latteaan sanaan kuin "autenttinen". Mutta ihan oikeasti, ihan aikuisten oikeasti - miten muuten voi kuvata juhlaa, jossa tunnuin olevan kuin jossain unessa lapsuudestani; kylän keskelle viritetty juhlateltta, herkkä-ääninen kitara, talkoomeininkiä sian roudauksessa ja kesäiset heinäpellot ympärillä. Pienemmät tyttölapset juoksivat ympäriinsä kesämekot hulmuten ja samanmittaiset pojat ajelivat polkutraktoreilla.

Ison sian lämmittämiseen avotulella menee paljon puuta ja paljon aikaa...

Hieman isommat tytöt olivat hekin pukeneet päälleen mekon, joka helmojen nykimiestä päätellen oli selvästikin ihan erityistä. Kainoina nuo Kalevalan Ainoa nuoremmat neidot keräilivät sieltä täältä kukkia tien viertä käyskellen; varpaat hiekassa ja pää pilvissä. Hieman vanhemmat tytöt olivat saaneet mopokyydin ja pärisivät ohi molemmin käsin mopoprinssin vyötäisiltä puristaen. Ja noita neitejä katsellessani muistin niin elävästi miltä tuntuu olla yksitoista ja puoli kun kylän juhlissa tarjoutuu turvallinen, mutta samalla niin kovin jännittävä tilaisuus maistaa hieman vasta edessäpäin olevaa maailmaa. Juhlat, kesä, vapaus ja jännitys.

Toisista kokonaisen sian näkeminen grillissä ei tunnu luontevalta, meistä se omalla tavallaan lisää ruuan arvoa.

Jotenkin koko tilanne oli muutenkin niin kotoisa; sanoin V:lle että niin näen miten minulla olisi ihan samanlainen hässäkkä ennen H-hetkeä jos järjestäisin tällaisia juhlia ensikertaa. Me olimme tulleet paikalle jo hyvissä ajoin, sillä pelkäsin että paikalle olisi tullut porukkaa vieläkin enemmän, enkä tiennyt paljonko istumapaikkoja on. Tuoleja kuitenkin kiidätettiin hyvää vauhtia pihalle pystytettyyn juhlatelttaan jonka alla oli pitkä juhlapöytä.

Sian pilkkomisvälineistöä

Siinä vaiheessa kun ostin lippuja en tosiaan tiennyt miten mukaviin ja kotoisan välittömiin juhliin tulin ostaneeksi lipun. En edes tiennyt oliko tarjolla mitään muuta kuin sitä sikaa ja paikallista Rousal - olutta, mutta ajatus kokonaisen, palvatun ja grillatun sian syömisestä ulkona, saaristolaismiljöössä oli minusta jo itsessään aika kokemisen arvoista settiä. Enkä kyllä tosiaan ollut väärässä.

Sian pilkkominen isolle juhlaväelle käy tosiaankin työstä.

Vaikka ensikertaa tällaista tapahtumaa järjestettäessä aikataulutus on ymmärrettävästikin vähän mysteeri (miten kauan kokonaisella, vaikkakin sinänsä kypsällä sialla menee lämmitä grillissä läpi asti?) ja työmäärä varmaan tuntui järjestäjistä suurelta, kaikki oli erinomaisen mukavaa ja meni lopulta ihan hyvin. Niinpä sydämestäni toivon, että jaksavat Hiittisissä ottaa joskus vielä uusiksikin, tunnelma oli niin aito ja hieno.

Perushyviä lisäkesalatteja oli runsaasti ja tarjolla oli myös ihan hyvää amerikkalaista grilli/dippikastiketta. Olutkaan ei loppunut kesken;) Jos jotain olisin erityisesti toivonut, niin possu olisi ehkä voinut olla vähän pidempään grillissä ja tällainen oudoista paloista kiinnostunut olisi mielellän tutustunut kummallisempiinkin sian osiin kun koko sika oli kerran tarjolla ja syönyt luiden ympärillä kypsynyttä lihaa.

Nyt kaikki liha varmaan käytännön syistä leikattiin vuokiin sekaisin ja vuuat nostettiin toiseen, pienempäään grilliin pysymään lämpimänä. Niinpä oli aikalailla arpapeliä, millaisen palan kukin lautaselleen sitten sai. Toisella kierroksella älysin vähän kysellä luisempian palojenkin perään:)

Rousal - olutta.

Mutta hyväähän se savustettu ja grillattu possu oli ulkona nautittuna ja parani vaan loppua kohti ;) Lapset olivat unohtaneet että kesämekot ovat epätavallisia, ujous oli kadonnut ja isommat sekä pienemmät lapset juoksentelivat leikeissään sulassa sovussa talon ympärillä. Vielä kun niityn ylle laskeutuvan kasteen seassa kuului taitavaa ja heleää laulua me istuimme siellä varsin tyytyväisenä elämään, maailmankaikkeuteen ja kaikkeen.

Ääk, meillä on ihan oikea köksänopiskelija! ;) Miten nuo lapset kasvavat ja itse ei vanhene yhtään? :) Blogia pidempään seurailleet tietävät varmaan rakkauteni vanhoja, pomminvarmoja köksänkirjan reseptejä kohtaan. Niinpä olen suurella mielenkiinnolla nyt seuraamassa, mitä näille nykyisin seiskaa käyville oikein opetetaan. Näemmä pirtelöläksyllä aloitettiin.:)

Vähän meni viimetippaan, kun meillä ei oikein harrasteta makeita välipaloja. Jogurttismoothie olisi ollut ehkä helpompi istuttaa meidän arkeemme, mutta tästä tuli sitten ihan erityinen iltapala eilen, siivoustalkoiden päälle. Ja hyvääkin tuli, eikä varmaan vähiten siksi, että viisoin A:n hakemaan alakerran pakkasesta jämät kolmen kaverin mustikka-kardemummajätskistä. Sitten nuorimies mittaili jäätelöä lusikalla desimittaan - tarkkaa sen olla pitää!

Kaikki aineet mitataan ensin valmiiksi, maito menee marjojen kanssa

Alkuperäisesä ohjeessa pirtelön marjat pitäisi soseuttaa ensin ja sitten mukaan lisätään loput aineet. Koska emme olleet älynneet ottaa marjoja sulamaan tarpeeksi ajoissa (lue: osa marjoista oli umpijäässä) päädyin opettamaan jo ensimmäisessä kotiläksyssä soveltamista ;) Umpijäisiä marjoja on nimittäin turhaa yrittää soseuttaa yksistään blenderissä. Sen sijaan lisäämällä mukaan maitoa ne saattaa saadakin vielä muusiksi. Toki, voisihan niitä mikrottaa ensin vähän... Mutta koska A osasi sanoa, että koulussakin tuosta neljän hengen annoksesta riitti kuudelle, niin puolittelimme sitten määriä. Viimeistään siinä vaiheessa marjojen soseuttaminen blenderissä pelkästään olisi vaan päätynyt kimpolevien marjojen pommitukseen ;) "Puolitoista desiä jäisiä marjoja isossa blenderissä ei vaan ole kovin toimivaa", ohjeistin. A kertoi että koulussa oli käytetty sauvasekoitinta, jonka kanssa marjojen soseuttaminen ensin kohmeisena varmaan onkin hyvä idea.

Osa marjoista on jäässä, osa tuoreita.

Mustikat olivat selvästi hankalia mitattavia ja yksi pyrki karkailemaan edessä odottavaa varmaa tuhoa lattiallekin asti;) Ja sitten mustikatkin loppuivat vähän kesken! Taas A sinkosi alakertaan ja poimi pakkasersta pussillisen mustia viinimarjoja. Pieni, jäinen mustaviinimarjalisä toimi hyvin raikastamassa muuten melko makeaa pirtelöä. Vähän A:lle piti huomautella, että pakasteet olisi syytä laittaa takaisin pakkaseen heti, etteivät sula, mutta muutenhan homma sujui ihan mallikelpoisesti!

Mitään lisäsokeria ei minusta kyllä tarvita, ei etenkään tuon kolmen kaverin jäden kanssa - sen verran makeaa se on. Mutta hyvää tiistaita ja hyvää pirtelöä meille ja teille!

Mustikka-kardemummapirtelö (4:lle ohjeen mukaan- A teki 1/2 annosta joka riitti kolmelle pieneen lasiin)

0,5l jäätelöä (kolmen kaverin mustikka-kardemummaa)
3 dl kohmeisia marjoja (meillä n. 2/3 tuoretta pensasmustikkaa ja 1/3 jäisiä mustaherukoita)
4 dl maitoa
(1-2 tl sokeria, ei kyllä tarvittu)

Soseuta hieman kohmeiset marjat ensin, lisää muut aineet ja aja tasaiseksi blenderissä. Tarjoa heti pillillä varustetusta lasista.

Minä näin unta. Unessa oli muka minun 40v syntymäpäiväni. V oli järjestänyt minulle pienet, intiimit synttärikemut meille kotiin. Valkoisella liinalla varustetun, kauniisti katetun pöydän ympärillä istuivat kaikki läheiset ystävämme. Ja kun vilkaisin keittiöön, minulta meinasi mennä jalat alta. Sieltä vilkutti kättään hymyilevä Henri Alen. Unessa V oli muka tilannut meille kotiin mr Murun tekemään cateringia keittiööni.

Ja vaikka kaikki unet eivät ehkä todellisuudessa olisikaan niin ihania (Lue: voin vaan kuvitella miten angstaisin, stressaisin ja vääntelisin käsiäni keittiön sekaisuudesta, kaappien liikatäytöstä yms yms jolle ~~pitäisi~~olisi pitänyt tehdä jotain, koska Henri Alen...), niin uni herätti ajatuksia.

V on puhunut Brisketin tekemisestä jo varmaan kaksi vuotta - niinpä lupasin etsiä naudan rintaa juhliin.

Me emme yleensä tapaa lahjoa toisiamme oikeastaan kirjaa tai suklaarasiaa kummemmilla jutuilla, mutta mietin että voisihan sitä nyt raksulle jotain erityistä keksiä, kerrankin.

"Ihmiset tahtovat kaikenlaista, vieraita tavaroita vieraista maista. Pian ovat kaapit täynnä kamaa. Elämä kuitenkin yhtä ja samaa. Iloon ei tarpeen tavaraa hankkia. Onneen ei tarvita edes pankkia." (Upponalle)

Ja Uppiksen neuvot mielessäni tuumailin että jonkinlaisen mieleenpainuvan elämyksen antaminen lahjaksi olisi nappijuttu. Ja koska V oli suorastaan itse ehdottanut, että juhlat voitaisiin kerrankin pitää, niin lupasin raksulleni että annan hänelle lahjaksi juhlat.

Mutta mieleenpainuvan juhlan loihtiminen on tietysti helpommin sanottu kuin tehty. Etenkin, kun totesin että vaikka V tykkääkin hyvästä ruuasta, unimaailmassa vinkattu huippukokin catering olisi enemmän lahja minulle kuin hänelle. Ja niinpä mietin ja mietin ja mietin ja mietin... Ja kun kului yö ja aamu ja tuli seuraava päivä ja uusi viikko ja lopulta sain kokoon setin, jonka toivoin miellyttävän päivänsankaria.

Koko juhlasetin tekoon ja järjestelyyn meni n. 2 viikkoa ja kaikki vapaat hetket.

Ja kyllä siinä sai tossua toisen eteen laittaa kun töiden ohella suunnittelin menua, soittelin erilaisten outojen ruhonosien perään, valmistelin ruokia ja mietin pääni puhki mitä voi tehdä etukäteen ja mitä vasta ihan viime tipassa. Ja että juhla olisi edes hieman yllättävä lahja, pieni mysteerielementtikin olisi ehkä tarpeen.

Ja siitä se idea sitten lähti.

V:n (V vs. elämä) 4-0 bileiden menu

Alkupalat

chili-hunajamantelit

Kananmaksacrostinit

Savufenkoli-vuohenjuustotahnaa, Väinämöisen palttoonnappeja ja paholaisenhilloa

Kuhachevice

Pääruuat

Savustettua, paahdettua rotukarjan naudanrintaa (ohjetta myöhemmin)

Valkoviinikanaa leivänmuruilla

Colaribsejä

(ohjeeseen lisätty vähän palmusokeria, kalakastiketta ja kaffirlimeä, luilla tämän tyyppinen sichuanpeppermausteseos + korianteria)

... Ja niiden lisukkeet

Marinoitua mustapapusalaattia

(ei ohjetta erikseen, sorry)

Kesäkurpitsa-minttusalaatti

Savustettu tomaatti-sipulisalaatti ruishelmillä

Jälkiruuat

Nigelin suklaabrownies

Banaani-suklaakakkua

(väliin tuli myös yksi suklaamoussekerros)

Pavlova syksyn marjoista

Ja kun ruoka oli nautittu ja elokuun ilta alkoi hieman hämärtyä, puutarhaamme ilmestyi illallisen "petite four" Kalle Salonen, Hannu Pikkarainen, Antero Priha ja Risto Blomster soittamaan Jazzia.

Kalle Salonen (hammond-urut), Antero Priha (trumpetti), Hannu Pikkarainen (rummut) ja Risto Blomster (basso).

Ja niin synttärisankari sai pari onnittelusanaa vaimolta, pusun ja me kaikki jammailimme lämpimässä, ihanassa elokuun illassa kunnes valo hävisi, ulkotulet syttyivät ja prinsessojen tanssikengät oli tanssittu puhki asti.

Kiitos vielä kaikille mukana olleille - juhlat olivat ihanat ja ikimuistoiset juuri teidän ansiostanne.

Kiitos myös Sellon lihatiskin väelle kaikesta vaivannöstä ja lukuisista neuvoista, kalatiskille upeasta kuhasta jonka sain valmiiksi nahattomana fileenä, parille Alkon luottomyyjälle, jotka kiusasin varmaan henkihieveriin asti arpoessani juhlajuomia ja tietysti Hammond-Jumala Kalle Salosen koko upealle muusikkoryhmälle, ystävälleni M:lle ja rakkaalle sisarelleni Mimmulle ja superpositiiviselle Mikalle. Niin ja sääkeijulle jonka suopeuden ansiosta illalla ei sittenkään satanut. Nappiin meni ihan kaikki - teidän avullanne.

Muistattekos, kun kesällä savustin tomaatteja? Lisäsin niinihn silloin kirveliä ja tarjosin kikhernehampurilaisen sisällä lisukkeena. Jäin kuitenkin miettimään, että makea ja savuinen tomaatti sekä raikas kirveli kaipaisi jotain hieman hapokasta kaverikseen. Sitten älysin lisätä niihin etikalla, hunajalla ja öljyllä marinoitua punasipulisiivua. Kesän paras salaatti oli syntynyt siinä paikassa.

Yhdistelmä on ihan murhaavan hyvä ja siksi ajattelin, että haluaisin tarjota sitä myös juhlissa. Mutta koska grillin kapasiteetti on rajallinen ja kyseesssä oli iso joukko ihmisiä, bongasin vielä Sellosta mukaani pussillisen ruishelmiä. Niillä salaatin sai jatkettua ja tehtyä siitä ruokaisamman, mikä sopi juhlapöydän ideaan tosi hyvin. Savustimme tomaatit smokailla kuivatellen niitä grillissä matalalla lämmöllä ehkä noin kolmen tunnin verran. Vaikka salaatin varsinainen idea syntyykin savustetuista tomaateista, raikkaasta, melkein lakritsaisesta kirvelistä ja hapokkaasta punasipulista, juureva ruis sopii hyvin mukaan. Keitin vaan ruishelmet pussin ohjeen mukaan suolatussa vedessä ja pyöräytin jäähtyneiden helmien sekaan kirvelistä, öljystä ja suolaripauksesta tehdyn "kirvelipeston" joka marinoi helmet.

Erinomaisen hyvää, vaikka lähtökohta ruishelmien lisäämiselle olikin lähinnä grillin kapasiteetti ja meidän kykymme valmistaa tuota salaattia. :) Pienemmälle ryhmälle voit hyvin tarjota salaattia kevyempänä versiona ilman ruishelmiä, mutta rukiin kanssa saat ihan yksistäänkin tarjottuna kelvollsen lisäkkeen grillatulle, savustetulle lihalle.

Savustettu tomaattisalaatti (suuri kulho)

4-5 rasiaa miniluumutomaattia (tai kirsikkatomaattia) halkaistuna, aseteltuna grillialustoille ja maustettuna ripauksella sokeria.
4-5 punasipulia siivutettuna
loraus etikkaa
loraus oliiviöljyä
loraus juoksevaa hunajaa
ripaus suolaa

Iso nippu kirveliä (ainakin aikuisen nyrkinkokoinen nippu)
öljyä
suolaa

Halkaise tomaatit ja laita ne leikkauspinta ylöspäin alumiinisille grillausalustoille. Ripauta päälle sokeria ja laita ne savustumaan (Smokai puhaltaa savua sisään) n. 100 asteiseen grilliin. Voit myös laittaa tomaatit ensin kuivamaan uuniin puolikuiviksi ja savustaa ne sitten muutaman minuutin verran muilla keinoin. Grillissä savustettaessa ja kuivatettaessa tähän menee n. 2-3h.

Viipaloi sipuli ohuenohueksi suikaleiksi. Maista ja jos sipuli ei ole hirveän väkevää voit laittaa ne suoraan muovipussiin ja kaataa sekaan öljy-hunaja-etikkaseoksen. Möyhi hieman pussia, jotta kastike leviää joka puolelle. Jätä marinoitumaan ainakin tunniksi. Jos sipulit ovat hirveän kitkeriä, voit laittaa ne n. tunniksi-puoleksitoista likoon kylmään veteen jolloin suurin kitkeryys liukenee veteen. Marinoi vasta liotuksen jälkeen.

Keitä ruishelmet pussin ohjeen mukaan kypsiksi, mutta ei puuroksi. Sekoita bamixin silppurikipossa 2/3 isosta kirvelinipusta noin desiin-puoleentoista öljyä ja lisää ripaus suolaa. Sekoita tahna jäähtyneisiin ruishelmiin.

sekoita ennen tarjoilua jäähtyneet tomaatit, sipulisalaatti ja marinoidut ruishelmet keskenään ja riivi vielä mukaan loppu tuore kirveli. Erinomaista!

Kaikenlaiset vanhanaikaiset drinkit näyttävät olevan tosi hip ja cool jos katsoo uusimpia keittokirjoja. Tai ainakin niissä näyttäiis olevan useammassakin kokonainen luku toinen toistaan hauskemman näköisille drinkeille. Usein niitä tehdään iso kannullinen kerrallaan ja tarjoillaan bileissä jäiden kanssa. Meillä oli varauduttu vähän samantyyppiseen setuppiin V:n synttäribileissä, vaikken kyllä tiedä, päätyikö kannuihin muuta kuin jäävettä sillä illan hämärtyessä drinkit taidettiin blandailla suoraan laseihin. Mutta se ei tarkoita että porukka olisi istunut mitenkään erityisen kuivin suin, sillä ainakin useamman tyhjän Bombay Saphire - pullon perusteella voi päätellä loppuillan valikoimaan kuuluneen määrällisesti paremmin ämpäriin kuin kannuun sopivan määrän G&T:tä.

Mutta tosiaan jotain uuttakin oli baarikaappiimme varattu bileitä varten. Pari meitä erityisesti kesän aikana ihastuttanutta drinkkiä oli tuotu juhlaväelle ikäänkuin uutena - tässä niistä toinen; ruisviskiin tehty ja Opiesin marachino - kirsikalla koristettu manhattan. Petollisen hyvää - ja vaikken sitä koskaan myöntäisikään - arvatkaa vaan, oliko pakko yrittää salaa nykertää siitä kirsikan varresta solmua ;)

p.s. semmoinen mental note itselle, että ensi kerralla kannattaa printata ne drinkkiohjeet siihen pöydälle, jotta uusia drinkkejä osaa sekoitella joku muukin kuin illan isäntä :)

Manhattan (1 lasillinen, resepti esquire)

2 osaa ruisviskiä
1 osa makeaa vermuttia
2 "tomausta" angostura bittersiä

jäitä
marachino - kirsikka
appelsiinisiivu

Sekoita viinakset jäiden kanssa ja kaada lasiin. Voit lisätä lasiin tuoreita jäitä (tai kotioloissa vaan sekoittaa jäiden kanssa lasissa). Korista kirsikalla ja appelsiinilla.

Nautiskele varoen.

Niiden taannoisten juhlien menusta juteltiin päivänsankarin kanssa tyyliin että siitä saisi tulla lihapainotteinen. Lihapainotteinen on tietyssä mielessä helppo, koska ainakin yhden päänumeron voi tunkea sous videen esikypsymään pariksi päivää ja sitten juhlahetkellä nykäistä vaan valmiit palat grilliin. Ja joo, meillä on ollut ajatuksena tehdä amerikkalaisten herkkua elikkä savustettua briskettiä jo monta kertaa - jotenkin ei olla vaan saatu aikaiseksi.

Ei edes, vaikka tiesin naudan rintaa saatavan Tammiselta ja että Sellosta sitä on luvattu toimittaa kun tilauksen tekee muutamaa päivää ennen tarvetta.

No, tilasin lihat ja pyysin leikkaamaan rinnan kolmeen palaan. Oikeastihan tuo amerikassa ravintoloissa tarjoiltu grillattu brisket on osa naudan rintaa - elikkä se liha siinä luun päällä. Katselimme mallia tästä ohjeesta ja postauksen kuvista näetkin, miten ohut se grillattu pala oikeasti on. Mutta ei se luiden kanssa kypsentäminen haitannut mitenkään - tuo osa nimittäin lähti kypsänä veitsellä irti ihan nätisti (melkein itsestäänkin) siitä luusta ja erinomaisen hyvää se luiden välissä ollut lihakin oli grillailun ja soosin (= sous videpussukkaan kerääntyneiden lihasnesteiden) sutikoimisen jälkeen. Tavallaan siis siitä lihasta V teki ohuempia, pihvimäisiä läystäkkeitä jotka grillattiin.

...Ja jos mennään nyt vähän sellaiselle sivuraiteelle, joita V aina inhoaa kun kerron juttuja oikeassa elämässä - itse asiassa keittelin luista juhlien jälkeen lientä. Siitä tuli ihan erinomaisen hyvää. Tosin sille kävi lopulta ~~vähän~~ nolosti kun se jäi viilentymään ja sittemmin unohtui lämpimään yöksi ja seuraavaksi päiväksikin kun menin nukuttamaan kuopusta. Sinne minä sitten nukahdin tuon itsetomuttuvan unihiekkamiehen viereen samaan syssyyn enkä aamulla enää muistanut edes etäisesti koko lientä... Melkein itkua väänsin kun sitten lopulta löysin liemen ja totesin, ettei sitä varmaan uskalla käyttää mihinkään...

Mutta siis; brisketistä saimme niinkin ylistäviä lausuntoja, että eräs alunperin brisketin syntysijoilta kotoisin oleva vieraamme kehui kovasti haudutettua-grillattua-nautaamme ja taisi todeta jotain sen suuntaista että on viimeksi saanut noin onnistunutta briskettiä kotikonnuillaan. Olimme ihan hirmuisen otettuja tästä nimenomaisesta kiitoksesta. :) Hyväähän se oli meistäkin, mutta oli mukavaa kuulla että se oli vielä aika autenttisen oloista.

Valmistus meni siihen malliin, että hieroin briskettien pintaan ensin mausteseoksen (montreal steak seasoning+ muut rubin aineet), sitten savustin niitä kolme tuntia 75-80 asteisessa grillissä (weber pysyi n. siinä kun laitoin sisään vesikipon ja käytin vain etureunan poltinta minimillä. Smokai hoiti savustuksen meidän isin tekemillä omenapuulastuilla. :) Sitten vakumoin rintapalat jokaisen omaan pussukkaansa ja oo-ou. Tuli ongelma.

Nyt kun noissa paloissa oli ne luut mukana, ne eivät kaikki mahtuneetkaan sinne Sous vide supremeen. Yksi jäi ulos vaikka sitä olisi miten tahansa päin miettinyt. Soitin jo hädissäni V:lle että: "mitä mä tälle yhdelle ny sitte teen?"

Mutta no worries! Armas mieheni oli hankkinut meille UUDEN savustuslaitteen! ;D Ja se oli haettavissa postista juuri sopivasti ennen juhlia! ;) "Kätevää...." taisin mutista puhelimeenkin hieman ehkä miettien miksi ihmeessä me nyt tarvitaan joku taas uusi vempele kun Smokaikin on toiminut Ihan Hyvin.... Ja laitoin yli jääneen lihapalan jäihin jäähtymään ja sitten vakuumissaan jääkaapin nollalaatikkoon.

Mutta behold; näin jälkikäteen voin onneksi todeta, että tuo uusi R2D2:n näköinen laite on ehkä tämän kesän paras keittiövempele. Se on HYVÄKSYTTY:) Mutta siitä parhaudesta ja tästä kuvan jännittävästä setupista tarkemmin myöhemmin. Laite on tämmöinen amerikkalaistyyppinen savustusvempele, jossa tornin pohjalle laitetaan brikettejä ja savustuspuun palasia (esim. verkkokauppa myy Mesquite - puupaloja joita tähän käytimme) ja sen päälle vesiastia. Sitten tornissa on kaksi tasoa ritilöitä joille ruuat voi sijoittaa. Ideana on, että ruoka kypsyy hiiiiitaaaaasti savustuen ja muhien matalassa lämmössä.

Ja vaikka se sous videtetty brisket oli tooosi hyvää niin kyllä, tämä yksi onneton joka ei sinne sous videen mahtunut tuli vielä parempaa siinä uudessa savuisassa R2D2:ssa ;) Totesimme siis, että vehkeessä on potentiaalia, mutta se kuinka paljon ei vielä tuossa juhlahulinassa ihan täysin meille konkretisoitunut. Mutta niin, tähän yksilöön tuli todella syvä ja hyvä maku; pinta oli upeaa. Kuulemma sitä tuolla brisketin syntysijoilla sanotaan "barkiksi" elikkä vertaavat sitä puun kaarnaan. Semmoista vähän sitkaankovaa se on, mutta ihan kertakaikkisen hyvää.

Sitä hyvää pintaa tuli myös grillissä tehden, mutta kun tuo liha oli siellä vesihöyryssä, savussa ja lämmössä monta tuntia kypsymässä täysin raa-asta ihan kypsäksi se barkin paksuus oli kieltämättä paljon suurempi.

Kuvassa näkyvä "soosi" on tse asiassa sous videpussukasta talteen valutettua nestettä - lähinnä gelatiinia.

Mutta tämmöinen meidän ensimmäinen brisketkokeilu oli - onneksi se menu hyvin, sillä vähänkö olisin ollut pulassa jos se ei olsikaan ollut hyvää! Toisaalta, ei tuommoinen pitkään muhitettu luullinen liha ole koskaan vielä ollut pahaa että ehkä tätä voi kuitenkin vielä kutsua hallituksi riskiksi? ;)

Briskettiä naudan rinnasta (Kypsennysohje acanadianfoodiesta ja Montreal -mausteseos kutakuinkin food.comin ohjeella)

Montreal pihvimausteseos (käytetään rubin osana, tästä tulee enemmän kuin tarpeen)

2 tl valkosipulijauhetta (käytin yhteensä 25g pss luomuvalkosipulijauhetta rubiin ja tähän pihvimausteseokseen )
4 tl rouhittuja korianterin siemeniä
2 rkl karkeaa suolaa (meillä 2,5 rkl savumaldonia)
4 tl tillin siemeniä (? dill weed) -> korvasin parilla tl kuminaa
4 tl paprikajauhetta
4 tl cayannepippuria
4 tl tuoretta, murskattua mustaa pippuria

Brisket - mausteseos

1/4 kuppia eli n. 0,6 dl makeaa paprikajauhetta (käytin puolet makeaa savupaprikajauhetta, puolet tavallista)
1/4 kuppia eli n. 0,6 dl + 2 rkl valkosipulijauhetta (huom! ei valkosipulisuolaa vaan ihan pelkkää jauhettua valkosipulia!)
1/4 kuppia eli n. 0,6 dl + 2 rkl Montreal pihvimausteseosta (ks. edellä)
1 rkl tulista savupaprikajauhetta
1 rkl "spikeä" jonka korvasimme Chiantin yrttisuolalla sen enempää ihmettelemättä.

Hiero briskettien (tai luullisten naudanrintapalojen) pintaan mausteseosta. Savusta niitä weberissä Smokailla (tai muulla savustimella) 75-80 asteessa kolmisen tuntia. Modernist cuisine meinasi, jotta savustaa voisi jopa viitisen tuntia, mutta minulta loppui aika.

Sitten naudanrinta laitetaan savustettuna vakuumiin. Alkuperäisessä ohjeessa laitetaan myös 2 rkl ankanrasvaa, mutta sitä ei nyt ollut joten jäi pois.

Laita vakumoidut naudanpalat 54,5 asteiseen sous videen 48h.

Lopuksi liha leikataan luusta irti (jos et tehnyt sitä jo aiemmin) ja lihan pinta viimeistellään grillissä sutikoiden viinietikkapohjaista kastiketta. Myös luut kannattaa "polttaa" grillissä. Tarjotaan leikkaamalla hyvin ohuiksi siivuiksi.

p.s. Kokonaan savustaen aika lienee jotain lähemmäs 12-14h ja lämpö siellä 110-120 asteen tienoilla... Meillä tuo kypsentämätön pala oli juuri niin kauan kun se oli pakko vaan vetää esiin pöytään - muistelisin että ehkä 5h sen 3h alkusavustuksen lisäksi....

Siinä briskettiä savustellessani laitoin savustimeen myös rasiallisen manteleita. Ajattelin, että öljyssä pyöräyteyt ja suolatut mantelit olisivat ottaneet savun makua itseensä, mutta aika vaatimattomaksi tulos jäi. Ajatus maustetuista manteleista jäi kuitenkin itämään ja selailin netistä muutamiakin ohjeita erilaisista paahdetuista manteleista.

Monissa ohjeissa mantelit paahdettiin kuorineen, mutta minulla oli kaappiin jäänyt kilon pussi kuorittuja manteleita, joten päätin käyttää ne nyt hyväkseni. Olin saanut tuotenäytteenä Hunajainen Samilta niitä puristettavissa purkeissa olevia erikoishunajia; italian metsähunajaa, aasian niittyhunajaa ja meksikon vuoristohynajaa. Tähän käytin sitä aasia- hunajaa. Kaikki nuo hunajat ovat tosi luonteikkaita ja se Italian metsähunaja on kyllä juuri sellaista mitä kuvittelisinkin. Kävisi varmasti täydellisesti myös pecorino romanon päälle. Se, mikä alunperin vähän ihmetytti tuossa tuotenäytepaketissa oli, ettei siellä ollut yhtään kotimaista lajihunajaa tai muutakaan vastaavaa? Esimerkiksi suomalainen nevahunaja tai ihan puhdas kanervahunaja olisi tyyliltään sopinut settiin hienosti. Mutta siitä huolimatta noita on tulut käytettyä aika paljon kesällä - kunhan kerkeän laitan vielä vähän koostetta mihin niitä on mennnyt. ehkä leimallisena, että voimakkaina ne sopivat hyvin yhteen erilaisten chilien kanssa.

Katselin vähän mallia tästä ohjeesta ja lopulta laitoin vaan kaikkea hieman fiiliksen mukaan; kunnon loraus sitä aasian niittyhunajaa pannuun, kolme halkaistua, pientä lemondrop - chiliä ja tähtianis. Sitten kun seos kiehuu, mantelit sekaan ja sen jälkeen levitellään ne leivinpaperin päälle uunipellille yhteen kerrokseen.

Sitten mantelit 180 asteiseen uuniin paahtumaan, kunnes ovat saaneet pintaansa kullanruskeita sävyjä. Sitten paahdetut, hieman viilentyneet (muttei täysin kylmät, koska jämähtävät!) mantelit irotetaan pellistä ja pyöritellään suolan ja sokerin seoksessa, jolloin pintaan tulee tosi ihanan syntinen karkkipinta.

Helppoa ja tosi hyvää.

Hunaja-chilimantelit (määrät noin - määriä ja annos on iso - normaaliin kotikäyttöön riittänee n. neljännes tästä määrästä)

n. 3-4 rkl aasian niittyhunajaa (sen verran, että mantelit saadaan kastumaan hunajasta)
3 pientä lemondrop - chiliä
1 tähtianis
n. 1 kg pss manteleita

Suola-sokeriseokseen
n. 0,5 dl hienoa sokeria
n. 1 rkl hienoa suolaa (esim. vuorisuolaa)

Kuumenna uuni 180 asteeseen.

Laita pannuun hunaja, halkaistut chilit ja tähtianis. Kiehauta ja lisää mantelit. Sekoita niin että hunaja tulee joka puolelle manteleita. Levitä mantelit yhteen kerrokseen leivinpaperilla vuoratulle uunipellille.

Paahda 180 asteisessa uunissa n. 10-15 min tai kunnes alkavat olla kauniin värisiä. Varo polttamasta ja vahdi koko ajan!

Ota paahtuneet mantelit hieman jäähtymään ja sekoita ne vielä hieman lämpiminä (jotta irtoavat pellistä) suola-sokeriseoksessa. Tarjoa heti.

Hunajainen Sam lähetti tuotenäytteenä bloggaajalle kolme purkkia hunajaa. Jutusta ei maksettu palkkaa tai palkkiota eikä tuotenäytteiden vastaanottamiseen sisältynyt minkäänlaista velvoitetta käyttää tuotteita tai kirjoittaa niistä juttua.

Tähän juhlan keskelle pitää raportoida yksi hävikkiherkku viime viikonlopulta. Innostuin, koska kävimme tänään sienimetsässä ja siellä oli ihanaa. Niin että menkäätten metsään.

Oikeastaan tämän sunnuntai-illallisen idea lähti siitä, että olin ihan ostanut litran kantarelleja ja ne jäivätkin käyttämättä viikonloppuna. Samoin oli jäänyt käyttämättä aamupalapöydästä kolme kahdeksan minuutin munaa, koska keitin vierasjoukkiolle vähän summammutikassa kananmunia ja niitä jäi juuri sopivasti kolme. Lisäksi oli vielä aranchinien (tällä kertaa vähän simppelimpien kuin nämä) paistelusta jäänyt frittiöljy - kuin tilauksesta ;) Ideana oli siis hyödyntää mahdollisimman pitkälle jämiä simppeliin pastaan. Ja kun pasta oli valmis yllätin itsenikin; sehän on ihan kuin carbonara, mutta ilman pekonia(eikun Anteeksi pancettaa... ;) ).

Paistoin siis ihan vanhanaikaisesti kantarellit voissa - enkä ole kyllä enää ihan 100% varma menikö seokseen shalotti vai banaanishalottia - mutta muistelisin että meillä oli banaanishalottia josta sain pelastettua enää sisäosan. Joka tapauksessa sipulisilppua meni voihin kantarellien kanssa väriä saamaan. Sitten lisäsin valkoviiniä ja timjamia. Samaan aikaan laitoin spaghettia kiehumaan ja kuumensin frittiöljyn.

Sen jälkeen rikoin yhden munan kippoon ja pyörittelin ne kuoritut, keitetyt kananmunat ensin jauhossa, sitten kananmunassa ja sen jälkeen vielä pankossa ja paistoin ne upporasvassa kullankeltaisiksi. Uppopaistaminen sai jääkaapissa asuneiden munien sisustan taas juoksevaksi mutta ei jämäyttänyt sitä. Lopputulos oli siinäkin suhteessa parempi kuin uskalsin toivoa.

Kun vielä sekoitin pastaan sen lopun kuorrutukseen käytetyn kevyesti vatkatun munan, parmesania ja sieniseoksen lopputulos oli tosi hyvää ja jollain tavalla hyvin carbonaran tyyppistä. Ruskistettuja kohtia saaneet sienet ja sipulit olivat syvän ja hyvän makuisia ja kananmunasta tuli sitä carbonaran ruokaisuutta. Vaikka tämä oli tämmöinen extempore, niin älyhyvää tuli.

Kantarelli "carbonara" (n. kolmelle-neljälle)

Pastaa (määrä ruokailijoiden määrän ja nälän mukaan)
3-4 keitettyä munaa n. 6-8 min aun mukaan yksi per ruokailija
1 l kantarelleja
iso klimppi voita
1 pieni shalottisipuli (tai pala tavallista sipulia)
1 valkosipulin kynsi
n. lasillinen valkoviiniä (esim. joku pahvin loppu käy hyvin)
(timjamia ja/tai lehtipersiljaa)
parmesanraastetta

leivitykseen
1 muna
jauhoa
pankoa
suolaa

Kuori keitetyt munat varovasti ja laita vesi sekä frittiöljy kuumenemaan. Laita kolmeen pieneen kippoon leivitystarpeet, jokainen omaansa.

Sitten laita kuumaan pannuun kunnon klimppi voita, shalotti ja valkosipulisilppu sekä sienet. Paista niihin kaunista väriä voissa. Mausta pippurilla ja halutessa yrtillä. Lisää valkoviini ja anna kiehahtaa. Lisää tarvittaessa vielä klimppi voita jos seos vaikuttaa liian kuivalta.

Mausta kiehuva keitinvesi suolalla ja laita pasta kiehumaan. Raasta parmesania ainakin desin verran. Leivitä kuoritut munat ensin hieman suolalla maustetussa jauhossa, sitten kananmunassa ja lopuksi pankossa.

Kun öljy on niin kuumaa että leivänpala nousee kiehuen pintaan, paista munat yksitellen tat jos kattila on iso, voit laittaa kaksi tai kolmekin kerrallaan. Pääasia että öljy pysyy tarpeeksi kuumana.

Kun pasta on juuri ja juuri kypsää, valuta se ja sekoita sieniseokseen. Lisää sitten leivitykseen käyttämäsi munan loppu pastan sekaan ja sekoita mukaan myös parmesanraaste. Tarkista maku ja mausta mustalla pippurilla.

Asettele lautaselle pasta ja päälle uppopaistettu, lämmin kananmuna. Tarjoa heti.

Kyllä minä kiroilin mielessäni hiljaa, kun nypin niitä kuhafileiden ruotoja irti lounasaikaan juhlapäivänä. Olin tilannut Sellosta puolitoista kiloa valmiiksi fileoituja, nahattomia kuhafileitä cevicheä varten. Olin arponut pitkään siian ja kuhan välillä, mutta päädyin pitkän pohdinnan jälkeen kuhaan, koska sen liha on jämäkämpää. Ja ihan upea valinta se olikin makunsa puolesta - mutten ollut mitenkään tajunnut, miten paljon, paljon enemmän siinä eläimessä on ruotoja! ;)

Ja siinä kun viimetingassa nypin niitä ruotoja tuli vilkuiltua vähän peruutuspeiliinkin ja ryvettyä itsesyytöksissä sen takia, etten ollut tehnyt koko hommaa jo edellisenä iltana. Kalan olisi hyvin voinut siistiä, pilkkoa ja laittaa siihen lime-inkivääri-chilimarinadiin yön yli ja pilkkoa NYT vain kurkkua, avokadoa ja korianteria sekaan. Ohhoijaa. Siskokin taisi olla vähän väsynyt ja kypsä viimehetken paniikkiin ja mietiskelin siinä tehdessäni että koskahan tulee se päivä, että Mimmu ei suostu tulemaan avuksi. :) Jos en olisi purrut hammasta ja hymyillyt väksin olisin varmaan alkanut itkeä niiden ruotojen kanssa.

Mutta kun kalat oli lopulta perattu, pilkottu ja marinoitu tilanne alkoi vähän helpottaa - kaikki muut alkupalatarpeet ja systeemit olin nimittäin tehnyt jo valmiiksi aikaisemmin - savustetuista fenkoleista ja vuohenjuustosta tehty tahna oli jo valmiina jääkaapissa ja crostinien osaltaolin oikaissut ihan törkeästi: Pirkka myy Ihan Hyviä valmiita oliivicrostineita pusseissa niin sellaiseen kävin kiinni kauppareisulla. Myös paholaisen hillo oli Poppamiehen valmiiksi purkittamaa ja cevichen sekä vuohenjuustotahnan alle suunnittelemani väinämöisen palttoonnapit tulivat myös pussista.

Se ceviche tehtiin hyvin samaan tyyliin kuin meillä aina ennenkin - kalaan lime-sitruunamarinadi jonka sekaan lorautetaan hieman öljyä, isoina siivuina olevaa inkivääriä ja chilisiivuja. Seos jätetään jääkaappiin maustumaan vähintään pariksi tunniksi jonka jälkeen olen poiminut inkiväärit pois, pilkkonut sekaan avokadoa ja kurkkua sekä tuoretta korianteria. Ystäväni M ilmesty avittamaan juhlien laitossa siinä esillenostovaiheessa ja päätyi tekemään cevichen loppuun. Häneltä tuli ihan paras idea kaataa suurin osa siitä marinointiliemestä pois, jolloin cevichestä tuli helpommin syötävää. Jotenkin en ollut edes ajatellut että niinkin voi tehdä mutta se oli tosi hyvä - kun alkupaloja syötiin vähän siellä ja täällä niin kenenkään juhlatamineille ei valunut kalaisaa limelientä. :)

vuohenjuustotahna savustetuilla fenkoleilla

Se vuohenjuustotahna taas syntyi ajatuksesta, että voisin savustaa pari fenkolia samalla kun ne naudan rintapalat ovat grillissä savustumassa. Siinä ainoana oikeana niksinä oli, että savustettu, hieman kuivahtanut fenkoli pilkotaan riittävän pieniksi ja ohuiksi suikaleiksi, niin että sitä on mukavaa syödä. olin alunperin ajatellut että maustaisin tahnaa jollain enemmänkin, mutta kun olin sekoittanut philadelphiaa ja pirkan parhaat -vuohenjuustoa tahnaksi ja lisännyt siihen fenkolit se olikin yllättävän hyvää jo sellaisenaan. Päätin jättää tahnan tekeytymään ja katsoa seuraavana päivänä jos se ylippäätään tarvitsee enää mitään maustamista. Lopulta päädyin vaan tarkistamaan mustapippurin ja laittamaan päälle sitä paholaisenhilloa hapokkaaksi ja makeaksi lisäksi.

Kananmaksatahnan tarina taas juontaa juurensa Italiaan, muuanteen kokkauskurssiin jolle osallistuin vuosia sitten nykyisen anoppini kanssa. Siellä tehtiin tuota hyvn perinteistä kananmaksatahnaa ja resepti on minulla edelleen jemmassa. Nyt päätin ottaa sen taas käyttöön ja tarjoilla niiden valmiiden crostinien kanssa. Se on hyvää, kaikessa yksinkertaisuudessaan ja autenttisuudessaan.

Ja siinä se alkupalasetti sitten taisi ollakin. Huh huh. :)

Fenkoli-vuohenjuustotahna

2 fenkolia suikaloituna
1 pötkö vuohenjuustoa
1 iso philadelphia - purkki tai kaksi normikokoista
(tilkka kermaa)
mustaa pippuria
poppamiehen paholaisenhilloa
lisäksi
väinämöisen palttoonnappeja

Savusta fenkoleita grillissä kuten tässä ohjeessa. Suikaloi sitten savistetut fenkolit n. tulitikun kokoisiksi siivuiksi ja sekoita keskenään haarukalla vuohenjuusto ja tuorejuusto. jos seos on liian jämäkkää, lisää loraus kermaa jotta saat seoksesta haluamasi paksuista. Lisää sitten fenkolit ja jätä maustumaan. Ennen tarjoilua tarkista maku ja lisää mustaa pippuria.

Tarjoile koristeltuna paholaisenhillonokareilla.

Kananmaksatahnaa crostinille

1/2 isosta punasipulista (tai tavallista sipulia)
250g kananmaksaa
3 rkl oliiviöljyä
3-4 salvian lehteä
anjovispastaa (tai 2-3 anjovisfilettä)
kapriksia (suolakapriksia huuhdottuna)
1 dl vinsantoa tai valkoviiniä

Kuumenna öljy paksupohjaisessa kattilassa. Kuullota sipulit öljyssä, eikä haittaa vaikka ne saisivat vähän väriäkin. Lisää salvia sipulien joukkoon ja kuullota hetki lisää. Pistele maksoja veitsen kärjellä etteivät ne poksu kattilassa. Lisää sitten maksat kattilaan ja kypsennä hyvin.

Lisää viini tai vinsanto ja peitä kannella. Anna hautua hiljaisella tulella n. 35 min. Lisää sitten suolaa ja pippuria ja hauduta vielä n. vartti.

Lisää sitten n. 1 rkl pala voita kattilaan. Kaada seos yleiskoneen silppuriosaan ja lisää kaprikset, anjovistahna tai silputtu anjovis. Aja tasaiseksi. Jo seos on liian paksua eikä tahdo pyöriä lisää vinsantoa tai vettä.

tarjoile crostinien päällä.

Kuhacevice noudattelee tosiaan ylen sivuilta löytynyttä ohjetta - ilman minttua.

Ja sokeria pitää tietysti juhlissa olla. Olin ajatellut mennä niissä vanhoilla tutuilla ja yhdellä uudella rakkaudella elikkä tehdä Olivian erinomaisella reeptillä pari suurta pavlovapohjaa joiden väliin tulisi sekoitus kauden marjoja ja sitten tietysti V:n juhlaklassikon banaani-suklaakakun. Ja mitä tulee siihen uuteen rakkauteen niin päätin tehdä niitä Nigelin jumalaisenihania suklaasattumilla varustettuja browniesseja. Valintani onnistui hyvin, sillä se pavlova oli nopeaa rykäistä kasaan, kakun saattoi täyttää valmiiksi edellisenä iltana ja kun browniessit leikattiin lähes konvehtikokoon vieraat napsivat niitä mielellään kulkiessaan ohi tiskistä. Lisäksi tässä hommassa oli vielä sellainen bonus, että olin parkkeerannut kermalla täytetyn sifonin siihen suklaabrowniessitarjottimen viereen, että siitä sai sitten ohi mennessään ottaa browniesille päällisenkin jos tahtoo.

Tuo sifoni tuli meille tuotenäytteenä. Kermaset.fi tarjosi meille puolen litran sifonia ja kymmentä ilokaasupatruunaa ja tartuin tarjoukseen, sillä on ollut ajatuksena kokeilla kotioloissakin jotain hassuja reseptejä joissa käytetään sifonia. Niin meille päätyi puolen litran INOX - rosterisifoni ja kymmenen ilokaasupatruunaa. Ne jännittävät reseptit odottavat vielä vuoroaan, sillä V:n synttäreillä sifoni pääsi neitsytmatkalleen näiden makeiden kanssa.

Kapseli laitetaan kahvan sisään ja kierretään paikalleen, jolloin kapseli automaattisesti aukeaa pulloon.

Vähän se tuntui pelottavalta sillä meillä on ollut kauan, kauan sitten käytössä vaan sellainen iso soodasifoni ja pelkäsin että saan kermasta voita ihan sekunnissa. Idea on, että sifoniin laitetaan vaahdotettava tuote (tällä kertaa siis puoli litraa kermaa) jonka jälkeen ilokaasupatruuna ruuvataan laitteeseen kiinni ja koko komeutta ravistellaan muutamaan kertaan jotta vaahto syntyy. Ilmeisesti tässä kohdin olisi pitänyt malttaa sen vaahdon vielä tasoittua, mutten älynnyt sellaista vaan lähdin kokeilemaan pienelle lautaselle josko sieltä oikeasti tulisi kermavaahtoa.

Ruusukkeista tuli mielettömän ilmavia ja hienoja, mutta valitettavasti ne eivät kestäneet pidempää säilytystä.

Ensin, kun olin ravistanut sifonia varovasti pari-kolme kertaa en saanut aikaan kuin löysää puuroa. Hyvä, se kerma kestää siis enemmän vielä eikä laitekaan "räjähdä" ;) Niinpä annoin saman verran lisää hölskytystä mutta vähän reippaammalla tahdilla ja sitten alettiin saamaan vaahtoa. Ja vielä pari kertaa, jonka jälkeen ruusuke tuntui sen verran jämäkältä, että uskalsin siirtyä kakun pintapursotuksiin.

Mutta se, mitä en tajunnut oli, että sifonilla tehty vaahto ei kestä seisottamista ollenkaan samaan malliin kuin tavallinen pursotettu vaahto. Olisi pitänyt varmaan lukea vähän jotain taustaa aiheesta sillä esim. HMR kirjoittaa aiheesta ihan mielenkiintoisesti. Mutta jotenkin olin ajatellut että kermavaahto nyt pysyy ilman mitään ihmeempää, mutta ei. Kaasu karkaa rakenteesta ajan kanssa ja ruusuke kuihtuu kasaan.

Jos nyt pomppaatte postauksen ekaan kuvaan, huomaatte mitä tarkoitan. En vielä tuota kuvaa ottaessa tajunnut sitä, mutta kakun sivuja pitkin on jo alkanut juosta sulanutta kermaa. Koska kakku tehtiin monta tuntia ennen tarjoilua, nuo ruusukkeet ehtivät jääkaapissa latistua ja sulaa niin että kun jääkaapilla käytiin seuraavan kerran oli ilmiselvää että nuo ruusukkeet pitäisi varmaan vaan tasoittaa ja koristaa kakku jotenkin muuten.

Kakun ruusukkeet lakastuivat säilytyksen aikana ja valuivat kakun reunoja pitkin alas lautaselle.

Lopulta päädyin vaan kiireessä ripottelemaan päälle suklaarouhetta, lisää suklaakuorrutteisia manteleita ja pehmeitä, kullanvärisiä sokerirakeita (lue: ei siis niitä hampaantappajia vaan oikeasti pehmeitä!).

Suklaapalojen annoskoristeluun sifoni toimi hyvin etenkin tämmöisessä noutopöytäsetissä.
Rosteripullon olisi voinut panna seisomaan jääveteenkin jos olisi halunnut.

Mutta se, mihin sifoni sopi ihan älyhyvin jo neitsytmatkallaan oli juuri tuo tarjoiltaessa kerman tursauttaminen suklaabrowniesin päälle tai kylkeen. Kulhollinen vatkattua kermavaahtoa olisi ehtinyt sulaa ja eltaantua moneen kertaan tunnelman ja lämpötilan noustessa. Sifonin sai myös jääkaappiin viilenemään kun sitä ei tarvittu.Vähän tietty nolottaa tuossa kakkuprojektissa, että en ollut tehnyt kotiläksyjäni ennenkuin yritin pursottaa sitä kermaa kakun päälle, mutta oppia ikä kaikki. Kuvittelin tuntevani kerman, mutta en ollut tajunnut, että siinäkin on niksinsä sifonia käytettäessä.

Yllättävän hyvä aamukahvi.

Ja sitten loppuun vielä yksi kuuma vinkki. Koska makeiden kanssa/jälkeen tietenkin tarjottiin kahvia niin olin valinnut kaappiin myös meidän kesän suosikkikahvia. Meillä on nimittäin kesän aikana osteltu mökille noita kaupan vakoisuodatinjauhatuksia ja kokeiltu vähän erilaisia. Yksi niistä on ollut ylitse muiden. Jopa meidän kahvihipsteri-hifiystävämme ovat kuorossa kehuneet Löfberg's Lila Magnifikaa ja useampikin on kirjoittanut nimen paketista ylös ostaakseen sitä itse kaupasta. Niinpä jos mietitte hyvää, pehmeäaromista kahvia jossa on kuitenkin voimaa niin suosittelen kokeilemaan. Meillä sitä on juotu aamukahvina jo useampi paketti eikä kyllästyminen näy vielä horisontissa. Ja niinpä ostin sitä samaa sitten myös juhliin suodatinkahviksi. Askartelukahvit pikkukuppeihin oli sitten erikseen, mutta tämä toimi hyvin termareissa. Ja tietysti myös seuraavana aamuna....

Bloggaaja sai tuotenäytteeksi kermaset.fi:ltä INOX rosterikermaajan ja 10 kpl paketin ilokaasupatruunoita. Mitään erillistä palkkaa, provisiota tai palkkiota bloggaaja ei saa tuotenäytteen kokeilusta. Blogaaja aikoo jatkossakin kirjoittaa ja tehdä ihan niinkuin lystää eikä aio stressata turhaan valikoitujen tuotenäytteiden vastaanottamisesta.

Uusia punajuuria, ricottaa ja kirveliä

Bicyclette

Kiinalaista parsakaalia osterikastikkeessa

Paahdettua kasvissalaattia Caponata - tyyliin ja minttu-korianteripestolla maustettua linssilisäkettä

Muutama poiminta tämän kesän saaristolöydöistä

Parsakaali-kotijuustotagliatelle eli helppoa arkiruokaa maalla

Kääretorttua ja kanasoppaa eli kuvia ihan tavallisesta arjesta.

Inkivääriolutta kotikonstein

Inkiväärinen colakastike "luuruualle" eli possun ribseille

Pari fotoa loman viimeiseltä viikonlopulta

Sikajuhlat Hiittisissä

Mustikka-kardemummapirtelö

Juhlat! Sillä V täytti 4-0...

Kirvelillä maustettu tomaatti-sipulisalaatti savustetusta tomaatista

Manhattan the drink

Savustettua, paahdettua rotukarjan naudanrintaa

Hunaja-chilimantelit hieman aasialaisittain

Kantarellipasta joka toi mieleen epäilyttävästi carbonaran

Niistä juhlien alkupaloista...

Kakku ja sifoni eli kuinkas sitten kävikään